Sivun toiminnot

Elvis kirkossa, kirkko pubissa

Meillä on metallimessu, popmessu ja tangomessu. Truron katedraalissa Britannian Cornwallissa puolestaan vietetään iltahartauksia Elvis Presleyn musiikin tahdittamina. Seurakunta on palkannut paikallisen Elvis-kopion Johnny Cowlingin vetämään sunnuntai-illan jumalanpalveluksia.

Elvis-fanit eivät ole ainoita, joita seurakunta tavoittelee. Vaihtoehtoisissa jumalanpalveluksissa on kuultu myös kantria ja jatsia ja nähty rivitansseja.

Englannin anglikaaninen kirkko on viime aikoina muutenkin havahtunut siihen, että sunnuntaijumalanpalvelusten osanottajamäärät ovat laskussa. Heinäkuussa kirkko julkaisi raportin, jonka mukaan seurakuntien olisi lisättävä jumalanpalveluksia keskellä viikkoa ja iltaisin ja tingittävä sunnuntain erityisasemasta. Useat britit kun viettävät sunnuntaita esimerkiksi seuraamalla urheilua tai shoppailemalla.

Monille myös kirkkorakennuksen kynnys tuntuu liian korkealta. Niinpä jumalanpalveluksia on viety pois kirkkotiloista sinne, missä ihmiset kokoontuvat. Englannissa kun ollaan, luonnollinen kokoontumispaikka on pubi. Brightonissa onkin kokeiltu pubijumalanpalvelusta, Devonissa puolestaan on järjestetty jumalanpalvelus fish and chips –ruokalassa, Lontoossa Thamesin rannalle kiinnitetyssä proomussa.

Ideaa varmaan voisi soveltaa Suomen oloihinkin. Kirkko jalkautukoon saunaan, nakkikioskille ja Tallinnan-laivoille.



kuva Timo Saarinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...