Eira Henriksson meni sururyhmään, kun hänen aviomiehensä Paulin kuolemasta oli kulunut muutama kuukausi. Se oli juuri oikeaan aikaan: ei liian aikaisin, eikä liian myöhään.

Henriksson oli ehtinyt toimia kuusi vuotta keuhkoahtaumaa sairastaneen miehensä omaishoitajana. Kotona oli miestä varten sairaalasänky, happipullot, happirikaste, pyörä- ja suihkutuolit. Omat reumavaivat täytyi unohtaa, kun tieto miehen sairastumisesta tuli. Välillä jouduttiin lähtemään ambulanssilla Peijaksen sairaalaan, kun hengenahdistus paheni.

— Kaikki kävi äkkiä. Perjantai-iltana Paul valitteli huonoa oloaan ja pyysi minua istumaan vierelleen ja pitämään kädestä kiinni. Huomasin, että häntä ahdisti tavallista enemmän ja patistin häntä lähtemään sairaalaan, mutta hän vastusteli, ettei lähdetä vielä. Seuraava yö meni ihan hyvin, mutta lauantaina alkoi ahdistaa niin, että oli edessä sairaalareissu.

Paul laitettiin sairaalassa painehappihoitoon, vaimo lähti kotiin ja soitti illalla sairaalaan.

— Kaikki oli vielä hyvin, mutta puoli tuntia myöhemmin lääkäri soitti ja sanoi, ettei hiilidioksidi poistu elimistöstä niin kuin pitäisi, mieheni ei selviä tästä. Menin yöllä taksilla Peijakseen ja pitelin miestäni kädestä hänen vetäessä viimeisiä henkäyksiään.

Haitaria harrastuksekseen soittanut ja muutamia omakustannelevyjäkin julkaissut mies menehtyi syyskuisena lauantaina.

Kuolemaa aviopari oli ehtinyt käsitellä viimeisten vuosien aikana keskusteluissaan. Viimeisenä yhteisenä perjantai-iltana Henriksson kysyi mieheltään, oliko hän muistanut rukoilla. Mies vastasi pyytäneensä pari kertaa armoa.

Tekeminen auttaa

Usko ei ole Henrikssonille mikään uusi asia, vaan se on jo Pelastusarmeijassa sotilaina olleiden vanhempien peruja. Myös hän itse ehti olla Pelastusarmeijan sotilaana useita vuosia, ja usko oli tuonut hänelle voimia aiemminkin vastoinkäymisissä ja menetyksissä.

— Jos en olisi uskonut, en olisi jaksanut niinkään hyvin. Uskova tietää, mistä apua pyytää. Uskokaan ei tuo kuitenkaan poismennyttä puhekaveria takaisin. Erityisesti aamuisin herätessä ja iltaisin nukkumaan mennessä havaitsen, ettei miestäni enää ole. Päiväni täyttyvät ystävien tapaamisesta ja liikunnallisista harrastuksista.

Henriksson ei ole paikoilleen jähmettynyttä sorttia: hän käy uimassa ja kuntosalilla. Lisäksi hän lenkkeilee. Kuntoilu tuli jäädäkseen jo omaishoitaja-aikoina, kun hänen piti keksiä itselleen lyhytkestoista tekemistä, jossa mieli saisi levätä omaishoitajan työstä. Välillä pitää olla aikaa ihan itselle ja omille ajatuksille.

Parikymmentä vuotta Hakunilassa asuneelle Henrikssonille on myös kertynyt ystäviä, joiden kanssa jutellessa kauppareissut ostoskeskuksella saattavat venähtää.

Kukaan ei ole yksin

Hakunilan seurakunnan sururyhmästä Henriksson kuuli omaisryhmässä. Hän soitti ja kyseli paikkaa, mutta syksyn ryhmään ei enää mahtunut. Sururyhmässä hän aloitti tammikuussa 2006, kolmen muun naisen ja yhden miehen kanssa. Ryhmää vetivät kappalainen Seppo Suokunnas ja diakonissa Heidi Karuranta.

Ryhmässä käytiin luottamuksellisesti läpi jokaisen tarina läheisen sairastumisesta kuolemaan, painostamatta ja kuunnellen. Kuudella kahden tunnin mittaisella tapaamiskerralla käsiteltiin erilaisia suruun liittyviä teemoja. Kaikki olivat suunnilleen samassa vaiheessa surunsa käsittelyssä. Muutama kuukausi kuolemasta oli juuri sopivasti.

— Saimme puhua tai olla puhumatta, vastata tai olla vastaamatta. Tunteita käytiin läpi itkusta nauruun.

