Moniko meistä on tyytyväinen elämäänsä? Entisajan ihmisillä ei ollut paljon aikaa sitä pohtia. Elämä eteni usein ennalta arvattavasti: pojat jatkoivat isänsä työtä ja tytöt yrittivät päästä hyviin naimisiin. Nykyään me voimme valita — emmekä vain ammattia ja puolisoa — vaan melkeinpä kaiken. Vaihtoehtoja riittää. Luulisi meidän olevan onnellisempia.

Meillä on myös aiempaa enemmän vapaa-aikaa, aikaa pohtia, miten meillä menee. Kaikki aika ei kulu ruoan hankkimiseen ja itsensä lämpimänä pitämiseen. Ja me mietimmekin: Miltä minusta tuntuu? Olenko minä onnellinen? Moni päätyy toteamaan, että paljon paremminkin voisi mennä.

Kirjailija Oscar Wilde on sanonut, että me olemme kaikki katuojassa, mutta jotkut meistä katselevat tähtiä. Ehkä lopulta kyse onkin pitkälti näkökulmasta. Niin tuntuu ajattelevan myös Jean-Paul Sartre, yksi 1900-luvun merkittävimmistä filosofeista: "Elämällä on tarkoitus, jos se halutaan sille antaa. Ensinnäkin on tehtävä työtä ja oltava aloitteissaan rohkea. Joka alkaa pohtia, takertuu toivottomasti omaan kohtaloonsa."

Elämän pitää olla toimintaa. Elämä ei saa olla vain ikään kuin sen itsensä katselemista ja arvioimista jostain etäältä, ulkopuolelta. Elämään pitää astua sisälle. Niin teki Jeesuskin. Hän ei vain kauhistellut ihmisten kurjuutta. Hän meni auttoi. Hän palveli — ja siihen hän kutsuu meitäkin.

Ensi sunnuntai on 12. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Itsensä tutkiminen. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 51:6–14, Jes. 2:12–18, 1. Joh. 1:8–2:2 ja Matt. 23:1–12.