Kesällä ihminen tulee tietoiseksi fyysisestä olemuksestaan. Todellinen habitus kuoriutuu esiin vällyjen alta. Toiset nauttivat riemuissaan lämmöstä vähennetyin varustein. Toisille kesä merkitsee riittämättömyyden tunteen, häpeän ja syyllisyyden esiinmarssia. En ole sellainen kuin mainoskuvien elämäniloiset nuoret. En ole sellainen kuin tahtoisin olla. En täytä mittaa — tai ylitän sen reippaasti. Yhä nuoremmat ovat yhä kriittisempiä ulkomuodostaan.

Ruumis ei ole minuuden jatke. Ruumis on osa minua. Oma keho on hyvä kohdata ennemmin tai myöhemmin, vietämmehän sen sisällä lopun elämämme. Onko keho ystävämme vai vihollisemme? Vaadimmeko siltä kohtuuttomia suorituksia vai suhtaudummeko siihen lempeän ymmärtäväisesti?

Piiskaammeko vai silitämme? Vihaammeko vai armahdamme?

Avioliittoa solmiessaan puolisot vastaavat papin kysymykseen: tahdon. Entä mitä vastaamme, kun meiltä kysytään, tahdommeko rakastaa ja kunnioittaa fyysistä olemustamme, jonka kanssa olemme "naimisissa" viimeiseen hengenvetoomme saakka. Rakkaus merkitsee huolenpitoa. Rakkaus näkee kauneutta sielläkin, missä toiset näkevät vain puutteita.

Raamatun luomiskertomuksessa todetaan, miten "Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää."

Miten katsomme toisiamme ja itseämme? Miten viestimme nuorille, että kaikki sinussa on hyvää?

Anna-Mari Kaskinen