Pappi Janne Silvast palasi kesälomaltaan keskiviikkona 12. heinäkuuta entiseen työpaikkaansa, mutta uuteen työhön. Tikkurilan seurakunnassa kahdeksan vuotta työskennelleestä papista oli kuukauden alussa tullut kirkkoherra: seurakunnan toiminnanjohtaja ja noin kuudenkymmenen työntekijän esimies.

— Jo aamukahdeksalta oli useampi työntekijä ovella odottamassa kysyäkseen minulta jotain. Kyllä minun täytyi loman aikana vähän valmistautua uuteen tilanteeseen, tuore kirkkoherra kertoo.

Uutta tehtävää tuntui tarpeelliselta miettiä pukeutumista myöten.

— Ehkä nuorisotyönohjaajan koulutukseeni ja aiempaan nuorisopastorin työhöni liittyy se, että pukeuduin työssäkin mieluimmin vaellusvaatteisiin ja maastokenkiin, vaikken olekaan mikään himovaeltaja. En tiedä, mitä seurakuntalaiset ajattelisivat jos tulisin kirkkoherranviraston käytävällä vastaan sellaisissa vaatteissa. Ei minun tarvitse yrittää esittää nuorekasta pukeutumalla farkkuihin, toteaa 37-vuotias Silvast.

Kirkkoherra päätti ryhtyä käyttämään virastotyöasunaan papin pantapaitaa.

— Se on asiallista monenlaisissa elämäntilanteissa olevia seurakuntalaisia ajatellen. Jo ensi silmäyksellä näkee, että tuossa menee pappi.

Loma-aikanaan Silvast sanoo kypsytelleensä kirjallisuuden avulla ajatuksiaan esimiestyöstä, strategisesta johtamisesta ja viestinnästä. Ihmisten lisäksi työpaikalla olivat vastassa muka-kätevät sähköpostiviestit, jotka olivat tukkineet viestiliikenteen täyttämällä postilaatikon, ja tietysti paperit.

— Jonkinmoinen kasa papereita odotti pöydälläni. Paperi- ja asiavirran kanssa selviämiseen pitäisi löytää rutiini. Riittää, että joihinkin asioihin tarttuu viikon päästä tai huomenna, mutta joihinkin pitäisi tarttua heti.

Jos tärkeä asia hautautuu pinoon ja väärään jonoon, sillä voi olla huonot seuraukset.

— Tähän pitäisi kehittää hyvä järjestämis- ja arkistointitapa. Kun kirkkoherran sihteeri on tällä hetkellä lomalla, en pääse kysymään vielä häneltäkään neuvoa.

Monet hallinnolliset paperit liittyvät itsestäänselvästi eri toimielinten työskentelyyn. On Vantaan seurakuntien yhteistä kirkkovaltuustoa ja -neuvostoa sekä kirkkoherrojen kokousta. On oman seurakunnan pappien kokousta, työntekijäkokousta, työryhmiä, projekteja ja prosesseja. Kaikki paperit eivät kuitenkaan jäsenny yhtä helposti, vaan ikään kuin tippuvat jonnekin toimielinten ja projektien väleihin.

Kirkkoherran tärkeimpiä hallinnollisia tehtäviä on toimia puheenjohtajana ja esittelijänä seurakuntaneuvostossa. Se on seurakunnan toiminnasta päätöksiä tekevä, vaaleilla valittu luottamuselin.

Eläkkeelle jääneen kirkkoherran Nils Rönnholmin viimeisten työvuosien aikana tehtävät oli eriytetty: hän toimi puheenjohtajana, mutta asioiden valmistelu ja esittely kuului Silvastin ja kappalaisen työhön.

— Siitä on se hyöty, että monet asiat ovat minulle ennestään tuttuja. Mutta nyt, kun tehtäviä on tarkoitus alkaa hoitaa tavanomaiseen tapaan, en voi enää esittelijänä paeta kirkkoherran selän taakse, Silvast toteaa.

Jo pitkään on ollut, ja tulee edelleenkin olemaan, vireillä ja työn alla uuden kirkon rakentaminen Tikkurilaan. Se ei ole pelkästään Tikkurilan seurakunnan oma, vaan Vantaan seurakuntien yhteinen hanke. Parhaillaan on menossa arkkitehtuurikilpailu.

