Kun Paavo Ruotsalainen lähti vaeltamaan Nilsiästä Jyväskylään tunnetun sielunhoitajan, seppä Högmanin luo 1800-luvun alussa, hänellä oli matkavarusteinaan vettä, hyvät jalkineet ja matkasauva kulkua helpottamassa. Samanlaisin varustein pyhiinvaeltajat ovat aina kulkeneet. Vaikka jalkineet ovat lämpimissä maissa olleet pelkät sandaalit ja matkaa on tehty avojaloinkin, vettä ja jonkinlainen matkakeppi on ollut mukana.

Paavo Ruotsalaisen matka voidaan laskea pyhiinvaellukseksi, koska hän käveli saamaan vahvistusta uskoonsa. Pyhiinvaellus on suuntautunut usein jollekin pyhälle paikalle. Kristittyjen tunnetuimpia kaupunkikohteita ovat olleet Jerusalem ja Rooma.

Pyhä paikka, kiitos ja katumus

Tärkein syy lähteä pitkälle vaellukselle on ollut juuri pyhällä paikalla käyminen. Myös katumus tai syvä kiitollisuus ovat olleet painavia perusteita. Hyvin usein lähdettiin rukoilemaan parannusta läheisen tai omaan sairauteen.

Ryhmänä oli turvallisempaa kulkea kuin yksin. Aikakirjojen mukaan myös naisia ja lapsia osallistui vaelluksiin. Meiltä Suomestakin on lähdetty vaeltamaan lähelle ja kauas. Pohjoismaalaisille riitti usein kohteeksi pyhän Olavin hauta Trondheimissa, sillä jo Norjaan oli pitkä matka. Varsinkin, jos halusi välttää vaarallista merimatkaa ja kävellä koko taipaleen.

Vettä, peitto ja matkasauva

Mukaan otettiin veden lisäksi evästä, peitto tai nyytti lisävaatteita, enempää ei voinut kantaa. Kirkot ja luostarit tarjosivat matkan varrella paikan hiljentymiseen, hartauteen ja nukkumiseen. Hengellisen ravinnon lisäksi niissä sai ruokaa.

Pyhiinvaeltajille kirjoitettiin turvakirjoja, jotka olivat tarpeen keskiajan levottomilla teillä. Jos rosvot hyökkäsivät pyhiinvaeltajien kimppuun, hyökkääjiä voitiin rangaista ankarasti kirkonkirouksella.

Keskiaikaiseen pyhiinvaeltajan asuun, lierihattuun ja viittaan, naamioiduttiin myös vakoilutarkoituksissa, koska vaatteiden suojissa pystyi ylittämään rintamalinjoja.

Sauva toimi tukikeppinä, mutta kivikkoisessa maastossa sillä saattoi hätistellä sivuun käärmeitä tai asumusten lähellä rottia.

Oman aikansa turisteja

Menneinä vuosisatoina pyhiinvaellus oli usein ainoa keino lähteä liikkeelle kotikylästä. Matkalla tapasi muita vaeltajia, joiden kieli ja tavat olivat erilaisia. Pyhiinvaeltajat näkivät maailmaa ja veivät mukanaan uusia vaikutteita kotikyliinsä. He olivatkin varhaisten vuosisatojen turisteja monine kokemuksineen.

Nykyisin on helppo siirtyä paikasta toiseen muutamassa tunnissa. Mutta silti yhä lähdetään pyhiinvaelluksille, jalkaisin tai esimerkiksi polkupyörillä, ja vaellusten suosio on vuosi vuodelta kasvanut. Yksi suosikkikohde on Santiago de Compostelan tie Luoteis-Espanjassa, joka johtaa apostoli Jaakobin haudalle. Paikalle on kuljettu yli tuhannen vuoden ajan.

Rinkka, vesiletku ja säiliö

Lastentarhanopettaja Leena Aallas lähti vuorotteluvapaallaan viime syksynä ystävänsä kanssa kävelemään 300 kilometrin osuuden Compostelan tietä. Päivittäin he vaelsivat noin 20–25 kilometriä, kuten vaeltajat entisinäkin aikoina.

