Munkkien aarteet
Pohjois-Kreikassa sijaitsevalle Athosvuorelle pääsee vain yksi nainen: Neitsyt Maria. Perimätiedon mukaan Maria itse on kieltänyt muilta sukupuolensa edustajilta pääsyn alueelle. Esimerkiksi 400-luvulla Maria pysäytti Theodosius Suuren tyttären ilmoittamalla ikonin kautta, että "täällä hallitsee toinen kuningatar".
Niin tiukka on Taivaan kuningatar, että myös lehmiltä ja kanoilta on Athokselle pääsy kielletty. Kananmunat ja maito ovat siis tuontitavaraa tässä ortodoksisessa munkkitasavallassa.
Athos on yksi läntisen maailman suljetuimmista alueista. Miespuolisetkin vieraat tarvitsevat erityisen viisumin.
Alueella eletään eri aikaa kuin muussa maailmassa. Vuorokausi alkaa auringon laskusta. Ajanlaskussa noudatetaan vanhaa juliaanista systeemiä, joten Athoksella ollaan tällä hetkellä 13 päivää muuta maailmaa jäljessä.
Nyt suomalaisilla — myös naisilla — on elämänsä tilaisuus tutustua Athosvuoreen ja sen luostareiden elämään. Taidemuseo Tennispalatsin näyttelyssä on esillä yli 600 esinettä: ikoneita, käsikirjoituksia, sakraaliesineitä, tekstiilejä, koruja ja valokuvia.
Athos — luostarielämää pyhällä vuorella 18.8.–21.1. Taidemuseo Tennispalatsissa Helsingissä

