Mitä yhteistä on television kokkiohjelmilla, pipoja virkkaavilla teinipojilla ja autotalleihin linnoittautuneilla miehillä? Esimerkit ovat Jaana Venkulan, ja hänellä on valmiina selityskin: valtava aidon tekemisen kaipuu. Venkula on vapaa tutkija, kouluttaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut ja puhunut paljon tekemisen, taitojen ja toiminnan merkityksestä ihmiselle. Aihepiiriä käsittelee muun muassa hänen tuorein kirjansa Tekemisen taito (Kirjastudio/Minerva 2005).

— Toivon, että kokki-, remontti- ja muita ohjelmia katsovilla seuraava vaihe olisi itse tekeminen. Ohjelmien suosio kertoo siitä, että me emme elä, vaan tarkkailemme muiden esityksiä siitä, mitä elämä voisi olla.

Venkulan mukaan tekemisen nälkä on näkynyt esimerkiksi suomalaisessa kesämökkikulttuurissa. Viime vuosina ihmiset ovat kuitenkin alkaneet vaatia kesämökeiltään samoja mukavuuksia, joita heillä kotonakin on. Mökkeilyn alkuperäinen tarkoitus ja sen tuoma ilo uhkaavat kadota.

Aidossa tekemisessä ovat kaikki aistit mukana. Se kehittää ihmistä kokonaisvaltaisesti, toisin kuin pelkkä tietokoneen tai television ääressä istuminen. Venkula kutsuu pelien, verkkoyhteyksien ja television kautta ihmisille tarjolla olevaa maailmaa kaksiulotteiseksi korvikemaailmaksi. Hän on huolissaan siitä, että ihmisten aistit ja havaintokyky surkastuvat kaksiulotteisessa maailmassa.

— On todettu, että pikkulapsilla, jotka viettävät paljon aikaa tietokoneiden ääressä, on heikentynyt perspektiivin taju.

— Elämme lumemaailmassa. Käsityksemme todellisuudesta on vääristynyt, kun tekeminen puuttuu. Enää ei ymmärretä edes fysiikan peruslakeja, esimerkiksi että tuli polttaa, hän sanoo viitaten Porvoon tuomiokirkon tuhopolttoon.

Ohut yhteys todellisuuteen näkyy myös rakentamisessa, jossa ei enää osata ottaa eri materiaalien ominaisuuksia huomioon. Näin syntyy hometaloja.

— Eikä tajuta, että maailmassa edelleen on asioita, joille ei voi mitään: sää, vanheneminen, vuodenkierto, sairastuminen, Venkula ihmettelee.

— Tämä on kauheaa nuorten kannalta, kun elämän kriisit ja vaikeudet kuitenkin ovat jokaisella edessä. Kriiseistä ei selvitä pelkän ammattiavun voimin, sillä kannettu vesi ei kaivossa pysy. Ilo syntyy siitä, että voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä.

Työuupumuksen ja masennuksen taustalta löytyy Venkulan mukaan usein aidon tekemisen ikävä. Ihmiset tekevät työtä, jonka kokevat tarkoituksettomaksi ja jota on paljon.

— Ihmiset ovat kadottaneet yhteyden arjen pieniin tekoihin. Heiltä puuttuu ilo, jonka esimerkiksi kasvimaanhoito tai siivous tuottaa. Kaikissa arjen askareissa on kyse ihmisen harjaantumisesta.

Venkulan mukaan myös eettisyys on taito, johon voi harjaantua. Omaatuntoa voi järjestelmällisesti kouluttaa tarkkailemalla, miltä jonkin tietyn teon, vaikkapa juoruamisen, jälkeen tuntuu. Jos tuntuu pahalta, tekoa ei pidä toistaa. Hyviä tuloksia on saatu esimerkiksi koulukiusaamisen kitkemisessä, kun kiusaaja on pysäytetty heti tekonsa jälkeen ja kysytty hänen tuntemuksiaan.

— Kun omatunto herkistyy, myös työteho kasvaa. On yhä vaikeampi tehdä vääränsuuntaisia valintoja, Venkula muistuttaa.

