Olotila aukesi Myyrmäessä
Myyrmäen kirkon takkahuoneessa vietettiin 30.8. uuden Olotila-kahvilan avajaisia. Kokonaan vapaaehtoistyöntekijöiden voimin ylläpidettävä kaikenikäisten ihmisten kohtaamispaikka toimii Myyrmäen kirkolla jatkossa keskiviikkoisin kello 11–14.
— Olotilaa on lupautunut säännöllisesti pyörittämään 12 naista ja kaksi miestä. Suurin osa kahvilan vapaaehtoisista on äskettäin eläkkeelle jääneitä ihmisiä. Ilman vapaaehtoisia toiminta ei olisi mahdollista, Vantaankosken seurakunnan diakoniatyöntekijä Kirsti Savolainen toteaa.
Myymäen kirkon Olotilaa hoitavat kerran kuukaudessa 61-vuotias Pirkko Soininen ja häntä kolme vuotta vanhempi Jouko Kulomäki. Molemmat innostuivat uudesta vapaaehtoistoiminnan muodosta viime keväänä. Tuolloin he osallistuivat seurakunnan järjestämälle vapaaehtoistoiminnan viikonloppukurssille.
— Idea Myyrmäen kirkon Olotilasta syntyi bussissa palatessamme kotiin koulutuksesta, Soininen muistelee.
Kodikas kohtaamispaikka
Soininen kuvailee Olotilaa kodikkaaksi kohtaamispaikaksi.
— Savuttomasta ja päihteettömästä Olotilasta löytyy omakustannushintaan myytävän tuoreen kahvin sekä makeiden ja suolaisten tarjottavien lisäksi juttuseuraa sitä kaipaaville, hän toteaa.
— Kahvilassa voi myös lukea lehtiä, olla omissa oloissaan tai rupatella ystävien kesken, Kulomäki täydentää.
Seurakunta on kouluttanut vapaaehtoiset tehtäviinsä. Talkoolaisia sitoo vaitiolovelvollisuus.
— Tarpeen mukaan vapaaehtoiset voivat ohjata apua ja tukea tarvitsevia asiakkaita työntekijöiden puheille, Savolainen kertoo.
Myyrmäen kirkon Olotila on aluksi auki kerran viikossa. Kysynnän mukaan sen aukiolopäiviä voidaan lisätä.
— Toimintaa lisätäksemme tarvitsemme kuitenkin vähintään kymmenen uutta vapaaehtoista, Savolainen mainitsee.
Yleistyvä vapaaehtoistyön muoto
Myyrmäen kirkon Olotila on Vantaankosken seurakunnan toinen kahvila. Jo toistakymmentä vuotta Olotila-kahvila on ollut auki emännän ja vapaaehtoisten voimin Martinristissä, Laajaniityntie 2. Martinristin Olotila on auki maanantaista keskiviikkoon kello 11–14.
Olotilatyyppisiä kahviloita löytyy muistakin Vantaan seurakunnista. Yhteisen diakonian ylläpitämä Olotila toimii Tikkurilassa Vehkapolku 10:ssä. Tikkurilan Olotila on avoinna maanantaista perjantaihin 9.30–15.
Hakunilan kirkolla toimii kahvila ja kohtaamispaikka tiistaista perjantaihin kello 11–14. Hämeenkylän seurakunnassa avoimet ovet -kahvila löytyy Pähkinärinteestä, Lammaspolku 2B:n kerhohuoneistosta tiistaisin kello 13–15.
Rekolan seurakunnassa olotilamainen, aikuisille suunnattu Juttukammari toimii sunnuntaisin kello 16–18 Rautkalliontie 4:n kerhohuoneistossa.
— Tila tarjoaa hyvät puitteet aikuistyölle. Siellä on mahdollista järjestää myös arkisin olotilatoimintaa, mikäli vapaaehtoisia vastuunkantajia löytyy tarpeeksi, lähetys- ja aikuistyön sihteeri Riitta Pöyhönen ehdottaa.

