Pyhän Laurin kirkon kirkkomaa oli 1600-luvulta säilyneen karttalehden mukaan huomattavasti nykyistä pienempi. Aikaisemmin varmistamaton käsitys kiviaidan sijainnista vahvistui, kun kirkon pohjoispuolisen aidan perusta löydettiin kesän arkeologisissa kaivauksissa.

— Kellotapulin länsiseinän eteläosasta löytyi ensin kivipilarin perusta. Sen vierestä, noin puolentoista metrin päässä tapulin länsiseinästä, paljastui kiviaidan perusta. Olen tyytyväinen tähän löytöön. Jo se täyttää kaivaukselle asetetut odotukset, sanoo kaivauksen johtaja, tutkija Kirsi Luoto.

Aidan sijainnin selvittyä voidaan myöhemmillä tutkimuksilla mahdollisesti selvittää, minne vainajia haudattiin keskiajan lopulla tai uuden ajan alussa: kirkon kiviaidan sisä- vai ulkopuolelle. Pohjoista pidettiin tuolloin yleisesti pahana ilmansuuntana, ja kirkon pohjoispuolelle hautaaminen oli useimmiten jonkinlainen yhteisöllinen rangaistus.

— Kerrotaan, että nykyisen parkkipaikan kohdalle vainajia haudattiin myöhemmin, 1700- ja 1800-luvulla, mutta sitä aikaisempaa tilannetta ei vielä tunneta, tutkija jatkaa.

Neljän vainajan jäänteitä

Kirkon pohjoispuolisen seinän vierestä löydettiin maakerroksen alta kaarimainen tiili- ja kivirakenne. Sen yhteydessä oli kolme kalloa, muita luita sekä neljännen vainajan, alle yksivuotiaan lapsen, jäänteitä. Ei vielä tiedetä, miltä ajalta vainajat ovat.

— Kallojen rinnakkainen sijainti, paikalta löytyneet rautanaulat ja -vaarnat viittaavat siihen, että luut olisi siirretty alkuperäiseltä hautapaikaltaan kirkon viereen. Pääosa muista kaivauksissa tehdyistä luulöydöistä on ollut eläinten, lehmien ja sikojen, luita. Niitä on kulkeutunut kirkkomaalle esimerkiksi pellolta kirkkomaata tasattaessa, selostaa Luoto.

Kirkon itäpäätyyn tehdystä kaivannosta löydettiin kattotiiliä ja isoja kiviä.

— Voi olla, että isot harmaat kivenlohkareet ovat peräisin kirkon seinästä. Ehkä uloin harmaakivikerros pudotettiin pois, kun kirkkoa korjattiin vuoden 1893 palon jäljiltä ja päätyyn rakennettiin punatiilinen koristefasadi.

Arkielämän esineitä

Rakennelöytöjen lisäksi kaivauksissa tehtiin tuhansia esinelöytöjä. Läheskään kaikki eivät liity kirkolliseen, vaan aikansa arkipäivän elämään: parsinneulan tapainen luuneula, nuppineulan kaltainen pronssinen vaateneula, lasihelmiä ja liitupiippu.

— Valkosavesta tehty liitupiippu oli aikansa kertakäyttötuote. Kun se meni rikki, se saatettiin hylätä pellolle. Liitupiiput ovat hyviä löytöjä, sillä ne voidaan ajoittaa tyypin mukaan. Valmistuspaikka tiedetään koristeiden ja leimojen perusteella, kertoo tutkija.

Rahoja löytyi kaikilta vuosisadoilta 1400-luvulta alkaen. Niistä vanhimmat ovat ehkä peräisin Tallinnasta tai Gotlannista.

— Jos lantteja tippui joskus kirkon lattia-lankkujen alle, niitä saattoi hyvin hukkua myös kirkkomaalle, Luoto kertoo.

Se, mitä kaikkea arkeologisen tutkimuksen löydöt kertovat Vantaan menneisyydestä, selviää, kun tutkija Kirsi Luoto, apulaistutkija Kalle Luoto ja tutkimusapulainen Andreas Koivisto saavat alkutalvesta tehtyä kaivauksen jälkityöt.

Kahden kuukauden työrupeaman aikana löydöt puhdistetaan ja järjestetään. Laaditaan kaivausraportti, löytö- ja kuvaluettelo sekä kartat kaivannon eri tasoista.

Myöhemmin suunnitelmissa on asettaa löydöt näytteille Vantaalla, ennen kuin ne menevät Kansallismuseon kokoelmiin.

Heinäkuun ajan kestäneet arkeologiset kaivaukset olivat ensimmäiset Pyhän Laurin kirkon yli 500-vuotisessa historiassa. Kai-vauksista vastasi Vantaan kaupunginmuseo ja ne rahoitti Vantaan historiatoimikunta.