Sivun toiminnot

Jokaisessa hetkessä

vala-27-10_Page_1_Image_0001.jpg

Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne. Hepr. 3:15

Hetkiä ja tilanteita, jolloin voi kokea Jumalan kutsun, saattaa elämässä olla useita. Joskus sairauden, suuren ahdistuksen, valtavan ilon tai oravanpyörän vinhan vauhdin keskellä voi havahtua Jumalan kutsuun.

Muutama vuosikymmen sitten elin hyvin hektistä aikaa. Olin kahden pienen lapsen äiti ja opiskelin. Aikaa piti jakaa kotitöille, perheelle, oppikirjojen lukemiselle ja tehtävien tekemiselle. Oman sisimpäni kuuntelemiseen, saati hiljentymiseen, aikaa ei juuri ollut. Olin väsynyt enkä huomannut muuta elämää ympärilläni.

Keväisenä yönä havahduin merkillisestä unesta. Näin unessani paperin, jota pitelivät kädet. Valkeassa paperissa oli teksti: "Eila, älä unohda elämän kauneusarvoja!" Heräsin ponkaisten istumaan vuoteessani sydän jyskyttäen. Se oli merkillinen uni! Uni oli lyhyt ja hyvin selkeä, mutta jokin sen sisällössä pysäytti minut. Pohdin untani ja ajattelin, että paperia pitävät kädet olivat Jeesuksen kädet. Jumala puhui minulle!

Tuo viesti pysäytti minut tajuamaan, että kaiken kiireenkin keskellä on elettävä jokainen hetki täydesti, unohtamatta elämää ympärillä ja ennen kaikkea unohtamatta hiljentyä Jumalan edessä.

Meillä on erilaisia kokemuksia Jumalan kutsusta, ja niin on hyvä, koska me kaikki olemme erilaisia ja meitä puhuttelevat erilaiset asiat. Kannattaa vastata kutsuun, kun sen kuulee. Siinä ei menetä mitään, vaan siinä saa. Meille ei luvata helppoa elämää ilman vastoinkäymisiä, mutta meille luvataan Jumalan läsnäolo jokaisessa hetkessä ja tilanteessa. Koskaan ei tarvitse olla yksin!

Ensi sunnuntai on 11. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Etsikkoaikoja. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 81:9–17, 1. Moos. 18:20–32, Hepr. 3:15–19 ja Matt. 11:20–24.

Eila Paulún
Hämeenkylän seurakunnan lapsi- ja perhetyön sihteeri
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...