Sivun toiminnot

Samanhenkistä seuraa

Sotungin lukion opettajainhuoneessa ei ole nimikkopaikkoja.

Ihan joka välitunnin ajaksi ei koulun hektisessä rytmissä ehdi opettajanhuoneeseen asti. Sotungin lukion opettajat tapaavat toisensa ainakin lounastunnin jälkeen kahvikupin ääressä kotoisassa vaaleankellertävässä sohvaryhmässä. Joka päivä täytyy olla aikaa kuulumisten vaihtamiseen kollegoiden kanssa.

— Enimmäkseen jutustelemme kevyesti miehistä, elämästä, suunnitelmista. Pedagoginen suunnittelu tehdään muulloin, kertoo opinto-ohjaaja, etälukiokoordinaattori Marianna Sydänmaanlakka.

Englanninopettaja, apulaisrehtori Tuija Kae jatkaa, että opettajanhuoneessa on enimmäkseen hersyvä ilmapiiri. Monia yhdistää samanlainen elämäntilanne ja samanlaiset harrastukset.

Urheilulukionakin tunnetun Sotungin lukion opettajat suosivat liikunnallisia lajeja. Kae sauvakävelee ja käy circuit trainingissä, Sydänmaanlakka pyöräilee välillä töihin ja rullaluistelee, lenkkeilee ja jumppaa. Viime vuonna koulun vieressä sijaitsevassa uimahallissa järjestettiin kerran viikossa vesijumppa, johon halukkaat opettajat osallistuivat.

Ei nimikkopaikkoja

Suurin osa Sotungin lukion opettajista on 30–40-vuotiaita perheellisiä miehiä ja naisia, joilla on pieniä lapsia. Myös muutama alle 30-vuotias juniori- ja yli 50-vuotias senioriopettaja löytyy. Kukaan ei jää juttujen ulkopuolelle, ellei itse niin halua.

— Opettajainhuoneessa ei ole mitään nimikkopaikkoja, minne tahansa voi istua ja alkaa juttelun kollegan kanssa. Meillä vallitsee välitön henki, eikä meille ole päässyt muodostumaan pahempia klikkejä tai piirejä. Kaikki tulevat hyvin juttuun keskenään. Miehet poistuvat kyllä, jos synnytysjutut menevät liian rajuiksi. Minusta meillä ei ole myöskään sen kummemmin miesten tai naisten juttuja, toteaa Sydänmaanlakka.

— Ja joskus joku puhuu jopa asiaa. Tai purkaa tunteitaan, jos joku oppilas on häiriköinyt tunnilla, jatkaa Kae.

Moni haluaa rentoutua opettajanhuoneessa vietettyinä harvoina hetkinä, ja säästää opetussuunnitelmien teon muuhun aikaan. Opettajanhuoneessa on niin hauskaa, että jotkut jäävät sohvaryhmään istuskelemaan ja rupattelemaan vielä työpäivän päätteeksikin. Työhuoneiden puute on kuitenkin oikeasti ongelma — opettajanhuoneen melussa kun eivät kokeet juuri korjaannu.

Yhteisiä virkistysmatkoja

Yhteenkuuluvuuden tunnetta vahvistetaan myös opettajanhuoneen ulkopuolella, yhteisillä virkistysmatkoilla ja -retkillä.

—Viime kesäkuussa olimme opettajien ja heidän lastensa yhteisellä kesäretkellä Suomenlinnassa. Olemme harrastaneet myös lumikenkäkävelyä Kuusijärvellä, Sydänmaanlakka muistelee.

Taksvärkin aikaan tehdään ulkomaille kolmipäiväinen reissu, jonka aikana puretaan opettajantyön suruja ja murheita, mutta toki myös iloja. Vierailujen aikana opettajat tutustuvat toisen maan työkulttuuriin ja tapoihin. Tämän vuoden syyskuussa opettajat reissaavat Vilnaan, jossa tutustutaan paikallisiin kouluihin.

Opettajainhuoneessa syntyy myös pysyviä ystävyyssuhteita. Ystävykset näkevät toisiaan työajan ulkopuolellakin. Kae on juuri palannut Pariisin-matkalta, jonka hän teki yhdessä ranskanopettaja-kollegansa kanssa. Disneyworldin kieputtavista laitteista jäi hyvät muistot, vaikkei Kae niihin itse uskaltautunutkaan.

— Harmillista on, että yläasteella ja lukiolla on silti omat puolensa yhteisessä opettajainhuoneessa käytännönkin syistä. Yläasteella ja lukiossa on omat oppilaansa, eikä yhteistä keskusteltavaa synny niin luontevasti kuin oman koulun opettajien kesken.

Sotungin lukion syyslukukausi alkoi ti 15.8.

Rita Dahl
kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...