Niin sitä letkautellaan
Olen aina ilahtunut kaikesta materiaalista, mitä postiluukusta sisälle kolahtaa. Siksi olen ollut hyvin hämmästynyt Vantaan Laurin jakelua koskevasta kritiikistä ja siitä johtuvista nopeista toimenpiteistä.
Kuinka moni jakelualueen asukas on valittanut jakelusta? Kysymyksessä taitaa olla yksi tai kaksi henkilöä, jotka ovat mielestäni henkisesti hyvin kapean sektorin kulkijoita.
Vai onko tämä alkua suuremmille muutoksille? Eduskunnassa on henkilö, joka heitti vähän aikaa sitten istunnossa mielipiteensä, että kirkko on erotettava valtiosta.
Että niin sitä letkautellaan. Ja mitä siitä seuraa? Ennen kuin eduskunnassa heitetään moisia juttuja, niin asia pitäisi selvittää seurauksineen ja kertoa se myös meille kansalaisille. Pitäisihän esimerkiksi kouluopetus uudistaa kokonaan.
Meillä maalla käytettiin aikoinaan tyhmän puhujista sanontaa: Niinhän se puhuu, kuin ei olisi alaleukaa ollenkaan.
On muuten mielenkiintoista odottaa vaaliaikaa. Silloinhan postiluukusta tipahtaa jos jonkinlaista mielipidelehteä. Miten silloin menetellään?

