Ole joku - seurakuntavaalit marraskuussa
Johtokunnan jäsen
Lennonjohtajaksi opiskeleva, Rovaniemen lentokentällä työharjoittelussa oleva Markus Ekholm, 29, edustaa luottamushenkilönä Hakunilan seurakunnan avointa ryhmää. Päättymäisillään olevalla nelivuotisjaksolla hän on ollut yhteisen kirkkovaltuuston jäsen. Vuoden 2005 alusta hän on ollut myös yhteisen seurakuntatyön johtokunnassa.
— Kyseinen johtokunta käsittelee muun muassa maahanmuuttaja-, sairaala- ja oppilaitostyötä, työpaikka- ja musiikkityötä unohtamatta, hän selventää.
Yhteisen seurakuntatyön johtokunnan kokoukset ovat olleet Ekholmin mukaan rennompia ja keskustelevampia kuin valtuuston kokoukset.
— Johtokunnilla on vähemmän valtaa kuin kirkkovaltuustolla. Monista asioista teemme vain esityksiä. Liki aina esimerkiksi työntekijäehdotuksemme on mennyt läpi yhteisessä kirkkoneuvostossa, joten siinä mielessä olen kokenut, että johtokunnan päätäntävalta on ollut todellista.
