Sivun toiminnot

Rauhantyö on nyt tärkeämpää kuin koskaan

Hengellinen opettaja Henri J. M. Nouwen muistutti, että kristityn elämä on rauhantekijän elämää.

Henri J. M. Nouwen, alankomaalainen hengellinen opettaja ja pappi, on painosten herra: teoksia ilmestyy tasaiseen tahtiin hänen kuolemansa jälkeenkin. Tuorein suomennos on Rauhantyö (Kirjapaja 2006), johon Nouwen on koonnut tärkeinä pitämistään teemoista nimenomaan rauhanasian ydinkohdat.

Kristityn elämä on Nouwenin mukaan itsestäänselvästi rauhantekijän elämää, väkivallatonta vastarintaa. Maailmamme on siinä pisteessä, että rauhantyö on kaikkein tärkeintä, koska muuten ei ole tulevaisuutta eikä uusia sukupolvia. Nouwen ei jätä pienintäkään lohdullista illuusiota: joko me saamme aikaan kestävän rauhan tai tuhoudumme. Optimismi ja toiveikkuus ovat kalliisti lunastettu mielentila.

Rukous kaiken keskuksessa

Kristityn elämä on Henri J. M. Nouwenin mukaan jatkuvaa rukousta, sen opettelemista ja sille antautumista. Rukouksen peilissä näemme ensin oman rauhanvastaisuutemme, itsekkyytemme ja levottomuutemme, kaiken sen, millä kuoleman vallat kietovat meitä. Huomaamme, ettemme ole valmiita hyväksymään muita sisäisesti täysin tasa-arvoisina ja vapaina lähimmäisinä. Erottelutaipumus, kilpailu ja kateus sitovat meitä.

Kuunteleva rukous, yksin tai yhdessä muiden kanssa, avaa meille oman sydämemme, ja voimme alkaa ymmärtää sodan ja rauhan salaisuuksia ja kanssaihmistemme tarvetta rauhaan. Rukouksen kautta tapahtuva rauhantyö on välttämätöntä ja antaa voimaa kaikkeen muuhun. Se ei ole passiivista oleskelua vaan sitoutunutta rakkautta. Kun opimme, ettei tarvita kilpailua, rajoja eikä paremmuutta tai huonommuutta, kun opimme harjoittamaan rauhaa ja ystävyyttä kaikissa omissa ihmissuhteissamme, tulevat sodatkin tarpeettomiksi.

"Useimmiten myötätuntoinen elämä on piilossa jossakin arkielämän tavanomaisuuden keskellä."

Silti aktiivistakin rauhantyötä tarvitaan. Nouwen antaa siitä lukuisia esimerkkejä. Tarvitaan mielenosoituksia, että asiat tulisivat tunnetuiksi ja köyhyyttä vastaan taistelua, että sodan syyt vähenisivät. Tarvitaan myös asevarustelun lopettamiseen tähtäävää toimintaa, ettei olisi niin paljon riskejä ja että rahat säästyisivät terveydenhuoltoon ja ruokaan.

Hauraan elämän arvo

Tässä ja nyt –teoksessaan Henri J. M. Nouwen kirjoittaa: "Useimmiten myötätuntoinen elämä on piilossa jossakin arkielämän tavanomaisuuden keskellä. Jopa niiden ihmisten elämästä, joita pidämme esimerkillisinä myötätunnon toteuttajina, käy ilmi, että he ovat kulkeneet köyhiä kohti laskeutuvaa tietä ennen muuta jokapäiväisen elämän pienissä eleissä."

Nouwen eli itse vuosia Arkkiyhteisössä, jossa asuu etupäässä kehitysvammaisia ja heidän hoitajiaan. Nouwen korostaa jokaisen ihmisen ehdotonta ihmisarvoa ja tarvetta olla hyväksytty ja rakastettu. Oikoteitä ei ole. Hän on sitä mieltä, että poliittiset päättäjät eivät näe eivätkä tunne niitä ihmisiä, joita heidän pitäisi auttaa ja varjella.

"Yhteyden harjoittelu on pyrkimistä vapaan tilan luomiseen ihmisten kesken, niin että he voivat yhdessä harjoittaa oikeaa kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan", kirjoittaa Nouwen teoksessaan Kiireen keskellä hiljaa. Kristillinen yhteisö, joka tekee rauhantyötä, syntyy Nouwenin mukaan vapaasti kaikkialle, missä ihmiset yhdessä kasvaen haluavat kulkea Jumalan tietä. Perheet, kurssit, koulut, kommuunit, hoitokodit, monet paikat ja yhteisöt voivat olla kristillisiä yhteisöjä. Kaikkialla, missä pientä ja haurasta elämää pyritään enentämään, varjelemaan ja siunaamaan, toteutetaan Jumalan käskyjä.

Nouwen neuvoo irtisanoutumaan kaikesta kuolemalle antautumisesta, aivan kaikesta: hylkäämisistä, abortista, väkivallan ihannoimisesta, asekaupasta ja -varustelusta, nälästä, eriarvoisuudesta ja toivottomuudesta. On jaksettava uskoa keskellä ydinpelotteiden, jatkuvien sotien ja terrorin maailmaa.

Haavoitetut auttajat

Yksi Henri J. M. Nouwenin hienoimpia ajatuksia on haavoitettu parantaja. Meillä on kaikilla lapsuuden haavoja, syvääkin rakkaudettomuuden kokemusta, mutta voimme silti voimiemme mukaan auttaa toisia. Rukousyhteys ja toisten ihmisten rakkaus ja ystävyys parantavat haavojamme. Ehkä emme koskaan toivu täydellisesti, mutta meidät on silti kutsuttu elämään toisia varten.

Eräässä tekstissä Nouwen sanoo niinkin jyrkästi, että meidät kutsutaan yhteyteen, rakkauden kohteiksi ja murtumaan, pois annettaviksi, käyttöön kulumaan. Me emme selviä elämästä oman ylpeytemme ja voimiemme varassa, vaan antautuneina Jumalan hoitoon.

Kokenut hengellinen opettaja on sitä mieltä, että yksinolo ja yhteys kuuluvat kumpikin kiinteästi kristityn käytännön elämään. Jonkun kutsumuksena voi olla mietiskely ja kirjoittaminen, mutta eristäytyä ei kenenkään pidä. Yhteisö hoitaa meitä samoin kuin yksinolon hetket, hiljaisuudessa tapahtuva rukous ja mietiskely. Nouwen onkin ollut mukana liikkeissä, jotka luovat hiljaisuuden keskuksia rukousta varten.

Nouwen kehottaa meitä miettimään kaikkia elämän ja kuoleman kysymyksiä rehellisesti. Hän moittii kiireistä aikaamme hiljaisuudentilan puutteesta, mutta opettaa meitä luomaan oman sisäisen hiljaisuutemme huoneen. Hänen mukaansa me voimme muuttaa pelon ja vihan talosta rakkauden taloon, Jumalan taloon, jossa on sijaa jokaiselle. Lopullinen päämäärämme on pääsy kotiin, Jumalan luo.


Henri J. M. Nouwenin
(1932–2005)
suomennetut teokset:

Kiireen keskellä hiljaa

Särkymisen viisaus

Elämän pyörä

Sydämen tie

Erämaasta puutarhaan

Hiljaisuuden päiväkirja

Toivo kaaoksen maailmassa

Tässä ja nyt

Pyhä ateria

Pelon talosta rakkauden taloon

Tuhlaajapojan paluu

Läpi pimeän yön

Rakkauden katse

Rauhantyö

Eila Jaatinen
kuva Timo Saarinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...