Sivun toiminnot

Taideteos Hämeenkylän hautausmaalle

Kun Hämeenkylän kirkon vieressä sijaitseva uurnahautausmaa perustettiin vuonna 1992, ajatuksena oli, että hautausmaalla olevasta muurista solisevan puron yläpuolelle tulee taideteos. Säästösyistä veistos jäi kuitenkin hankkimatta.

Keskiviikkona 9.8. pidetyssä kirkkomaajuhlassa puute korjattiin. Nyt muurin laella seisoo vantaalaisen kuvanveistäjän Jorma Lehtosen teos Valoon.

— Päätin, että ennen eläkkeelle lähtöäni teos on täällä. Ja olin jo silloin melko varma, keneltä se pyydetään, kertoi kirkkoherra Jaakko Rantasalo juhlan osallistujille.

Kirkkomaajuhla on Hämeenkylässä perinne, joka päättää kesäkauden seurat. Tällä kertaa osallistujia oli tavallista enemmän, sillä paikalla oli noin 60 henkeä.

Pronssisessa Valoon-teoksessa on kaksi kalalokkia, joista toisella on suussaan kala. Lokit lentävät kohti kirkkoa ja kohti valoa.

— Jumala on rakkaus ja valo, siitä nimi. Lintu symboloi rakkautta, ylösnousemusta, elämää ja puhtautta. Se, että niitä on kaksi, kuvaa yhteenkuuluvaisuutta. Kala on vanha kristillinen symboli eli teokseen sisältyy piiloviesti, selitti Lehtonen veistoksen symboliikkaa.

Lehtonen on taiteilijana erikoistunut lintuihin ohjaajansa kuvanveistäjä Heikki Häiväojan kehotuksesta. Taustalla on se, että hän on toiminut myös eläintentäyttäjänä.

— Minulla on tuntuma linnuista käsissäni. Niiden kautta pystyy ilmentämään monenlaisia asioita, kertoi Lehtonen. Hän kiitti Häiväojaa ja tämän apulaisia teoksen valamisesta.

Taideteoksen ottivat vastaan Vantaan seurakuntien kuvataidetoimikunnan puheenjohtaja Auli Nevander ja Hämeenkylän seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja Raija Sarén.

Hämeenkylän kirkon seurakuntasalissa on 27.8. asti esillä muita Lehtosen töitä.

kuva Antero Harju
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...