Sivun toiminnot

Innoittava viimeinen kirja

Se on tehnyt tutuiksi pedon luvun, väärän profeetan ja Babylonin porton. Se on suosittu aihe kirkkomaalauksissa ja toimintaelokuvissa. Sanotaan myös, että se oli usean tunnetun hengellisen ajattelijan, muun muassa Paavo Ruotsalaisen, luetuin kirja Raamatussa.

Kyse on Uuden testamentin viimeisestä kirjasta Johanneksen ilmestyksestä. Tuon arvoituksellisen ja erikoisen kirjan tapahtumien ja näkyjen merkitystä länsimaiseen kulttuuriin voi tuskin vähätellä.

Kirjan lopunajan näyt ovat innoittaneet lukuisia taiteilijoita ja kirjailijoita, synnyttänyt uskonnollisia herätyksiä ja ennustuksia maailmanlopusta. Erityisesti viihdeteollisuus on ottanut Johanneksen ilmestyksen kuvamaailman käyttöönsä.

Entäpä jos ilmestyskirjan tapahtumat kuvattaisiin manga-sarjakuvan keinoin?

Manga on japanilainen sarjakuva, jolla on omintakeinen piirrostyyli. Nykyisin manga on tullut yhä suositummaksi länsimaissa ja erityisesti tyyli on tullut tutuksi suosittujen tietokonepelien välityksellä. Tunnetuimpia manga–sarjoja Suomessa ovat lapsille tutut Pokemon- ja Bayblade-seikkailut.

Sarjakuvataiteilija Patrick Farley on tehnyt internetiin Apocamon-nimisen sarjakuvan, joka kuvaa Johanneksen ilmestyksen tapahtumia Pokemonia jäljitellen. 12–osaisesta suursarjakuvasta on nyt valmiina kolme osaa. Kurkkaa www.e-sheep.com/apocamon.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...