Askel askeleelta
Sinä olet heille vain kuin lemmenlaulujen laulaja, kaunisääninen ja taitavasti soittava viihdyttäjä. He kuuntelevat puhettasi mutta eivät elä sen mukaan. Mutta kun minun sanani toteutuvat — ja ne toteutuvat — he ymmärtävät, että heidän keskellään on ollut profeetta. Hes. 33: 32–33
Eräs lääkärilentäjä sai tarpeekseen väitteestä, että lentäjän tekemiset määrää hänen takapuolensa antama tuntuma eivätkä mitkään mittarit. Niinpä hän puudutti takamuksensa yhdelle lennolle. Kun kone sitten laskeutui, tuli sieltä ulos kalpea mies. Lento oli ollut hirvittävä kokemus.
Edessä olevan sunnuntain aiheena on kutsu Jumalan valtakuntaan. Kutsu, joka on kuultava ja otettava sillä tavalla vakavasti, että otetaan askeleita uskon varassa. Näin askel askeleelta ollaan lähempänä Jumalan valtakunnan todellisuutta. Ilman tällaisia askeleita ollaan kykeneviä vain lentoihin päivänvalossa. Askeleiden ottamisen kautta avautuu kelpoisuus pimeälentoihin ja joillekin jopa oikeus asettua ääntä nopeamman koneen ohjaimiin. Asioita alkaa tapahtua, kun luottamus annetaan Jumalan sanalle ja lennetään kuin mittareiden varassa opetellen luottamaan niihin ohi takapuolen tuntuman. Kun tuota luottamusta ei anneta, on taantuminen jo meneillään. Kutsu Jumalan valtakuntaan on kuultava herkällä korvalla!
Ensi sunnuntai on 3. sunnuntai helluntaista. Sen aihe
on Kutsu Jumalan valtakuntaan. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi
kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 18:17–20, 26–29, Hes. 33:30–33, Hepr. 12:1–6
ja Luuk. 9:57–62.

