Evankeliumin vaikeita neuvoja on minulle Jeesuksen sana: "Älä anna auringon laskea vihasi yli."

Se on viisas neuvo. Vihaisena on vaikea mennä nukkumaan ja saada unta. Pitäisikö minun nousta ja mennä pyytämään anteeksi, vaikka minusta tuntuu, että minuahan tässä on loukattu? Pohjalaisessa sitkeydessä on paljon hyvää, mutta sen voimalla voi vihaakin hautoa pitkään.

Lohdullista on lukea tarinoita mystikoista ja rukouksen opettajista, jotka ovat saaneet tuskailla kiivaan luonteensa kanssa. Kotoinen esimerkki on Paavo Ruotsalainen, herännäisjohtaja ja talonpoikien sielunhoitaja, joka saattoi olla piikikäs ja kiivas, ja kamppaili tämän luonteenlaatunsa kanssa koko elämänsä.

Muuan ystäväni antoi kerran minulle hyvän neuvon. Hän pitää porstuassa aina lähtövalmiina lenkkitossuja. Kun kiukku alkaa nostaa päätään hänen sisällään, hän tapaa pistää nopeasti juoksutossut jalkaansa ja painua lenkille. Lenkillä mieli asettuu, sappi lakkaa kiehumasta ja saa aikaa ajatella. Ehkäpä eteisessä olevat lenkkitossut voisi nähdä rauhan tossuina, eikä hikisinä jalkineina, jotka pitää nopeasti saada pois silmistä.

Rukoukseen turvautuminen ei ole huono lääke sekään. Omat puutteeni ja syntini voin nähdä asiana, joka ajaa minut nopeasti Jumalan tykö. Voin niiden kanssa asettua Jumalan katseen alle, etsiä hiljaisuutta hänen edessään ja antaa hiljaisuuden lääkitä, kunnes se täyttää minut ruumiiseeni virtaavan ilman lailla.

Vanha neuvo on, että kun joku erityisesti koettelee kärsivällisyyttäni, minun pitää rukoilla hänen puolestaan. Silloin alkaa erottaa itsessään niitä samoja piirteitä, joita toiseen sijoittaa. Rukous puhdistaa ilmaa, se antaa aikaa ajatella.

Jos usein viipyy hiljaisuudessa Jeesuksen Kristuksen edessä, hänen mielenlaatunsa alkaa muuttaa meitä sisältäpäin, vaikka se ottaisi aikaakin. Kiivaasta luonnosta voi tullakin siunauksen maaperää, kun Jumala ympäröi sen armollaan.