Sivun toiminnot

Miltä leivos maistui?

Hakunilan kirkon kahvilassa oli ke 9.8. tarjolla muun muassa kermaisia kääretorttuleivoksia ja graavilohivoileipiä. Monien asiakkaiden mielestä kirkon kahvila on oivallinen ystävien tapaamispaikka. Kahvila on avoinna tiistaista perjantaihin klo 11–14.

Lars Lundström, 52

Miksi tulit kahvilaan?

— Kuulun kirkkoon ja olen uskossa. Jumalan sanan kuuleminen on minulle tärkeää. Olen yksi Hakunilan kirkon kahvilan vakioasiakkaista. Kahvilassa olen käynyt parin vuoden ajan.

— Nyt olen vielä lomalla. Mikäli aikaa on muulloinkin, käyn kirkolla kahvilla mahdollisuuksieni mukaan 2–3 kertaa viikossa. Kahvilassa käyn usein ystäviäni tapaamassa.

Miltä leivos ja kahvi maistuivat?

— Ihan hyvältä molemmat. Kahvi oli vastakeitettyä. Kermainen kääretorttuleivos on suosikkini. Joskus otan vaihtelun vuoksi palan omenapiirakkaa.

Pisteillä 1–5, millaisen arvosanan annat kahvilalle?

— Annan kokonaisuudelle 4,5 pistettä. Tarjottavat olivat hyviä ja edullisia. Lisäksi kirkon kahvila on siisti. Kirkko on minulle henkilökohtaisesti tärkeä paikka. Aika usein viivähdän kahvilla ystävieni kanssa vartin verran. Jos kahvilassa on samaan aikaan paljon muitakin tuttuja, saatan viipyä kahvilassa jopa tunnin.

Eija Salo, 43

Miksi tulit kahvilaan?

— Olen vielä tämän viikon lomalla. Hakunilan kirkon kahvila on minulle tuttu paikka jo vuodesta 1998 lähtien. Aluksi kävin kirkolla työttömien ruokailussa. Sittemmin ruokailu muuttui kahvilaksi. Yleensä käyn kahvilassa lasteni kanssa, mutta nyt tulin yksin, sillä lapseni ovat leirillä. Ensi viikolla menen töihin Tikkurilan kirjaston hankinta- ja luettelointiosastolle. Työskentelen siellä tukityöllistettynä.

Mitä sait?

— Sain kuumaa, hyvää kahvia ja söin kalavoileivän. Suolaista kysyessäni emäntä jo tietää mitä haluan. Tapasin kahvilassa tuttujani. Tapaamista emme olleet sopineet etukäteen.

Pisteillä 1–5, millaisen arvosanan annat kahvilalle?

— Annan kahville ja nauttimalleni leivälle 5 pistettä. Tarjottavien hinta-laatusuhde on loistava, sillä leipä ja kahvi maksoivat yhteensä 1,20 euroa. Myös kahden Ritva-nimisen ystäväni tapaaminen oli mukavaa. Käyn kahvilassa aina mahdollisuuksieni mukaan.

Arja Liukkonen, 49

Emäntä Arja Liukkonen, mitä teit ennen kuin avasit asiakkaille kahvilan ovet?

— Aloitin työt aamuseitsemältä. Edellisenä päivänä olin jo leiponut rahkapiirakan ja suklaatortun. Aamulla paistoin kääretortun sekä tein kala- ja kinkkuleivät tarjolle. Kävin myös kaupassa ja keitin kahvit.

Mitä sait?

— Tapasin kirkolla monia tuttuja vapaaehtoisia. Yksi heistä on aina vuorollaan talkootöissä kahvilassa. Tänään kahvilassa kanssani työskenteli Pirkko Palaste. Ilman vapaaehtoisia kahvilaa ei voisi pitää auki.

Pisteillä 1–5, miten keskiviikkoinen kahvila sujui?

— Annan 5 pistettä. Päivä sujui ongelmitta. Edes leivosten päälle vatkaamani kerma ei juoksettunut kuumuudesta huolimatta.

— Lisäksi tuntui mukavalta, kun talkoolaisena toimiva Ritva Henkel tarjoutui oma-aloitteisesti torstaille ylimääräiseksi apulaiseksi. Lisäapu on tarpeen, sillä kahvilan avoinna pitämisen lisäksi laitamme lounaan 80 koulutuspäivään osallistuvalle lastenohjaajalle.

 

Teksti ja kuvat Eija Harju
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...