— Uuden kirkon rakentaminen nykyisen kirkon tontille oli paras viime vaiheessa esillä olleista vaihtoehdoista, vaikka moni epäileekin asiaa tontin koon takia. Vaikka entistä kirkkorakennusta on viime vuosina korjattu, se on yhä niin huonossa kunnossa, että sille on tehtävä jotakin.

Mielikuvissaan Silvast näkee uuden kirkon osana Tikkurilan kävelykeskustaa. Se syntyy, kun nykyinen kävelykatu Tikkuraitilta pitenee Asematietä pitkin asemalle asti.

— Kirkosta voisi tulla tikkurilalaisten olohuone, jonne saattaisi helposti poiketa kahville. Aulan kautta pääsisi asioille myös kirkkoherranvirastoon ja hiljentymään kirkkosaliin.

Yhteisen vastaanotto- tai päivystystilan ansiosta kirkko voisi olla auki paljon enemmän kuin nykyään.

— Totta kai kirkkorakennuksen symboliarvo on suuri. Rakennus voisi henkiä pyhyyttä nykyaikaisella tavalla, siinä voisi olla paljon lasia ja paljon valoa. Syyskuussa päättyvään arkkitehtuurikilpailuun on aivan varmasti tulossa useita ehdotuksia.

Kirkon lähiympäristö liittyy usein Janne Silvastin työpäivään.

— Työpäivinä poikkean yleensä johonkin lähiruokapaikkaan lounaalle. On mukava, että kävelykadulle on viime aikoina tullut kahviloita. Lähikaupoissa saatan käydä seurakunnan asioilla tai joskus oman perheen ruokaostoksilla.

Silvastin perhe muutti pari vuotta sitten Tikkurilan keskustasta noin kymmenen kilometrin päähän Tuusulan Lahelaan. Lisätilaa tarvittiin tätä nykyä nelivuotiaan Viivi-tyttären syntymän jälkeen.

— On kohtuutonta, kuinka kallis sellainen perusoikeus kuin asuminen on. Yksi huone tai kymmenen neliötä entisten lisäksi olisi maksanut Tikkurilassa 50 000 euroa, kritisoi sosiaalietiikkaa pääaineenaan opiskellut teologi.

Elämää helpottaa se, että muuton jälkeen Silvastin vaimo, lastentarhanopettaja Mari onnistui hankkimaan itselleen työpaikan päiväkodista vain muutaman kilometrin päässä kotoa.

— Ei työpaikan koulutus- tai virkistysasioissa Tikkurilasta kannata lähteä merta edemmäksi kalaan. Olemme pitäneet joitakin tiimikoulutuspäiviä Heurekassa. Vuosien varrella olemme työntekijäjoukkona tutustuneet muutamia kertoja tiedekeskuksen näyttelyihin, kirkkoherra hahmottelee toista luontevaa lähiyhteistyön kumppania Vantaan kaupungin lisäksi.

Omalla tavallaan Heureka symboloi Janne Silvastin yhtä mielenkiinnon kohdetta: uskon ja tiedon suhdetta. Kysymyksiä on herättänyt etenkin länsimaisessa ajattelussa usein korostunut pää eli järjen, tiedon ja päättelyn ylivalta.

— Yksipuolinen järjen korostaminen on saattanut viedä siihen, että uskomista ja tietämistä on voitu pitää toisensa poissulkevina asioina — ja Jumalaan uskovia kristittyjä siis vähempiälyisinä. Niin ei kuitenkaan ole eikä tarvitse olla: sekä uskolle että tiedolle voi löytyä paikka ja tila yhdessä ja samassa ihmisessä. Mielestäni kristitty voi hyvin olla tiedemies millä alalla tahansa.

Silvastin mukaan kaikilla ihmisillä on kohdattavanaan yhtäläinen haaste kyseenalaistaa tieteen tai arkielämän itsestäänselvyyksiä, vaikka se voikin olla mutkikasta

— Muutama vuosi sitten sain vaimoltani lahjaksi lintukirjan. Ennen sitä olin aina ajatellut, että kirkon seinustan pensaissa eleli varpusia. Mutta sitten, kun aloin tarkemmin opiskella lintujen piirteitä, en enää ollutkaan niin varma varpusista tai muistakaan linnuista. Kesti pari vuotta ennen kuin aloin uudelleen luottaa omaan arkitietooni ja -kokemukseeni. Varpusia mitkä varpusia.

