Tuore tutkimus kertoo muuttoliikkeen yhä kiihtyvän. Suomalaiset pakkautuvat suuriin kaupunkeihin ja erityisesti Helsinki–Tampere–Turku-kolmion sisäpuolelle. Siksi nousevista koroista huolimatta asuntojen hinnat pysyvät korkealla pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa.

Muuttoliike on nopeampaa kuin 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin Suomi kaupungistui ja runsaasti väkeä muutti naapurimaahan Ruotsiin. Viime vuonna liki 900 000 suomalaista vaihtoi kotia. Heistä kaksi kolmasosaa pysyi samalla paikkakunnalla, mutta kolmannes pakkasi laukkunsa ja muutti muualle. Eniten muuttovoittoa neljän viime vuoden aikana keräsi Tampereen seutukunta, mutta myös Helsingin seutukuntaan muutti yli 8000 ihmistä enemmän kuin täältä pois.

Ilmiöön löytyy monia selittäjiä aluepolitiikasta maapalloistumiseen. Pelkästään karttaa tutkimalla on helppo huomata, että muuttovoittoa on paikkakunnilla, joiden lähellä on yliopisto-opetusta. Korkeimman asteen opetus ja työpaikat ovat kytköksissä toisiinsa. Kaksi kolmasosaa muuttajista on alle kolmekymppisiä. Entistä harvempi palaa opintojen päätyttyä kotipaikkakunnalleen, vaikka siellä olisi töitäkin. Suuret kaupunkikeskukset houkuttelevat, vaikka elämä olisikin kalliimpaa. Asuinpaikkaa muutetaan suurten kaupunkikeskusten sisällä ja läheisyydessä perheen kasvaessa.

Tätä tahtia Suomi on parinkymmenen vuoden päästä hyvin erinäköinen kuin nyt. Yhteiskunnan kannalta ongelmia syntyy muuttoliikkeen kummassakin päässä: miten turvataan sekä harvaanasuttujen alueiden että ruuhka-Suomen palvelut.

Omat erityisongelmansa on myös seurakunnilla. Kirkollisveroa ei pääkaupunkiseudulla oikein voi nostaa, mutta seurakunnan palvelut pitäisi pystyä takaamaan kasvavalle väestölle. Lisäksi perinteinen alueellisuuteen perustava toiminta ei ehdi kunnolla kohdata ihmisiä, jotka saattavat saman vuoden aikana muuttaa parikin kertaa.

Vantaalla sekä seurakuntaan muuttajia että sieltä pois muuttaneita on viime vuosina ollut 15 000–16 000. Miten tällaisessa myllerryksessä säilytetään kontakti seurakuntalaisiin, on tuhannen taalan kysymys. Varsinkin kun näkökulmana pitäisi aina olla ihminen, ei instituutio.