Jokakesäiset kepeät lehtijutut tyyliin "miten katkaisen terassiputken" antavat väärän kuvan ongelmasta, joka on entistä useampien suomalaisten todellisuutta.

Jos terassiputki ei katkeakaan, elämästä on kepeys kaukana. Tästä on esimerkkinä jälleen lööppeihin joutunut entinen huippuhiihtäjä Mika Myllylä, joka vielä keväällä totesi julkisuudessa päättävänsä itse milloin avaa ja milloin sulkee pullon.

Lause kuulostaa valitettavan tutulta niiden korvissa, joiden läheisellä on alkoholiongelma. Jos putket alkavat pidentyä tai naukkailusta tulee päivittäistä, ihmisen mielihyväkeskus toimii itseään vastaan. Kehittyy riippuvuus, sairaus nimeltä alkoholismi. Siitä on vaikea parantua ellei tunnusta itselleen, että alkoholista on tullut ongelma. Ihminen ei enää pysty päättämään, milloin sulkee korkin. Silloin ainoa vaihtoehto on olla kokonaan avaamatta pulloa.

Alkoholismi ei ole vain käyttäjän ongelma. Siitä kärsivät perhe, ystävät ja muu lähipiiri, jotka joutuvat usein vuosia kestävään painajaiseen. Yhteiskunnan tasolla koko ajan lisääntyvä alkoholinkäyttö näkyy avioerotilastoissa ja lasten huostaanotoissa.

Alkoholin aiheuttamilla haitoilla ei pidä moralisoida, mutta faktoista pitää puhua. Terveydellisten ongelmien lisääntymisen huomaa jokainen, joka käy terveyskeskuksen päivystyspoliklinikalla. Yhä suurempi osa potilaskäynneistä liittyy tavalla tai toisella alkoholiin. Tilastot kertovat myös alkoholikuolemien määrän kasvusta, ja rattijuoppojakin liikenteessä riittää. Tämä on alkoholipolitiikan vapautumisen kääntöpuoli, halvoilla mäyräkoirilla on hintansa.

Useimmilla suomalaisilla alkoholinkäyttö pysyy hallinnassa. Mutta suurkulutuksen rajoista ja riskeistä pitää puhua entistä avoimemmin ja huolehtia siitä, että hoitoa on tarjolla niille, jotka sitä tarvitsevat. Myös seurakuntien kasvatus-, perheneuvonta- ja diakoniatyössä on syytä varautua siihen, että haasteet eivät lähivuosina ainakaan vähene.