Matkan varrella oli monia refugioita eli majataloja, joissa oli yhteismajoitus. Kun aikaisemmilla vuosisadoilla vaeltajilla oli mukanaan turvakirjat, nykyiset kulkijat kantoivat pyhiinvaeltajan passia, jota näyttämällä he saivat yöpymisen kolmella eurolla.

Vaatenyytin sijasta nykyvaeltajalla oli kevyt rinkka, mutta sisältö oli sama: hyvin vähän tavaraa. Pyyhe esimerkiksi oli kevyttä sideharsoa. Perinteisen matkasauvan tilalla heillä oli kävelysauvat.

— Sauvakävelyt olivat hyviä harjoituslenkkejä ja niillä myös vaelluskengät hiottiin käyttöön ennen matkalle lähtöä, Aallas kertoo.

Hänellä oli rinkassaan parin litran vesisäiliö, josta saattoi kävellessä juoda imuletkun kautta. Menneinä aikoina vaatteita ei usein pesty, mutta nykymatkalaiset pyykkäsivät vaihtovaatteet majapaikoissa. Ja jos ne eivät ehtineet aamuksi kuivua, ne ripustettiin hakaneuloilla rinkan ulkopuolelle liehumaan.

Hartauslaulut ja maakuntalaulut

Aikaisemmin pyhiinvaellusreiteiltä kuului hiljaista hartauslaulua, mutta viimesyksyiset matkaajat tunnustavat laulaneensa reippaasti tuttuja maakuntalauluja.

— Kyllä jokunen virsikin tuli veisattua, Aallas lisää.

Ja eräänä sumuisena aamuna alkoi pienestä kylästä reitin varrelta kuulua yhtäkkiä kirkasta laulua: Ave Maria.

Keskiajan kulkijat tulivat kotiin monia kokemuksia rikkaampina, ja aivan samoin kävi nykyajan vaeltajille. Lähtemättömästi heidän mieliinsä jäi pienessä rauniokaupungin kirkossa käsi kädessä muiden matkalaisten kanssa rukoiltu Isä meidän –rukous, jonka kukin lausui omalla kielellään.

Tai tietysti se, kun Santiago de Compostelan katedraalissa luettiin päivämessussa perille päässeiden nimet, joukossa sinä päivänä kaksi suomalaista.

Lähteet:

Kaarlo Arffman: Kristinuskon historia

Kalle Elonheimo: Pieni pyhiinvaelluskirja

Tuomas M.S.Lehtonen: Keskiajan kevät

Hiljaisuuden vaellus ja iltapäivä

Hyvät jalkineet, vesipullo ja säähän sopiva varustus ovat tarpeen niille, jotka lähtevät Vantaankosken seurakunnan järjestämälle hiljaisuuden vaellukselle lauantaina 2.9.

Rukouksen polkua kuljetaan seuraavaa reittiä: Seutulan kappeli (Solbackantie 6) klo 13, Kivistön kirkko (Laavatie 2) klo 14 virvokkeita ja rukoushetki, Kaivokselan kirkko (Kaivosvoudintie 8) klo 16.30 ruokailu ja klo 17 hiljaisuuden messu.

Vaellukselle voi lähteä joko Seutulasta tai Kivistöstä. Vaelluksen pituus on noin 15 kilometriä.

Jos vaellus ei innosta, mutta hiljaisuus kiehtoo, voi samana päivänä viettää hiljaisuuden iltapäivää Kaivokselan kirkossa.

Päivä alkaa klo 13 tervetulokahvilla ja johdattelulla hiljaisuuteen. Iltapäivän aikana on rukoushetki ja virikepuhe. Päivällinen on tarjolla klo 16.30. Päivä päättyy klo 17 alkavaan messuun.

Kumpaankin tapahtumaan ilmoittaudutaan 25.8. mennessä päivystävälle pastorille, p. 830 6419. Hiljaisuuden iltapäivästä lisätietoja antaa Päivi Niemi-Impola p. 050 347 7718.