Sivun toiminnot

Ranskan kielellä

Pakkalassa asuva restonomi Miia Lehtinen, 28, oli tammikuussa 2005 tanssimassa ystävänsä kanssa helsinkiläisessä yökerho Onnelassa. Samaan aikaan parketilla viihtyi myös yksi Miian katseen vanginnut tummatukkainen ja ruskeasilmäinen pariisilaismies kaverinsa seurassa.

— Ihastuin heti hyvännäköiseen ja söpöön mieheen. Myöhemmin illalla vaihdoimme puhelinnumerot. Seuraavan kerran tapasimme toisemme aikatauluongelmien vuoksi vasta kymmenen päivän kuluttua, Miia kertoo.

Miia ja hänen 35-vuotias miesystävänsä ovat asuneet yhdessä viime toukokuusta lähtien.

— Minusta tuntui heti, että juuri hän on minulle se oikea, Miia toteaa.

Kimurantti haaste

Seurustelun syvenemisen myötä Miia ryhtyi harkitsemaan ranskan kielen opintojen aloittamista. Sopivan alkeiskurssin hän löysi vuosi sitten Vantaan aikuisopiston kurssitarjonnasta.

— Rakastumisesta huolimatta ranska on minulle vaikea kieli. Se on kieliopiltaan ja ääntämiseltään melko kimuranttia, Miia kertoo.

— Joka tapauksessa jonakin päivänä haluan jutella miesystäväni kanssa hänen äidinkielellään. Kumppanini on mielissään opinnoistani. Vastavuoroisesti hän opiskelee suomea.

Miia on töissä parin minuutin kävelymatkan päässä kodistaan sijaitsevassa Airport Hotel Bonus Innissä.

— Työskentelen hotellin vastaanotossa. Myös työnantajani on suhtautunut kannustavasti kieliopintoihini, sillä kielitaitoinen henkilökunta on iso etu yritykselle. Kielituntieni vuoksi olen saanut aina töistä vapaaksi yhden arki-illan, Miia iloitsee.

Ruokasanasto jo hallussa

Kotioloissa Miia puhuu miesystävänsä kanssa toistaiseksi lähinnä englantia. Vuorovaikutustaan he maustavat omintakeisesti sekä suomen että ranskan kielellä. Ja jos sanat eivät riitä, Miia turvautuu käsillään selittämiseen.

— Elekielellä ja puutteellisella kielitaidolla on kohtalaisen vaikea selittää ymmärrettävästi esimerkiksi luonnetta kuvaavia sanoja. Myös teknisten käsitteiden selittäminen elein on liki mahdotonta. Saadaksemme itsemme ymmärretyksi myös pulmatilanteissa etsimme apua sanakirjoista.

Tällä hetkellä Miia osaa käyttää puhuessaan jo ranskankielistä ruokasanastoa.

Ranskaa treenatessaan hän opettaa vastavuoroisesti samoja sanoja suomeksi avopuolisolleen. Miia toivookin englannin vähitellen syrjäytyvän heidän puhuessaan keskenään arkisista asioista.

— Minulla on tavoitteena oppia puhumaan ranskaa, mutta sen oikeinkirjoitus on toissijainen asia. Englannista on ollut apua opinnoissani, sillä monet englanninkieliset sanat ovat alun perin ranskasta lainattuja, hän toteaa.

Itsenäistä uurastusta

Aikuisopiston kesätauon aikana Miia on jatkanut kieliopintojaan itsenäisesti. Kesän kuluessa hän on suorittanut miesystävänsä avustuksella toisen lukuvuoden opinnot. Kieliopintojen parissa Miia on kesällä uurastanut joka toinen viikko ainakin kahdesta kolmeen tuntia kerrallaan. Syyslukukauden alkaessa hän jatkaa opiskeluaan taas aikuisopiston ryhmässä.

— Kesän aikana asuinkumppani on tarkistanut kärsivällisesti kirjalliset tehtäväni. Välillä hän on tosin hermostunut toistaessani kerta toisensa jälkeen ääneen opetus--
cd:n perässä yksinkertaisia sanoja ja lauseita, Miia huokaa.

Miia pitää ranskaa kauniimpana kielenä kuin italiaa ja espanjaa. Pohjanmaalla syntyneelle Miialle läheisin on kuitenkin äidinkieli.

— Minulle on tärkeää myös, että kumppanini oppii suomen, sillä yhteinen kotimme on tulevaisuudessa pääkaupunkiseudulla. Miesystäväni haluaa jäädä Suomeen, sillä hän pitää maatamme turvallisena paikkana, Miia pohtii.

— Ja oman kielitaitoni karttuessa haluan tietysti päästä Pariisiin tapaamaan hänen perhettään ja ystäviään.

— Elekielellä on vaikea selittää luonnetta kuvaavia sanoja. Pulmatilanteissa apu löytyy usein sanakirjasta.

Eija Harju
kuva Hans von Schanz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...