Olin heinäkuussa soittamassa Kesäkaivarissa. Siellä oli vähän ikävää, sanoo laulaja ja lauluntekijä Joose Keskitalo ja hörppää kahvia.

— Minut oli laitettu esiintymään muiden yhtyeiden välillä, täytemusiikiksi. Ne muut artistit soittivat yhtä ja samaa kappaletta kaikki, koettivat saada aikaiseksi mahdollisimman suurta nostetta ja mahtipontisuutta. Lavan takana niillä oli "suuria tähtiä tässä ollaan" –meininkiä, kiiltoa, hienoja aurinkolaseja ja muodikkaita, hassuja kravatteja t-paitojen kanssa.

— No, minun juttuni ei perustu siihen, että on jatkuvaa nostetta tai äänimassaa. Sillä keikalla koin tehtäväkseni olla tähtien tiputtaja.

Vuonna 1982 syntynyt Joose Frans Esko Keskitalo tekee väkevää iskelmän ja folkin sekoitusta elämästä, kuolemasta ja uskonnosta. Muutamassa vuodessa ensimmäisen levynsä julkaisun jälkeen hän on kerännyt vankan ihailijakunnan. Netin musiikkipalstoilla Keskitalon konsertit ja levyt saavat peittelemätöntä ihailua.

Keskitalosta on tullut nimimies vaihtoehtomusiikkia harrastavissa piireissä, eikä Jumalasta laulaminen ole haitannut suosiota, vaikka se ei Kesäkaivarin siideritunnelmaan ja popsankareiden seuraan ehkä sopinutkaan.

On vaikea kuvailla Joose Keskitalon musiikkia. Ainakaan se ei jätä välinpitämättömäksi.

Ensimmäisen albuminsa nimikappaleella Luoja auta Joose aloittaa: "Peltomiehet kyntää vainajia. Sitä niität mitä kylvät ja ne niittää kuolemaa. Kuolemaa, kuolemaa — Luoja katso mua: kahlehdittu kyntömaahan." Kappaleen äänitys on erikoinen, musiikki kuulostaa siltä kuin se tulisi kallion alta. Vaikutelma on hypnoottinen.

Konserteissa Joose ja yhtye esiintyvät puvuissa. Trubaduurikeikoilla Joose tapaa soittaa ystävänsä tekemää myrkkyruiskukitaraa, johon on yhdistetty vanha puhelimen mikrofoni. Ylimääräisenä kappaleena saattaa tulla virsi, ja rockyleisö kuuntelee innoissaan.

— Minusta on viime aikoina rakennettu ilmiötä. Se on hauskaa. Hetkittäin olen tosi tyytyväinen kiitoksiin ja kehuihin, vaikka se on huvittavaakin. Suomessa ei menestykseen vaadita kovin paljon. Eivät minun levynmyyntilukuni ja keikkaliksani ole kovin ihmeellisiä. Mutta kun kyse on pienistä luvuista, niin eipä talouskaan pääse korruptoimaan sielua, Joose hymähtää.

Hänen laulujensa sanotaan koskettavan ja puhuttelevan.

— En tiedä, haluanko mitenkään erikoisesti koskettaa kuulijoita tai herättää ajatuksia toisissa, mutta haluan tehdä sellaista musiikkia, joka ilahduttaa minua itseäni. Kirjoitan lauluja asioista, joita mielessäni on sanottaviksi toisille tai Jumalalle. Jos muutkin niistä pitävät, onhan se kiva juttu.

Jotkut kutsuvat Joose Keskitaloa gospelmuusikoksi, mutta sitä hän ei itse hyväksy.

— En koe kuuluvani siihen juttuun, en ole sen perinteen jatkaja. Minulla nyt vain sattuu olemaan joitain hengellisiä lauluja, Joose selittää.

— En ylipäätään ajattele musiikin tekemistä erityisesti kristillisestä kontekstista, vaan rehellisesti: joskus päässä liikkuuvat kristilliset asiat, joskus rakkauslaulut.

Joose aloitti lauluntekemisen 16-vuotiaana. Savonlinnassa, jossa hän kävi taidelukiota, vaikutti seurakunnassa Jyri Pitkänen –niminen kaveri, joka esitti omia laulujaan.