Hän kehottaa ihmisiä esimerkiksi työpaikoilla nostamaan metelin asioista, jotka tuntuvat vääriltä. Itse hän työskenteli pitkään yliopistossa, kunnes alkoi havaita työkulttuurissa piirteitä, jotka olivat ristiriidassa hänen oman ajattelunsa ja eettisten periaatteidensa kanssa. Kun kilpailuun ja pelaamiseen ei halunnut mennä mukaan, oli parempi lähteä. Eikä hän ole lähtöään katunut.

— Tämmöinen ihmisen kokoinen elämä sopii minulle. Tärkeintä on tehdä omaa pientä tehtäväänsä — on se sitten filosofiaa tai kasvimaan kääntämistä — mahdollisimman laadukkaasti. Silloin vahvistuu olemaan heikko ja ymmärtämään oman keskeneräisyytensä.

Samanlaista asennoitumista hän suosittelisi muillekin. Hän kritisoi vallalla olevaa asennetta, jossa halutaan suoraan kaikki: asema, rahaa ja julkisuus. Lööppeihin ja televisioon hinkuvat nuoret eivät tunnu tajuavan, että oma paikka rakennetaan pienten, tavalliseen elämään kuuluvien tekojen avulla.

Jaana Venkula puhuu mielellään arjen pyhyydestä. Hän muistelee lämmöllä omaa lapsuuttaan maalaistalossa ja vanhempiaan, joiden arkiaskareissa oli aina pyhyyden juonne. Kylvövakka siunattiin keväällä, leipätaikinan päälle tehtiin risti. Pyhä ei ollut mikään erityinen paikka tai tietty hetki, vaan läsnä kaikessa.

— Ihmisen elämäntehtävä on vahvistaa itsessään olevaa Jumalan kuvaa. Se tapahtuu pienten tekojen kautta. Pyhän kokeminen on taito, jota voi harjoitella arjen lisäksi myös jumalanpalveluksessa tai taiteen parissa. Mitä enemmän harjaantuu, sitä enemmän niistä saa ja sitä enemmän niihin kiintyy.

Venkulan omaan arkeen pyhyyden tunne tulee esimerkiksi juuri siivotusta kodista — kun on puhdasta, kaunista ja raikasta. Hän kuitenkin tarkentaa, että on aivan eri asia tuoda pyhä arkeen ja ylevöittää arki kuin arkipäiväistää pyhä, haluta sen olevan samanlaista kuin kaikki muukin. Tällaisen taipumuksen hän on havainnut joidenkin uskonnollisten yhteisöjen toiminnassa silloin, kun aletaan huolestua osanottajien vähenemisestä.

— Jos jokin inhimillinen järjestelmä kadottaa eettiset päämääränsä, koko järjestelmä on vaarassa luhistua. Urheilussa näin on käynyt esimerkiksi dopingin ja lahjonnan myötä. Kirkolle on vaarassa käydä näin silloin, kun ihmisiä kosiskellaan viihteellisillä keinoilla mukaan toimintaan.

Venkulan mielestä on väärinkäsitys, että kirkon olisi muututtava ajan mukana.

— Uskonnossa tärkein asia on nimenomaan se, että se ei muutu. Ei kirkon pidä muuttua, vaan ihmisen ymmärryksen pitää syventyä ja seljetä.

Kirkon muutospaineet ovat Venkulan mukaan kuitenkin osa yleisempää ilmiötä: ihmiset eivät yritä ymmärtää vaikeita asioita, jotka vaatisivat paneutumista. Uskonnon lailla syvällistä ajattelua edellyttävät tiede ja taide eivät nekään ole nykyihmiselle vetovoimaisia.

— Monet nuoret eivät suostu ajattelemaan asioita itse, vaan he haluavat valmiin nippelineuvon. Kuitenkin juuri pohdinta tekisi ihmisen onnelliseksi — ihminen on ajatteleva olio.

Venkula lisää, ettei ajatteleminen aina ole helppoa. Itse asiassa ajattelu alkaa ahdistuksesta. Vasta sitä kautta syntyy oivalluksen ilo.

— Me emme tee, emme ajattele, emmekä yritä ymmärtää. Minulla on huoli ihmisen säilymisestä ihmisenä, Venkula sanoo.