Silti Silvast vakuuttaa, että useimmiten uutta syntyy vain vanhan kyseenalaistamisen kautta.

Muuttuneet olot pakottavat toisinaan miettimään seurakunnan toimintaa uusiksi, vaikkeivät kaikki sitä ehkä haluaisikaan. Esimerkiksi viitisen vuotta sitten Kartanonkoskella ei ollut muuta kuin peltoa, mutta nyt siellä asuu tuhansia ihmisiä.

— Seurakunnan on mietittävä toimintaansa koko läntisellä alueella, Kartanonkosken lisäksi siis myös Ylästössä ja Pakkalassa. Jonkinlaisena pikatoimena Kartanonkoskella aloittanut aluepappi Kirsti Hildén on työllään osoittanut, miten paljon yksikin työntekijä voi saada aikaan, kertoo Silvast.

Myös nuorten aikuisten pappi Riikka Wikström keskittyy työssään länteen.

— Se, mitä esimerkiksi nuorten aikuisten kiinnostus kansainväliseen diakoniaan voisi tarkoittaa toiminnallisesti, jää nähtäväksi. Yksi lähtökohta voisi löytyä Yhteisvastuukeräyksen brändistä, arvioi Silvast.

Seurakunnan muiden, esimerkiksi diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden työtä ei ole toistaiseksi rajattu alueellisesti. Kartanonkosken kokemusten perusteella arvioidaan, missä määrin alueille tarvitaan päivä- ja perhekerhojen sekä pyhäkoulujen lisäksi kenties muutakin säännöllistä toimintaa.

— Ylästössä ja Ilolassa on seurakuntatalot, mutta muualla tilat ovat esimerkiksi kerrostalojen alakerroissa. Tikkurilan seurakunnalla on käytössään suhteellisesti vähemmän tilaa kuin muilla Vantaan seurakunnilla. Toisaalta tiloista aiheutuvat kustannukset voivat olla myös ongelma.

Kolmen miljoonan euron budjetista seurakuntayhtymän sisäisiin vuokriin kuluu 700 000 euroa ja palkkoihin kaksi miljoonaa euroa.

Silvastin mielestä seurakunta voi hyvin käyttää kokoontumisiin myös muita tiloja, kuten Pointia Kartanonkoskella, ja osallistua eri yhteisöjen yhteisiin tapahtumiin.

— Toisinaan on hyvä järjestää sellaisia seurakuntatapahtumia kuin elo–syyskuun vaihteen rukoustapahtuma. Luterilainen seurakunta ei halua ahdistella, vaan palvella ihmisiä hengellisesti. Jos aihe ei kiinnosta, ihmisten pitää saada kaikessa rauhassa kävellä kadulla asiansa kauppaajien ohi.

Kolmen virastopäivän ajan Silvastilla oli aikaa pyöritellä kirkkoherran työpöydän papereita, vastata kysymyksiin ja soittopyyntöihin sekä hoitaa seuraavana maanantaina Keuruulla alkavan rippikoulun järjestelyitä.

— Silloin kun kirkkoherran viran täyttöprosessi oli meneillään, lupasin, että hoidan rippikoulun, kävipä virantäytössä miten tahansa. Lähivuosina joudun varmaankin laistamaan rippikoulunpidosta. Ehkä sitten joskus, kun minulle on kehittynyt hyvä rutiini kirkkoherran tehtävien hoidosta, voin pitää vielä rippikouluakin.

Ennen Keuruulle lähtöä edessä olivat kuitenkin viikonlopun papilliset työt, esimerkiksi jumalanpalveluksen liturgina. Ohjelmassa oli myös ensi vuoden budjettiin liittyviä asioita, joiden valmistelun pitäisi olla jo pitkällä.

Janne Silvast arvioi, ettei kirkkoherran vaihtuminen näy seurakunnan toiminnassa ennen kuin joidenkin vuosien kuluttua.

— Toivon tietenkin, että joissakin asioissa — kuten yhteisessä työn suunnittelussa, työyhteisön pelisääntöjen hahmottamisessa tai toimenkuvien kirjaamisessa — on puolen vuoden kuluttua päästy sentään jo alkua pitemmälle.