— Se oli minulle valtavan voimakas elämys: että tuo tyyppi tekee lauluja omasta elämästään, tästä nyt-hetkestä. Siinä oli sellainen tuntu, että tällä on todellista merkitystä, että nämä eivät ole vain rockkielen sanoja yhdisteltyinä. Niinpä minäkin halusin tehdä lauluja siitä, mitä minun elämässäni on ja päästä esittämään niitä.

Ne varhaiset seurakuntanuoriaikoina tehdyt kappaleet Joose edelleen allekirjoittaa.

— Vaikka pientä noloutta niihin ehkä liittyy. Kaverit kiusaavat joskus laulamalla vanhoja lauluja ääneen. Ne alkuaikojen laulut olivat voimakkaasti ja selkeämmin kristillisiä.

— Nuorempana minusta oli tavattoman helppoa kirjoittaa lauluja Jumalasta, Jeesuksesta, uskosta ja uskonopin kaikista kohdista, mutta rakkauslauluja en saanut tehtyä millään. Nyt se alkaa olla päinvastoin. Hengellisiä lauluja on vaikea tehdä. Mietin, osaanko sanoa asiat oikein, osaanko välittää oikean tunteen.

Papin poika Joose Keskitalo käy sunnuntaisin kirkossa, koska "siellä tulee mukava tunnelma virsien veisaamisesta, siellä saa ehtoollista ja toisinaan kuulee hyviä saarnojakin". Useimmat kaverit ovat uskovaisia ja heillä on koossa satunnainen raamattupiirikin. Ihmekö siis, että uskonnolle on tilaa siinä musiikissa, jota Joose tekee.

— Uskonnollisuus on musiikissa muutenkin tavattomassa nosteessa ja nousussa, vaikka se ehkä useimmiten laitetaan mystiikan piiriin. Viidesläisyydessä korostetaan, että kyllä Jumalasta ja uskonnosta voi puhua, mutta puhupa Jeesuksesta…

Joose toteaa, että uskonnollisen laulun tekeminen ei sinänsä ole vaikeaa, mutta falskiutta on vaikea välttää. Perinteisessä gospelmusiikissa alleviivataan sanoma kahteen kertaan ja laulut kootaan samoista ristiriidattomista kliseistä.

— On monta tapaa lähteä tekemään hengellistä laulua. Voi ottaa tarinan lähtökohdaksi tai virsimentaliteetin. Vanhatestamentillisen profeetan kaapu on helppo pukea päälle. Olen ollut mukana reggaekuvioissa, ja siellä tuomion-julistus kuuluu asiaan. Mutta evankelistan viitan ottaminen on jo paljon vaikeampaa. Kadulla törmäsin taannoin traktaatinjakajaan, joka puhui ja puhui minulle evankeliumin asiaansa. Se tuntui aidolta ja hauskalta, ja ajattelin siinä, pystyisikö sen tunnelman toistamaan laulussa, Joose selittää.

— Ihan toinen asia on, pystynkö konsertissa valitsemaan kappaleet välittämättä ollenkaan yleisöstä. Joskus tekee mieli ottaa laulu, joka herättäisi yleisössä tyytymättömän kohahduksen, että "eihän tällaista saa laulaa". Ehkä juuri evankelistajuttu saisi aikaan sen.

Pitkä ja laiha Joose Keskitalo näyttää kierrätetyissä, roikkuvissa vaatteissaan vaihtoehtoihmisen perikuvalta. Kierrätysvaatteiden käytön hän on kuulemma oppinut isältään jo vuosia sitten. Haastatteluun hän saapui naistenpyörällä, jonka oli lainannut sisareltaan.

Joose harmittelee, että tuli laittaneeksi jalkaan liian risat kengät valokuvattaviksi. Pohjat roikkuvat sivuilta puoliksi irti ja varpaat tulevat näkyviin.

— Nyt tulee liian laskelmoidun oloisia kuvia. Ei vaihtoehtoisuus ole mikään itsetarkoitus. Sitä paitsi minä olen mielestäni ihan tavallinen. Muuthan ne ovat ihmeellisen vaihtoehtoisia rockkieltä tekeviä muusikoita.

