Nikinmäkeläisessä Niemisen perheessä pidetään ilmiselvästi vipinästä. Viidentoista vuoden aikana heillä on asunut seitsemän vaihto-oppilasta eri puolilta maailmaa.

— Nyt meillä alkaa olla hyvin tilaa, kun kolmesta omasta pojastamme vain 15-vuotias Aleksi asuu enää kotona, perheen äiti Pirjo Nieminen nauraa.

Tällä erää Niemisten seurana koti-iltoina ja yhteisissä harrastuksissa on Stephanie Sammekista. 20-vuotias saksalainen on pitämässä välivuotta työskennellen vapaaehtoisena malmilaisessa päiväkodissa.

Aikoinaan Niemisille ajatus vaihto-oppilaan majoittamisesta oli spontaani, mutta taustalla oli pitkäaikainen toive.

— Pojat olivat pieniä, eikä meillä ollut varaa matkustella ulkomailla. Mutta olin aina halunnut parantaa kielitaitoani, napapiirin tuntumasta kotoisin oleva Nieminen kertoo.

— Näin 90-luvun alussa ilmoituksen, jossa kysyttiin, haluatko kansainvälisen tuulahduksen kotiisi, hän pohjustaa tarinaansa hymyssä suin.

Nieminen soitti Maailmanvaihto-yhdistykseen, aiemmin ICYE:nä tunnetun kansainvälisen järjestön toimistoon.

— Osasivat puhua niin hyvin, että tunnin keskustelun jälkeen meille oli ensimmäinen vaihto-oppilas tulossa, hän nauraa.

Tähän asti Niemisten aamiaispöydässä on istunut nuoria Englannista, Sveitsistä, Japanista, Yhdysvalloista, Ghanasta, Uudesta-Seelannista ja nyt Saksasta.

Samat työvuorot kaikille

Pirjo Nieminen viihtyy opettajan työssään ammattikorkeakoululla nuorten parissa, mutta ylimääräisten teini-ikäisten emoksi hän ei silti ole hinkunut. Niemiset ovatkin ottaneet perheeseensä 18–25-vuotiaita nuoria aikuisia.

— Siinä iässä ei kotoa pois oleminen ja itsenäistymishuuma ole enää päällimmäisenä mielessä, Nieminen toteaa.

— On myös mukavaa, että meillä on ollut tyttöjä, kun heitä ei omassa perheessämme ole, hän hymähtää.

Nieminen painottaa, että vaihto-oppilasperheessä on tärkeää elää ihan tavallista arkea kotitöineen ja siivousvuoroineen. Usein se onnistuu, mutta toisinaan kulttuurierot ovat tuoneet kapuloita arjen rattaisiin.

— Ghanalainen poika taisi saada sokin, kun näki mieheni luuttuamassa lattioita, vaimo muistelee perheen muutaman vuoden takaista tuttavuutta.

— Kulttuurierot esimerkiksi miesten ja naisten asemassa olivat pojan omaan taustaan verrattuna muutenkin niin suuret, ettei hän oikein viihtynyt Suomessa. Ympäristön ja ilmaston muutos oli liian raju, Nieminen pahoittelee.

Vaihtojärjestön kanssa yritettiin helpottaa kuoreensa vetäytyneen oloa monin tavoin, mutta lopulta visiitti Pohjolassa kutistui parin kuukauden mittaiseksi.

— Se kesken kaiken kotiin lähettäminen oli ikävintä, mitä meille on käynyt.

Pirjo Niemisen kokemuksesta avoin keskustelu ja perhe-elämä ollut helpointa eurooppalaisten nuorten kanssa. Vierauden tuntua ja käyttäytymistapojen opettelua lienee puolin toisin vähemmän kuin eri maanosien kasvattien kanssa.

Lapanen vaihtui lapseksi

Tehdään Niemisillä muutakin kuin kotitöitä. Vaihto-oppilaat pääsevät ilman muuta lomalle Lappiin, jossa Niemisillä on kesäpaikka ja sukulaisia. Saunakin tulee tietysti tutuksi.

— Teemme yhdessä retkiä ja käymme nähtävyyksillä. Koska meillä tykätään urheilusta, hiihtoakin on päässyt kokeilemaan. Se oli Alaskasta tulleelle vaihto-oppilaalle ensimmäinen kerta, Nieminen kertoo.

Vaihto-ohjelmaan kuuluu suomen kielikurssi, jonka jälkeen Niemisten ulkomaalaisvahvistukset ovat voineet jutella muullakin kielellä kuin englannilla. Vaikea kieli on tuottanut hauskoja sattumuksia.

— Sveitsiläinen Patricia oli neulonut lapaset, joista toisen hän unohti bussiin. Soittaessaan löytötavaratoimistoon hän kysyi reippaasti suomeksi: "Onko lapseni siellä?", vaihto-oppilasäiti nauraa.

Liekö sattumaa, mutta 1990-luvun alun vaihto-oppilasvuoden jälkeen Patricia tapasi Sveitsissä suomalaisen miehen, jonka mukana hän on muuttanut Suomeen.

— Näemme usein, ja tänä vuonna lähdemme Sveitsiin Patrician opastamana, Pirjo Nieminen iloitsee.

— Ghanalainen poika taisi saada sokin, kun näki mieheni luuttuamassa lattioita.