Sivun toiminnot

Nykyajan kansanmusiikkia

Spontaani Vire –yhtye tuottaa erilaisia tunnelmia.

Spontaanin Vireen kontrabasisti ja lyömäsoittaja Sara Puljula kertoo yhtyeensä musiikin olevan osittain perinteistä suomalaista kansanmusiikkia.

— Seassa on uuttakin, balkanilaiseen kansanperinteeseen, jazziin ja progressiiviseen rockiin päin menevää musiikkia, hän jatkaa.

Spontaani Vire on vuodesta 1992 keikkaillut Suomessa ja ulkomailla. Pitkän linjan orkesterin jäsenet ovat kansanmuusikoita Sibelius-Akatemiasta.

Instrumentteina Spontaani Vire käyttää perinteisiä viulua, harmonia, läskibassoa, haitaria, klarinettia ja lyömäsoittimia.

— Soitamme myös hitaita, tunnelmallisempia kappaleita Emilia Lajusen avainviulun kanssa, Sara Puljula kertoo.

Kaikki muusikot myös säveltävät musiikkia yhtyeelle. Puljula luonnehtii omaa tyyliään nopsaksi, energiseksi ja monisäveliseksi.

— Kansanmusiikkia joka tapauksessa!

Levyn tekoon

Taitoa ja intoa yhtyeellä pitäisi riittää. Spontaani Vire voitti Jorma Panulan soitto- ja sovituskilpailun vuonna 2000.

Haitaria soittava Johanna Juhola on ihastunut tango nuevoon, Astor Piazzollan väkevään versioon suomalaistenkin suosikkitanssista. Juhola on hanuristina niittänyt mainetta maailmalla voittaen kahdesti kansainväliset Astor Piazzolla –kilpailut.

Harmonia soittava perustajajäsen Eero Grundström kuvaa innostuksensa kohteiksi myös huuliharpun, kurkkulaulun ja kokeellisen konemusiikin.

Kansanmuusikoita kiinnostaa myös teatteri, sirkus ja tanssi-produktiot, joissa Spontaanin Vireen jäsenet ovatkin olleet usein mukana.

— Kun pystyy soittamaan useita instrumentteja ja tuottamaan erilaisia tunnelmia, tyyli sopii moniin esityksiin, Puljula sanoo.

Moneen ehtivät Vireläiset eivät ole yhteen asiaan ehtineet: valmistua vielä opinahjostaan.

— Töitä on riittänyt. Kyllä me keikoilla ja opettajina eletään, kontrabasisti hymähtää.

Pian alkaa olla tekeillä uusi levy kahden vanhemman tuotannon jatkoksi. Kysyntää uudelle levylle fanien parissa olisikin, sillä vuodelta 2002 oleva toistaiseksi tuoreimman levyn Kaahun ensimmäinen painos on jo myyty loppuun.

— Kunhan saadaan aikataulut sovittua, Sara Puljula hymähtää.

Spontaania virettä — suomalaista
nykykansanmusiikkia to 6.7. klo 12
Pyhän Laurin kirkossa

Anna Tiittanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...