Äkkiseltään Joosen olemusta vilkaisemalla saa kuvan epämääräisen hämmentyneestä persoonasta. Vaikutelmaa vahvistaa se, mitä hän kertoo sattumanvaraisesti suunnitellusta elämästään. Opinnot Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa seisovat, koska Joose ei oikein ole saanut niistä otetta. Niinpä hän meni vuodeksi Ryttylän Raamattuopistoon, koska "piti mennä Siionin vuorelle ja sen oli oltava Ryttylässä". Nyt vuosi on ohi, eikä se tehnyt kovin paljoa viisaammaksi.

Boheemi vaikutelma kuitenkin pettää. Mitä musiikin tekemiseen tulee, Joose tietää täsmälleen mitä hän haluaa ja miten aikoo sen toteuttaa, lauluteksteistä sävellyksiin ja äänitystekniikkaan saakka. Hän tuottaa levynsä itse ja rakentaa uraansa omilla ehdoillaan.

Lauluja kirjoittaessaan Joose Keskitalo yrittää etsiä jonkin yksityiskohdan, josta sitten saattaa löytyä kosminen ulottuvuus.

— Se on vähän kuin kristinuskokin: lapsi syntyy seimessä, pieni yksityiskohta, josta syntyy kosminen räjähdys, joka vaikuttaa kaikkeen, mitä sen jälkeen tapahtui ja siihen, mitä oli jo tapahtunut, Joose sanoo ja vakavoituu.

— Mutta yhteiskunnallinen lauluntekijä minä en ole. En ole kirjoittanut laulujani puheenvuoroiksi yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin. En ole vasemmistolainen enkä vihreä tai muuten poliittisesti aktiivinen. Minulla ei ole mitään kantaa WTO-neuvotteluihin. Maailman suuret epäoikeudenmukaisuudet eivät oikein mahdu minun elämääni. En usko, että kaukaiset asiat koskettavat useimpia ihmisiä. Tärkeämpää meille on se, mitä on lähellä.

— Yhdessä lehtihaastattelussa minusta tehtiin jonkin väärinkäsityksen takia sellainen täydellinen maailmanparantajanuori. Toimittaja kirjoitti, että "oi kunpa me kaikki olisimme samanlaisia kuin Joose". Se oli minulle vähän liikaa, Joose ähisee ja vetää lippalakkiaan syvemmälle päähän.

Joose Keskitalo alkoi soittaa, koska hän halusi päästä esiintymään toisille — ei siksi, että hänellä mielestään olisi ollut jotain suurta sanottavaa.

— Nyt teen musiikkia, koska se on tapa pitää kiinni mielenterveydestä, koska on mukavaa, että ihmiset huomaavat ja kuuntelevat, ja koska tunnen taiteellista pakkoa. Haluan kokeilla erilaisia ideoita, esimerkiksi yksinkertaistaa äärimmilleen, tehdä koko laulun yhdellä soinnulla ja äänittää koko yhtyeen yhdellä mikrofonilla.

Joose jatkaa pitkään kuvailemalla erilaisia kokoonpanoja ja projekteja, joita hänellä on suunnitteilla Raamatun alkukielten opiskelun ja konserttien lisäksi.

— Olisi myös kiva, jos voisin tekstillisesti palata enemmän hengellisiin aiheisiin. Usko kyllä säilyy, se on kasteessa saatu, kuten opetetaan.

Joose kirjoittaa paljon, joskus laulun päivässä, nyt vähän vähemmän. Tekstit säilyvät paperilla, mutta sävellykset jäävät vain päähän. Sillä tavalla säilyy improvisoinnin varaa.

Uusimman levyn nimikappale syntyi vähän erikoisemmalla tavalla. Kaupungit puristuvat puristimissa ilmestyi unessa. Joose kirjoitti sen ylös aamulla herättyään. Ei ihme, että hän sanoo pitävänsä Vanhan testamentin profeettakirjoista. Tarinat kun niissä ovat niin hyviä.