Länsimaissa uskonto ja politiikka pyritään yleensä pitämään erossa toisistaan, vaikka uskonnon vaikutus toki näkyy yhteiskunnassa. Islamilaisissa maissa uskonto on kaikenkattava elämäntapa, joka ulottuu yhtä lailla arjen elämään kuin talouteen, kulttuuriin, lainsäädäntöön ja politiikkaan.

— Islam ei tee eroa maallisen ja hengellisen välillä, vaikka tietysti maallisen vallan ja uskonnollisen auktoriteetin välillä on kädenvääntöä. Toisin kuin lännessä uskonto ei ole erillinen saareke elämässä, vaan se vaikuttaa kaikkeen elämään, selvittää Tampereen hiippakuntadekaani Ari Hukari, joka on luterilaisen kirkon johtavia islam-asiantuntijoita.

Hukari on perehtynyt islamiin sekä tutkijana että asumalla Jordaniassa, Omanissa ja palestiinalaisten parissa. Tänä keväänä häneltä ilmestyi kirja Islam kuvastimessa (WSOY). Kirjan mukaan kristillis-länsimainen ja islamilainen kulttuuri ovat toistensa peilikuvia. Peilikuvasta näkyy tuttu hahmo, mutta käänteisenä.

— Muslimin on hyvin vaikea ymmärtää länsimaisen maailmankuvan kaksijakoisuutta, maallisen ja hengellisen eroa. Poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset ilmiöt tulkitaan kristinuskon ilmentymiksi. Esimerkiksi jos Bush tekee jotakin, ajatellaan, että hänen politiikkansa kumpuaa kristinuskosta.

— Tätä tulkintaa vahvistaa Yhdysvaltain uuskonservatiivien onneton retoriikka: ajatus siitä, että Yhdysvalloilla on jotenkin jumalallinen tehtävä viedä kristillisiksi koettuja arvoja, kuten vapautta ja demokratiaa islamilaisiin maihin, harmittelee Hukari.

Vastakohta islamin arvoille

Vastaavasti taas lännessä helposti tulkitaan islamilaista fundamentalismia syrjäytyneiden ihmisten kapinana ja unohdetaan ilmiön hengelliset juuret, joita ilman sitä ei voi ymmärtää. Kyse on Jumalan kunnian puolustamisesta, islamin kasvojen palauttamisesta, jota perustellaan nimenomaan hengellisesti.

— Kun islamin tehtävänä on viedä Jumalan totuus voittoon ja maailmassa näin ei näytä tapahtuvan, vastaus on, että muslimien pitäisi olla parempia muslimeja.

Vihollinen on paha maailma, jossa on syntiä ja moraalittomuutta.

— Rauhanomaisessa fundamentalismissa sitä vastaan taistellaan hengellisesti, erottautumalla omiksi yhteisöikseen, militantti islamismi pyrkii muutokseen myös väkivallan keinoin. Useimmiten uhrit ovat toisella tavalla ajattelevia muslimeja ja taistelua käydään islamin sisällä, muistuttaa Hukari.

Monet ääriliikkeisiin mukaan lähteneet ovat kaupunkilaista keskiluokkaa, osa lännessä koulutettua väkeä.

— He ovat seuranneet länsimaiden henkistä kriisiä ja moraalista rappiota, kokeneet materialismin ja jumala-kielteisyyden. Länsimainen kulttuuri on vastakohta ihanteelle, jota he pitävät oikeana. Suuri häpeä ja turhautumisen aihe on nyt se, että länsimaiden sotilaita on islamin pyhimmällä maaperällä, Saudi-Arabiassa. Israelia fundamentalistit pitävät "ristiretkien keihäänkärkenä", Hukari analysoi.

Islam-fobia on pelottavaa

Poliittinen islamismi on Hukarin mukaan kuitenkin islamin sisällä marginaali-ilmiö, vaikkakin näkyvä sellainen. Islamin valtavirta on jotain aivan muuta kuin se julkinen kuva, joka islamista tiedotusvälineissä annetaan. Siitä kuvasta Hukari on vielä huolestuneempi kuin ääri-islamilaisuudesta.

— Islamismi on pelottavaa, mutta islam-fobia vielä pelottavampaa. Uutiskuvat keskittyvät ikäviin asioihin. Jos mielenosoituksessa on muutama kymmenen ihmistä, sitä kuvataan. Tässä taannoin näin jalkapallon MM-kisoista, jossa Iran pelaa, pilakuvan, jossa parrakas muslimi potki maapalloa. Tällä vahvistetaan myyttiä islamin väkivaltaisuudesta, mustamaalataan toista kulttuuria tavalla, joka on erittäin tuhoisaa.

