Tervetuloa Roomaan, toivottaa nukketeatteritaiteilija ja näyttelijä Rainer Kaunisto työtilojensa ovella Helsingin Puu-Vallilassa.

Kauniston Rooma on täynnä nukkeja ja muuta rekvisiittaa. Nukkeja on tosin tavallista vähemmän, sillä osa niistä on parhaillaan esillä Annantalossa Helsingissä.

Ympärilleen silmäilemällä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä nukketeatterin tekemiseen tarvitaan: rimoja, vanua, kankaita, ompelukoneita, pensseleitä, työkaluja ja silitysrauta ainakin. Ehkä myös palavaa halua.

— Nuorena minulla oli aivan hillitön hinku esille ja näyttämölle, olisin työntynyt sinne vaikka väkisin, Kaunisto kuvaa teatteriuransa kipinää.

Ei hinku ole vanhemmitenkaan kadonnut.

— Viimeksi tänä aamuna ajattelin, että olisi se kauheaa, jos ei pääsisi näyttämölle. Teatteri on minulle elinehto, minussa on energiaa, jota voi purkaa vain tämän työn kautta. En pysty kuvittelemaan tekeväni mitään muuta työtä.

Tuottaja ja roudari

Kaunisto viettää tänä vuonna 35-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hän aloitti näyttelijänä syksyllä 1971, ja on tehnyt nukketeatteriakin yli 30 vuotta. Kymmenen vuotta sitten hän muutti Helsinkiin ja perusti nukketeatteri Rooman.

Rooma on soolonukketeatteri, yhden miehen yritys. Kaunisto on tuottaja, käsikirjoittaja-dramaturgi, ohjaaja, lavastaja, nukentekijä ja näyttelijä — ja lisäksi vielä autokuski ja roudari.

— Olen myös käsityöläinen. Käsillä tehtävä työ on siunauksellista: nuppi toimii, kun käyttää käsiään. Työn monipuolisuuden lisäksi nautin myös vapauden illuusiosta. Ei ole byrokratiaa, ei pomoa, ei palavereita.

Heti perään Kaunisto kuitenkin huomauttaa, että nukketeatteri on hänelle ammatti, josta hänen on saatava elantonsa. Hän ihmettelee sitä, että edelleenkin halutaan vaalia idealistista taiteilijakuvaa ja pidetään toimeentulosta puhumista tabuna.

Tarvitaan katto ja pistorasia

Uransa aikana Kaunisto on tehnyt yli 30 esityskokonaisuutta, nukkeja hän arvioi tehneensä yli 400. Tällä hetkellä Rooman ohjelmistossa on kolme esitystä. Loppuvuodesta tulee ensi-iltaan Eppu Nuotion kirjoittama näytelmä.

Roomalla ei ole omaa näyttämöä, vaan se on Kauniston mukaan tilattavissa sinne, missä on katto ja pistorasia. Viime vuonna hän kiersikin ennätystahtia: esityksiä oli 114.

Esitykset on suunnattu lapsille, joten tilaajina ovat lähinnä koulut, päiväkodit ja seurakunnat.

— Minua viehättää lasten kyky olla rennosti olemassa. Aikuisten teatteriin liittyy paljon julkisuushäslinkiä. Lapset eivät välitä ympäröivästä rihkamasta, heille on ihan sama, onko kyseessä ensi-ilta vai sadas esitys. Jos heitä ei kiinnosta, he rupeavat leikkimään tai kysyvät, koska lähdetään pois.

— Olen joskus leikilläni kysynyt, kuinka monta lastentarhanopettajaa tarvitaan saamaan sata lasta hiljaiseksi ja vastannut, että sata. Minä teen sen yksin. On uskomaton tunne, kun satapäisestä lapsijoukosta ei kuulu hiiskahdustakaan, kun he seuraavat esitystä intensiivisesti, Kaunisto sanoo.

Armoa äksönin sijasta

Seurakuntien tilaisuuksissa Kaunisto on esittänyt Elämän purjetta, joka koostuu Raamatun kertomuksista.

— Elämän purjeessa ei ole äksöniä ollenkaan, se perustuu rauhoittamiseen. Aluksi jännitin, malttavatko lapset seurata sitä, mutta se toimikin hyvin, Kaunisto kertoo.

Hänen mukaansa Elämän purjeen kertomukset käsittelevät peruskysymyksiä, joita jokainen miettii. Armahtavainen kulkija kertoo laupiaan samarialaisen tarinan ja kysyy, kuljetko ohi vai autatko. Myrsky panee pohtimaan, mitä tehdä, kun usko loppuu. Tuhlaajapoika käsittelee armoa ja rakkautta.

— Armon käsite ei ole selvä tällaiselle 56-vuotiaalle ukollekaan. Armoa ja armottomuutta on olemisen kaikilla tasoilla, myös suhteessa itseen. Vallalla tuntuu olevan sellainen fiilis, että arvostetaan sitä, jos on itselleen armoton. Mutta jos on armollinen itselleen, pystyy ehkä olemaan armollinen myös muille.

Nukketeatteri Rooma esiintyy Pyhän Annan lastenkirkossa to 31.8. klo 17, 18 ja 19 ja Tammiston seurakuntatilassa su 3.9. klo 18.