Sivun toiminnot

Ääniä menneisyydestä

Lauantaina 9.9. voi radion äärellä kiemurrella vaivaantuneena — eikä nyt puhuta kaupallisten kanavien sössöttävistä juontajista ja soittolistoista, vaan ihan Ylen Radio 1:stä. Kanavalla lähetään Ylen 80-vuotisjuhlan kunniaksi useita ennen 1980-lukua valmistuneita ohjelmia.

Kekkosen ajalla syntynyt ja kasvanut voi kiusaantua muistaessaan esimerkiksi Anneli Tempakan Olen erilainen nuori –sarjan. Muistojaan voi verestää kuuntelemalla osan Pavlo on hintti vuodelta 1978.

Ristiriitaisin tuntein seurattaneen myös Voitto Raatikaisen kokoamaa DDR — urheilun suuri suurvalta –ohjelmaa vuodelta 1974. Heti sen jälkeen lähetetään Mukavaa musiikkia DDR:stä.

Ääneen pääsevät myös muun muassa Pekka Tiilikainen, sota-ajan TK-miehet, Leo Meller, Niilo Tarvajärvi ja Heikki Määttänen. Jukka Lehesvirta on nimittäin koonnut 2,5-tuntisen Suuret radiopersoonat –ohjelman, jossa tarkastellaan Suomen ja radion historiaa yli 70 tutun radioäänen kautta.

Ylen 80-vuotisjuhla on myös radiojumalanpalvelusten 80-vuotisjuhla. Ensimmäinen radiojumalanpalvelus lähetettiin Tampereen tuomiokirkosta 12.9.1926, joten on luontevaa, että sieltä radioidaan myös juhlajumalanpalvelus sunnuntaina 10.9.

Tarkemmat ohjelmatiedot löytyvät osoitteesta www.yleradio1.fi.

kuva Yleisradio
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook