Työelämä on muutoksessa ja pätkätyöt ovat vallanneet maan. On kuitenkin jotakin pysyvää: lastenkirjoista eivät perinteiset ammatit ole kadonneet mihinkään.

Kirjailijat näyttävät uskovan, että lapset eivät halua kuulla koodaajista, operationaalisista managereista tai promootiohenkilöistä. Kampaajat, sairaanhoitajat, opettajat ja kirvesmiehet ovat yhä lastenkirjojen yhteiskunnan tukipilareita. Ehkäpä maailma on näiden ammatinharjoittajien kautta vielä jollakin lailla hahmotettavissa.

Eppu Nuotion ja Mervi Lindmanin uudessa lastenkirjassa Hyttysenkesyttäjä (Tammi 2006) esitellään ammatteja runouden siivin. On taivaanrannanmaalaria, astronauttia, maalivahtia, puistovahtia ja eläinlääkäriä, mutta missä ovat c/c++-ohjelmoijat?

Toisaalta Nuotio olisi voinut hyvin ottaa ammattikavalkadiinsa mukaan vaikkapa työvoimatoimiston sivuilta löytyneen ajanvaraajan ammatin. Siinä on samaa runollisuutta kuin hänen kuvaamassaan kuiskaajan toimessa.

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjassa Tatu ja Patu työn touhussa (Otava 2006) ollaan perusasioiden äärellä. Tatu ja Patu saavat seurata yhtätoista ammattilaista työssään. Mukana ovat muun muassa maanviljelijä, palomies, koneistaja ja toimittaja. Vahinko, että pojat eivät pääse tutustumaan buukkaajaan tai pilailupuodin franchising-yrittäjään. Niistä olisi kivaa lukea ennen nukkumaan menoa.

Menekinedistäjänkin ammattikuva olisi opettavainen. Lapset ja aikuisetkin saisivat kerralla käsityksen siitä, mikä menee elämässä läpi, vieläpä kuvitettuna.