Sivun toiminnot

Nuorten kirkon paikka on verkossa

Kirkolla on kiire verkkoon, jos se haluaa olla keskellä sähköistä kylää.

Varhaisnuoret ja nuoret ovat muutamassa vuodessa ottaneet verkkomedian haltuunsa. Nettipelimaailmat ja irkkauskanavat ovat arkisia yhteydenpidon ja tapaamisen välineitä, jotka tavoittavat valtaosan kirkon varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kohteena olevista ikäluokista.

Sulake Corporationin toimistossa Helsingin Etelärannassa on kirkkaan siniset seinät ja raikkaita korostusvärejä. Toimistossa ideoidaan, ylläpidetään ja valvotaan verkkopeli Habbo Hotelin toimintaa.

Habbo Hotel on suomalaisten kehittelemä virtuaalihotelli, joka toimii tällä hetkellä jo 18 maassa. Peliin on luotu 50 miljoonaa hahmoa, ja joka kuukausi kävijöitä on seitsemisen mijoonaa – Suomessa viime toukokuussa kävijöitä oli 363 000. Yhdeksän kymmenestä käyttäjästä on 10–15-vuotiaita poikia ja tyttöjä, eli Habbo vetää melkoisen osan ikäluokasta.

Heinäkuisena arki-iltana seitsemältä käyttäjiä on kirjautuneena 2091. Puistossa joku harmittelee, että huomiseksi on luvassa ukkosta. Kirjastossa on hiljaista, aulassa jutellaan rauhassa kaveriporukoissa. Hotellin Chill Loungen tanssilattia puolestaan on aivan täynnä ja sinne pitää jonottaa.

Nuoret luovat sisällön

— Lapset ja nuoret tulevat Habbo Hoteliin tapaamaan toisiaan, kertoo Tia, Sulakkeen community manager.

Yrityksen työntekijät eivät yksityisyydensuojan takia esiinny julkisuudessa kasvoillaan ja koko nimillään. Tavallaan se käy yksiin Habbon luonteenkin kanssa.

— Me Sulakkeessa tuotamme palveluun hyvin rajatusti sisältöä. Käyttäjät tekevät Habbosta sen mitä se on. Yrityksen ideana on antaa käyttöön hotellin tilat ja mahdollisuus käyttää huonekaluja, joita meiltä voi ostaa. Nuoret tekevät niillä juttuja, joita katsellessani ajattelen, että enpä olisi tuotakaan tullut keksineeksi.

Joillekin Habbosta tulee harrastus, johon laitetaan aikalailla vaivaa ja rahaakin jokusia euroja. Yksi käyttäjä ylläpiti huonetta, joka oli risteilyalus auloineen, hytteineen ja ravintoloineen kaikkineen, ja joka tarjosi "työpaikkojakin".

— Useimmat ovat kuitenkin Habbossa vain kävijöinä, eivätkä osta mitään. Sinne syntyy leikkejä ja pelejä, jotka heijastelevat nopeasti nuorisokulttuurin uusia juttuja. Kun syksyllä alkaa uusi Big brother –kausi, Habboonkin syntyy melko varmasti muutama huone, joissa leikitään niitä ohjelmia, sanoo Tia.

Arkinen kuin koulunpiha

Tian mukaan verkko, Habbo ja muut tekniset foorumit ovat nuorille täysin arkipäiväisiä sovelluksia ja välineitä, joita käytetään sen kummemmin ajattelematta. Olennaista on olla paikalla ja tehdä jotain.

— Habbo on kuin koulunpiha, siellä sanotaan ja tehdään pitkälti samanlaisia asioita. Mutta koska verkossa vallitsee anonymiteetti, siellä ollaan samalla viivalla. Nuori, joka koulussa ei olisikaan suosituin ja pidetyin, on Habbossa aivan kuin kuka tahansa muu ja voi vaikka voittaa missikisat.

— Minulla on sellainen tuntuma, että lapset ja nuoret myös kertovat kurjistakin tunteistaan helpommin verkkokavereilleen. Mennään huoneeseen ja puhellaan.

Habbolla onkin yhteistyötä esimerkiksi pääkaupunkiseudun nuorisotyön ja eri järjestöjen kanssa.

— Yhteistyöpyyntöjä tulee paljon enemmän kuin niitä voidaan toteuttaa. Habbo on kuitenkin lasten ja nuorten peli, eikä voi olettaa, että he haluaisivat joka päivä mennä "nuorisotalolle" kuuntelemaan valistusta.

Missä kirkko?

