Sivun toiminnot

Kolme tenoria laulaa ja laulattaa

Peetelin lasten tilanne kosketti Matti Kurosta ystävineen.

Tenori Matti Kuronen antaa Tikkurilan kirkossa komean näytteen tenorilaulusta.

— Aina kun laulan kirkossa, perhe häkeltyy ja tyttäret sanovat, että nyt kaikki katsovat. Mutta kirkossa saa laulaa, ja laulun täytyy myös kuulua.

Kuronen on Suomen Kansallisoopperan laulaja, mutta rakkaus kirkkomusiikkiin alkoi Porvoon suomalaisen seurakunnan nuorisokanttorina 1980-luvun alussa. Nyt Kuronen on tuomassa ystäviensä kanssa Tikkurilan kirkkoon kolmen tenorin konsertin. Samalla he aikovat elvyttää kirkollisen yhteislaulun perinnettä.

Kurosen mukaan nyt on aika vanhanajan kunnon laulun saada jalansijaa ja nostaa yhdessä laulaminen kunniaan, muuten ihmiset alkavat pian pelätä yhdessä laulamista.

— Nykyisin laulamisen tapa on muuttunut, enää ei lauleta yhdessä. Ennen kun kyläiltiin, ei niin pientä vierailua ollutkaan, etteikö olisi yksi virsi veisattu, Kuronen muistuttaa.

On tarkoitus, että koko kirkko soi ja laulu kaikuu, kaikki saavat laulaa ja kirkko on reilusti laulamisen yhteisö.

— Yhdessä laulaminen synnyttää valtavan, myönteisen tunnelatauksen kaikille osallistujille. Yhteislaulutilaisuuksia on nykyisin liian harvoin.

Kuronen on selvästi innoissaan tulevasta tapahtumasta. Luvassa on kirkkomusiikin ja hengellisen musiikin helmiä, todellisia ikivihreitä. Vaikka tilaisuudessa kerätään varoja virolaiselle Peetelin lastenkodille, hän ei halua kutsua sitä pelkästään hyväntekeväisyyskonsertiksi, vaan kaikkien yhteiseksi tapahtumaksi.

 

Matti Kuronen ei ole asialla yksin. Koko idean isä on oopperan kuoron tenori Klaus Pennanen, jolla on myös vahva tausta kirkkomuusikkona. Pennanen toimi pitkään kanttorina sekä Hakunilassa että Tikkurilassa ennen siirtymistään Kansallisoopperaan. Kurosen ja Pennasen yhteistyö on vuosien takaista, ja he ovat esiintyneet usein yhdessä.

Kolmantena konsertissa esiintyy tenori Juha Moisio niin ikään Kansallisoopperasta. Tilaisuutta säestää kanttori-urkuri Matti Kolehmainen.

— Jokaisen makuun on jotakin. Juha on meistä nuorin, ja meillä on kaikilla oma kuulijakuntamme. Tenorilaulu on fyysisesti raskasta, ja siksi tenorit esiintyvät yleensä vuorotellen, usein kaksi tai mieluummin kolme samassa konsertissa, Kuronen selventää.

Kuronen kirjoittaa itsekin lauluja, mutta tähän tapahtumaan hän lupaa tuttuja, vanhoja hengellisiä sävelmiä. Ainakin hänen oma suosikkinsa Varmana laulaa Herrasta saan lauletaan konsertissa.

— Miksi laulusta ei saisi kuulua, että se on vanha? Silloinhan se on myös useimmille tuttu ja merkinnyt joskus paljon. Kaikki, jotka muistavat 1960-luvun Sinisen laulukirjan, tietävät, että se on varsinainen lauluaarteisto.

 

Viime vuonna Vantaan Laurissa kerrottiin tallinnalaisen Peetelin lastenkodin lapsista. Peetelin luterilainen seurakunta ylläpitää lastenkotia katulapsille ja lasten päiväkeskusta kotonaan erittäin huonoissa oloissa asuville lapsille.

Kun Klaus Pennanen luki artikkelin, lasten kohtalo kosketti häntä. Hän kertoi Peetelin lapsista Kuroselle, ja oopperalaulajat alkoivat yhdessä kypsytellä ajatusta hyväntekeväisyyskonsertin järjestämisestä. He pyysivät kolmanneksi mukaan Juha Moisiota, joka innostui asiasta.

— Kun asia on merkityksellinen ja tärkeä, tenorit ovat aina valmiita lähtemään mukaan, Kuronen sanoo.

Konsertissa myydään yhteislaulumonistetta, jonka tuotto menee lyhentämättömänä Peetelin katulasten hyväksi. Monisteen hinta on 7 euroa. Tilaisuus yhteislauluineen kestää noin tunnin, ja lopuksi on tarjolla kahvit.


Elisabet Aho
kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook