Vaikka laulunäytelmiä lienee tehty kautta aikain, taidemuoto ja nimitys ooppera syntyi barokin aikaan noin neljä vuosisataa sitten.

— Ooppera sai alkunsa Italiassa, jossa tyylilaji vakiintui 1600-luvulla. Oopperaan kuuluvat näyttelijä-laulajat, roolipuvut, näyttämö, lavasteet, orkesteri ja tietenkin myös yleisö, kertoo sopraano Tuuli Lindeberg, jota modernin musiikin ohella innostaa nimenomaan barokkimusiikki.

Ensimmäisiä oopperasäveltäjiä oli Claudio Monteverdi. Oopperoissa vuorottelivat resitatiivit, siis kertovat puhelauluosuudet, ja aariat, yksin esitettävät laulusävellykset. Aariat saattoivat olla monenlaisia: lyhyitä tai pitkiä, yksinkertaisia tai monimutkaisia. Oopperaan saattoi kuulua myös duettoja.

Resitatiiveja säesti useimmiten pelkkä basso continuo. Aarioissa oli yleensä lisäksi mukana melodiasoittimia.

— Barokkiorkesterin keskiössä oli aina basso continuo. Se koostui bassolinjan soittajista sekä
sointusoittajista, joiden soittimia olivat esimerkiksi sello, luuttu, cembalo, urut ja harppu. Melodiasoittimia, kuten viulu, nokkahuilu, traverso ja barokkioboe, saattoi olla barokkiorkesterissa hyvin vaihteleva määrä, selostaa Lindeberg.

Säestämisen lisäksi orkesteri soitti yleensä huomattavan paljon instrumentaalinumeroita. Esimerkiksi aikakauden erilaiset tanssit toimivat joko välisoittoina tai tanssinumeroina.

Myös alku- ja loppusoitot kuuluivat oopperan vakiomuotoon. Silti barokkiooppera ei, niin kuin ei tuon ajan orkesterikaan, ollut kovin vakiintunut. Rakenteet ja kokoonpanot vakioituivat klassiselta kaudelta, 1700-luvun loppupuolelta, alkaen.

"Kyyneleissä" kuuluu nyyhke

Barokkimusiikin lähtökohtiin kuului aikakauden ihmisten tapa ajatella ja toimia. Varsin yleisesti ihmistä ymmärrettiin ja tulkittiin affektiopin avulla. Sen mukaan ihminen tuntee tietyssä tilanteessa tietynlaisia tunteita, jotka hän ilmaisee tietynlaisin puhetaidollisin keinoin.

— Oopperoiden teksteissä on usein kummallisia juonenkäänteitä ja monenlaisia tunteita: tuskaa, murhetta, rakkautta, onnea, kuolemaa, mutta totta kai myös iloa ja huumoria. Jos tekstissä on sana kyyneleet, affektioppia noudattava barokkimusiikki maalaa sen nyyhkeeksi, kertoo Lindeberg.

Kun vanhasta musiikista kiinnostuttiin 1960-luvulta alkaen, sitä alettiin myös esittää vanhoilla soittimilla.

— Kun soitinkokoonpano on pieni ja soitinten äänet ovat pehmeämpiä kuin nykysoittimien, on selvää, että laulajakin laulaa usein hiljempaa, vaikka ilmaiseekin tunteita ääntään värittäen. Sellainen laulaminen tekee hyvää äänelle.

Oman lisänsä esittämiseen tuo barokkimusiikin luonteeseen kuuluva improvisointi.

— Sekä laulusolistit että yksin omaa melodiastemmaa orkesterissa soittavat muusikot saavat koristella säveltäjän kirjoittamaa melodiaa oman taitonsa ja makunsa mukaan. Tämä perinne väheni ja katosi myöhempinä aikoina, kun tuli tärkeämmäksi soittaa tai laulaa juuri niin kuin nuoteissa lukee.

Sävellyshautomo Hampurin oopperassa

Italiasta barokkiooppera levisi nopeasti eri puolille Eurooppaa — Saksaan, Ranskaan, Espanjaan ja Englantiin — ja jopa uuteen maailmaan Amerikkaan. Uusia teoksia sävellettiin kiihkeästi. Niihin etsittiin usein aiheita antiikin mytologiasta: jos ei muuta, niin ainakin muutaman henkilöhahmon nimi.

Saksan oopperataiteen keskukseen Hampurin oopperaan onnistuttiin 1700-luvun alussa palkkaamaan joksikin aikaa töihin säveltäjiä, jotka eivät ole unohtuneet vuosisatojen saatossa, nimittäin Georg Friedrich Händel ja Georg Philipp Telemann.

Molemmat tunnetaan Suomessa paremmin muuten kuin oopperoistaan, sillä heidän, sen paremmin kuin muidenkaan barokkisäveltäjien, oopperoita ei ole juurikaan esitetty maassamme. Esimerkiksi Suomen Kansallisoopperan ensimmäinen oma barokkioopperaproduktio on vasta suunnitteilla.

Lindeberg laulaa pari vuotta sitten perustetussa Baccano-barokkimusiikkiyhtyeessä, joka esittää Vantaan Barokin konsertissaan musiikkia Hampurin oopperasta. Konsertissa on sopraanoäänen lisäksi mukana nokkahuilu, viulu, sello ja cembalo.

Tämänvuotisen Vantaan Barokin konserteissa pääsee tutustumaan myös muun muassa Marc-Antoine Charpentierin, Jean-Baptiste Lullyn ja Giovanni Battista Pergolesin säveltämään oopperamusiikkiin.