Habbo-iän ylittäneet nuoret menevät verkossa erilaisiin chattiryhmiin ja irc-kanaville. Verkon suurin nettiyhteisö on tällä hetkellä irc-galleria.net. Siellä on oma tunnus ja kuva peräti 60 prosentilla kaikista 13–19-vuotiaista suomalaisista.

Irc-galleriaan rekisteröityy joka kuukausi tuhansia uusia käyttäjiä. Ylläpitäjien mukaan sivuja käyttää joka viikko lähes neljännes suomalaisista. Ylivoimaisesti suurin osa on 13–25-vuotiaita.

— Nämä luvut ovat huimia. Yhdessä tunnissa irc-galleriassa käy yhtä paljon nuoria kuin koko Maata näkyvissä –festivaaleilla. Jos kirkko haluaa tehdä jotain kokoavaa nuorisotyötä, ainoa mahdollisuus on ottaa verkko osaksi työmuotoja. Pitää olla mukana siellä, keskellä kylää, sanoo koulutussihteeri Juha Kinanen Poikien ja Tyttöjen Keskuksesta, kirkon varhaisnuorisotyön palvelujärjestöstä.

Kinanen istuu kirkon interaktiivisten verkkopalveluiden esiselvitystyöryhmässä. Sen tehtävänä on pohtia muun muassa chattien luomista kirkon käyttöön ja vapaaehtoisryhmien kohtauspaikan luomista verkkoon.

— Kirkko on jatkuvasti juuttunut itse välineeseen. On ollut vaikea hahmottaa, miten verkkoon ja sen palveluihin pitäisi suhtautua. Nuorille väline sen sijaan ei ole mikään ongelma, vaan itsestäänselvyys. Suoraan sanottuna kirkon tilanne on verkon, varhaisnuorten ja nuorten suhteen tällä hetkellä aika onneton. Kirkossa on ylipäätään paljon negatiivisuutta suhteessa nettiin, Kinanen tokaisee.

Kirkkohuone Habbo Hotelissa

Aavistuksen siitä, millaisia asioita verkon kautta voisi rakentaa, saa Kinasen Habbo Hoteliin pystyttämästä väliaikaisesta kirkosta.

— Kyseessä oli minun henkilökohtainen kokeiluni. Viime pääsiäisen tienoilla oli vähän ylimääräistä aikaa, ja käytin sen kalustamalla yhden Habbon huoneista kirkkosaliksi. Sinne sitten lappoi väkeä ovesta sisään katselemaan, mikä uusi huone oli kysymyksessä.

Kun kävijöille selvisi, että kyseessä oli kirkko, jotkut kyselivät, josko voisivat toimia suntioina ja Kinaselta alettiin pyytää, että hän pitäisi jumalanpalveluksen.

— Pidinkin sitten sellaisen, kirkkokäsikirjan mukaan, ja kirkkoväki istui penkeissä. Hienointa oli, että kun luin Isä meidän, seurakuntalaiset yhtyivät siihen mukaan. Jumalanpalveluksesta tuli oikea juttu.

— Ajatellaanpas, että jos olisi kolmisenkymmentä varhaisnuorisotyöntekijää, jotka olisivat mukana päivystämällä kerran kuukaudessa, niin meillä olisi joka päivä toimiva verkkokirkko, Kinanen sanoo.

Vaikka kirkon evl.fi-palvelun yhteyteen on nyt suunnitteilla erilaisia vuorovaikutuksellisia toimintoja, Suomessa virallinen kirkko on jäljessä verkkopalveluissa. Euroopassa kirkollisia verkkopalveluita on uskaltauduttu hyödyntämään ihmisten tavoittamiseksi ja palvelemiseksi paljon laajemmin kuin meillä.

— Esimerkiksi Englannissa käynnistettiin nettikirkko vuonna 2004. Sveitsissä aloitettiin verkon yli tapahtuva sielunhoito jo vuonna 1995 ja sielunhoito tekstiviesteillä 1999. Täällä Suomessa sähköpostilla tapahtuva virallinen kirkon sielunhoitopalvelu ei ole lähtenyt liikkeelle kuin vasta tänä vuonna. Onneksi monet tahot, esimerkiksi korkeakoulupastorit ovat tehneet sitä henkilökohtaisella tasolla jo vuosien ajan, selittää Kinanen.

— Meillä kirkon ongelmana on, että viestintää tehdään edelleen saarnastuolista alaspäin. Netti sen sijaan on dialogia. Opetteluun menee kirkolta oma aikansa. Mutta kiire jo on!

Jaakko Kaartinen-Koutaniemi
kuvat Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...