Islamin sisällä vallitsee suuri yksimielisyys tietyistä perusarvoista ja muslimin velvollisuuksista. Rukoushetket, paasto ja almujen antaminen yhdistävät. Muuten islamissa on hyvin monenlaista ajattelua perinteitä korostavista traditionalisteista vapaamieliseen ja suvaitsevaiseen edistykselliseen suuntaukseen.

— Sitten on vielä hiljainen ja mystinen suufilaisuus, joka tulee hyvin lähelle kristillistä mystiikkaa. Oleellista on myös muistaa, että käytännön kansanusko ja oppineiden islam ovat usein kaukana toisistaan.

Mikä on pyhää?

Vaikka ääri-islamilaisuus vetoaa vain pieneen osaan muslimeista, on myös ilmiöitä, jotka laajentavat vastakkainasettelua kulttuuriseksi. Yksi niistä on Irakin sota, joka toimii päinvastoin kuin oli tarkoitus: ruokkii terrorismia. Erityisesti Abu Ghraibin vankilassa otetut kuvat loukkasivat koko islamilaista maailmaa.

— Loukkauksen syvyyttä ei lännessä edes kunnolla ymmärretty. Kuvissa, joissa naissotilas ja koira alistavat alastomia miehiä, rikottiin monta islamilaisen kulttuurin tabua. Toinen vastaavanlainen asia oli profeetta Muhammadista julkaistut pilapiirrokset, joissa mentiin islamin kaikkein pyhimpään.

Hukarin mukaan länsimainen kulttuuri on kadottanut pyhyyden tunnon.

— Elämän keskiöön on nostettu ihminen, hänen vapautensa ja loukkaamattomuutensa. Islamissa Jumala on pyhä, Koraani Jumalan ilmoituksena on pyhä ja profeetat, ilmoituksen välittäjät ovat pyhiä. Profeetta Muhammadilla on erityisasema, koska hän on suurin ja viimeinen profeetoista.

Suhteessa näihin pyhiksi koettuihin asioihin muslimi ei ymmärrä ilmaisunvapautta.

— Jumala on auktoriteetti. Sellaisen mielipiteen ilmaiseminen, joka loukkaa tätä auktoriteettia on syntiä. Länsimaissa tällainen alistuminen auktoriteetille koetaan ahdasmieliseksi ja sananvapautta loukkaavaksi. Syntyy ristiriita, jota ei voi ratkaista vain anteeksi pyytämällä, pohtii Hukari.

Vuoropuhelu alkaa naapurista

Läntisessä syyllisyyskulttuurissa anteeksipyytäminen tarjoaa tien eteenpäin, islamilaisessa kulttuurissa avainsanoja ovat häpeä ja kunnian palautus. Siinä on oleellista kuunteleminen ja hyväksytyksi tulemisen kokemus, mielellään myös korvauksen saaminen. Kun Tanskan pääministeri ei heti ottanut islamilaisten maiden suurlähettiläitä vastaan, hän teki pahimman mahdollisen virheen.

Kuunteleminen ei Hukarin mukaan tarkoita nöyristelyä. Keskustelussa sopii esittää myös omat näkemykset. Näihin kuuluvat esimerkiksi ihmisoikeudet, joissa monissa islamilaisissa maissa on parantamisen varaa.

— Naisten oikeuksista ja vähemmistöjen asemasta ei pidä vaieta. Kristittynä pappina puhun erityisesti kristillisten vähemmistöjen puolesta, jotka joutuvat kokemaan syrjintää ja jopa vainoa. Mutta kun keskustellaan, täytyy muistaa, että myös meillä on synkkä historia ja asioita, joita pitäisi parantaa.

Hukari näkee paljon toivoa euro-islamissa. Eurooppaan muuttaneiden muslimien joukossa on sivistyneitä, akateemisen koulutuksen saaneita ihmisiä, jotka ymmärtävät länsimaista ajattelutapaa.

— Kaikkien tärkeintä on paikallistason yhteys. Seurakuntien ja paikallisten islamilaisten yhteisöjen keskustelut, koulujen vanhempain-illat, hiekkalaatikkotapaamiset musliminaapurin kanssa. Tällaiseen vuorovaikutukseen uskaltautuva saa huomata, että samanlaisia ihmisiä tässä ollaan. Ystävällisyyteen ja vieraanvaraisuuteen muslimi vastaa yleensä niin ylitsepursuavasti, että se on tehnyt minut usein sanattomaksi.