Jokin ihmisyydestä on hävinnyt silloin, kun kaiken on oltava miellyttävää, kivaa, tuttua ja samanlaista.

— Syvin oppi tulee vaikeuksien kohtaamisen kautta. Ei aina voi olla hyvä olo! Ja tällä en mitenkään halua vähätellä ihmisten kärsimystä.

Venkula on itse koulutukseltaan sosiaalipsykologi, mutta työnsä myötä hänelle on tullut tarve kyseenalaistaa nykypsykologian ihmiskäsitys, joka keskittyy siihen mitä ihminen on — ei siihen, mitä hän tekee. Perimän tai lapsuuden sijasta ongelmien syitä pitäisi mieluummin etsiä ihmisen toiminnasta.

— Mitä enemmän ihmistä ajatellaan hänen tekojensa kautta, sitä parempia välineitä saadaan hänen auttamisekseen. Toisen minuuteen puuttuminen on liian iso juttu.

— Ei siis sanota, että "kun sinä olet semmoinen tai tämmöinen", vaan mieluummin, että "kun teet näin tai noin". Minuus rakentuu nimenomaan teoista.

Tällaiseen ihmiskäsitykseen Venkula viittaa käsitteellä "minätön käytännöllinen ihminen". Samalla kun hän itse on kehitellyt tätä ihmiskäsitystä, hänen näkökulmansa todellisuuteen on väistämättä muuttunut.

— Aina välillä tavallaan hämmästyn sitä, että olen. Minättömyyden kokemus on ollut minulle myönteinen. Energiaa ei mene oman itseni kaiveluun.

— Jos ihmiskäsitys on tällainen, ihmiselle pantava taakka pienenee. Vaatimukset eivät koske sitä, millainen pitäisi olla, vaan ne siirtyvät tekoihin.

Venkula rohkaiseekin tekemään tekoja ja unohtamaan olla-verbin.

— Mitä kultaisessa säännössä sanotaan? "Tehkää te samoin heille", ei "olkaa sitä tai tätä".

Toisenlaista ja kokonaisvaltaista

Jaana Venkula ei itse juuri vietä lomaa, mutta hetken mietittyään hän on valmis tekemään muutamia ehdotuksia kesälomalaiselle. Johtoajatuksena niissä on loman erottaminen arjesta tekemällä jotakin ihan muuta ja uuttakin.

• Tee toisenlaista! Lomalla kannattaa tehdä jotakin ihan muuta kuin työssään tekee. Kännykkää ja sähköpostia ei lomalla pitäisi pitää auki, eikä työasioista puhua.
• Käytä aistejasi mahdollisimman monipuolisesti. Levitä lantaa tai tyhjennä ulkohuussi. Kun hoidat kukkapenkkiä tai kasvimaata, unohda suojakäsineet. Kulje metsässä, jossa maasto on epätasaista. Ryömi, konttaa.
• Seuraa päivittäin jotakin luonnonilmiötä, esimerkiksi lintujen pesimäpuuhia tai jonkun kasvin kasvua. Tee havaintosi aina samaan aikaan päivässä. Parissa viikossa huomaat, että siitä on tullut tapa.
• Aloita jonkun uuden taidon opetteleminen. Jos et ole koskaan esimerkiksi ommellut, ompele vaikka mökille verhot.
• Tee jotain mitä inhoat, mutta mikä olisi hyödyllistä. Noudata vaikka säännöllistä päivärytmiä tai opettele heräämään aikaisin aamulla.
• Kokeile toisenlaisia asioita. Aamu-unisen kannattaa edes muutaman kerran kesässä kokea aamun ihanuus, linnunlaulu ja raikkaus.
• Ole rauhassa. Unohda puuhamaat ja ostoskeskukset.
• Lue jotakin syvällistä, ei pelkkiä lehtiä. Kuuntele hyvää musiikkia ja hiljaisuutta.
• Puno lomaasi joku ylevä säie: kata pöytä juhlavasti tai sijaa vuoteeseen kauniit lakanat.
• Perheriidan uhatessa on luultavasti laiskoteltu liikaa. Keksikää jotakin yhteistä tekemistä, rakentakaa vaikka uusi laituri. Lapset ovat luonnollisesti hommassa mukana jo suunnitteluvaiheessa.