Sivun toiminnot

Johannes Kastajan syntymäpäivä

Juhannus on Johannes Kastajan syntymäpäivä. Raamatun mukaan Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Johannes oli Jeesuksen edelläkävijä, jonka tehtävänä oli valmistaa tietä Jeesuksen opetukselle ja julistukselle. Kuten lisänimi kertoo, Johannes myös kastoi Jeesuksen.

Siinä vaiheessa kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa, Johanneksella oli jo joukko opetuslapsia. Hän saarnasi viimeisestä tuomiosta ja kehotti katumukseen. Johanneksen kerrotaan eläneen julistuksensa mukaisesti, askeettisesti: hän liikkui autiomaissa, pukeutui taljaan ja söi heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa.

Kuten Jeesus, Johanneskin kuoli vallanpitäjien käsissä. Johannes oli arvostellut kuningas Herodeksen avioliittoa. Herodes mestautti hänet ja ojensi pään lautasella tytärpuolelleen.

Juhannus on suuri juhla vain pohjolassa, jossa se yhdistyy vuoden valoisimpaan aikaan ja monenlaiseen kansanperinteeseen. Kansanperinteessä juhannusyö on taikojen ja ihmeiden yö. On esimerkiksi uskottu, että juhannusyönä vesi muuttuu hetkeksi viiniksi niin kuin Kaanan häissä ikään.

Juhannuspäivän liturginen väri on valkoinen. Alttarikukkina on usein luonnonkukkia ja yhtenä virsistä Suvivirsi.

kuva Pier Francesco Mola
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...