Sivun toiminnot

Taivaallinen niminousija

Amerikkalaiset ovat taas kunnostautuneet kunnon kristittyinä — ainakin nimellisesti. Kaikki sai alkunsa toukokuussa 2000, kun kristitty rokkari Sonny Sandoval nimesi tyttärensä Nevaehiksi. Vuonna 1999 maassa oli ainoastaan kahdeksan tämän nimistä tyttöä, mutta Sandovalin perheen kastejuhla räjäytti pankin. Kahdessa vuodessa nimi annettiin 1191 tyttövauvalle, ja viime vuonna Nevaeh-nimen sai jo 4457 tyttöstä.

Tällä hetkellä nimi on suosituimmuuslistalla sijalla 70. Edellä ja jäljessä ovat perinteiset englanninkieliset nimet Evelyn ja Madeline. Taakse ovat jääneet jo muun muassa Sara, Amy ja Kate. Amerikkalaisen nimiseuran puheenjohtaja Cleveland Evans totesikin New York Timesin haastattelussa, että Nevaehin kaltaista nousua nimimarkkinoilla ei olla nähty yli vuosisataan.

Amerikan nimilistalla Nevaeh on ohittanut jo Marian ja Jeesuksenkin. Nämä nimet löytyvät tyttöjen ja poikien listoilta molemmat sijalta 73.

Ja mistä Sandovalin perhe tämän nimen keksi? Tietenkin kääntämällä sanan heaven (taivas) toisinpäin. Tämä ei onnistuisi Suomessa. Vai miltä kuulostaisi Saviat?

Eikä muistakaan kristinuskoon liitetyistä sanoista taida löytyä hyvää käännöstä. Omra? Oksu? Sutsalep?


kuva Sini Pennanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...