Jokainen sururyhmään osallistunut sai lisäksi muistoksi pastori Risto Kormilaisen kirjoittaman surukirjan Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa. Henrikssonin mieleen on jäänyt toiverikas, tulevaisuuteen katsova pätkä: "Rakkaan ihmisen muisto haastaa tulevaisuuteen sinut surusi keskellä. Yhdessä eletyt hetket, päivät ja vuodet eivät katoa sinusta, vaan kantavat eteenpäin. Sinun tehtäväsi on jatkaa tästä vaikeasta ja voimia kysyvästä hetkestä eteenpäin. Sinun tehtäväsi on rakastaa ja olla rakastettu, vaikka siihen sisältyy kärsimystä, masennusta, syyllisyyttä ja kuolemankin pelkoa."

Valokuvat muistona

Sururyhmäläiset ovat nähneet toisiaan vielä jälkeenpäinkin. Helatorstaina tavattiin Hakunilan kirkossa, josta jatkettiin syömään ja juttelemaan Tikkurilaan kiinalaiseen ravintolaan. Myös kesällä sovittiin tapaamisesta.

Henrikssonin mielestä ryhmässä oli parasta se, että sai kohdata vertaisia, joilla oli ollut samanlaisia tuntemuksia.

— En siis ollutkaan mitenkään outo ja yksin itsesyytösajatusteni kanssa. Puhuminen on tärkeää: sitä täytyy jatkaa niin kauan kuin on jotakin sydämellä. Onneksi minulla on ollut uskon lisäksi ystävät tukena.

Pariskunnalle oli ehtinyt kertyä ystäviä niin paljon, että asunnossa lainehti kukkameri hautajaisten jälkeen.

Alussa jaksamaan auttoivat oma sisar, joka on menettänyt miehensä viisitoista vuotta sitten, ja lapsuudenystävä.

Henrikssonin kokoama valokuva-albumi hänen miehensä vaiheista syntymästä sairastumiseen ja viime päiviin asti säilyy muistona taivaan kotiin siirtyneestä rakkaasta ihmisestä.

Tukea sureville

Sururyhmä perheille Itä-Hakkilassa

28.9. alkaen to klo 16.30–18.30 Pyhän Annan lastenkirkolla (Koulutie 11)

Neljä kertaa kokoontuva ryhmä on tarkoitettu perheille, jotka ovat toipumassa läheisensä kuolemasta. Kokoontumisissa on yhteinen aloitus ja lopetus, muuten aikuisilla ja lapsilla on omat ryhmät.

Lapset käsittelevät surua muun muassa tekemisen ja tarinoiden avulla. Aikuisten ryhmässä on tilaa vanhemman omalle surulle ja keskustelua uuden tilanteen aiheuttamista haasteista.

Ohjaajina ovat pastori Tarja Meijer ja lastenohjaaja Aila Suomalainen (lapset) sekä diakoniatyöntekijä Mirja Jalo ja sairaalapastori Markku Elo (aikuiset).

Ilmoittautumiset 4.9. mennessä Vantaan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskukseen p. 830 6330 arkisin klo 9–12, paitsi ti klo 13–17.

Sururyhmä Tikkurilassa

13.9.–18.10. ke klo 16–18 Tikkurilan kirkon neuvotteluhuoneessa

Ryhmä on tarkoitettu läheisensä menettäneille. Vetäjinä kappalainen Pirkko Yrjölä ja diakonissa Hanna Raunu.

Ilmoittautumiset Hanna Raunulle p. 830 6249 tai 050 384 8481.

Myöhemmin syksyllä käynnistyvät sururyhmät

Hakunila

Suunnitteilla on sururyhmä, joka aloittaa pyhäinpäivän jälkeen. Tiedustelut diakonissa Elina Laine p. 050 468 6410.

Hämeenkylä
Ryhmä aloittaa pyhäinpäivän jälkeen. Tiedustelut diakoniatyöntekijä Anne Puumala p. 830 6472

Korso
Ryhmä aloittaa pyhäinpäivän jälkeen ja kokoontuu viidesti marras–joulukuussa. Tiedustelut diakoniatyöntekijä Sirkka Väätäinen p. 830 6563.

Rekola
Ryhmä aloittaa pyhäinpäivän jälkeen. Tiedustelut diakoni Irma Liljeström p. 050 553 8459.

Vantaankoski
Ryhmä aloittaa, kun ilmoittautuneita on tarpeeksi. Ilmoittautumiset päivystävälle papille p. 830 6419, lisätietoja antaa pastori Päivi Niemi-Impola p. 050 347 7718.