Sivun toiminnot

Muita uutisia

  • Vantaan seurakunnat esittää Nurmijärven kunnalle omistamansa 30 hehtaarin maa-alueen kaavoittamista pientaloalueeksi. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti lähettää kunnalle asiasta kirjeen.
  • Etiopialainen Debeka-Debobessan kylä saa apua Vantaan seurakunnilta. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti avustaa kylää Kirkon ulkomaanavun kautta. 15 000 eurolla parannetaan alueen maataloutta ja naisten asemaa. Rahoilla hankitaan muun muassa lypsylehmiä, maissinsiemeniä ja polttopuuta säästäviä liesiä. Kylässä, jonka väestö on hyvin köyhää, on noin 3000 asukasta.
  • Helsingin pitäjän kirkonkylän kappeliin tehtävistä taidehankinnoista järjestetään kuvataidekilpailu. Kilpailutyöt on jätettävä 29.12. mennessä. Palkintoina jaetaan 10 000, 5000 ja 300 euroa. Lisäksi kaksi kilpailutyötä lunastetaan 1000 euron summalla.
  • Suomen Lähetysseuran lähetysjuhlilla Jyväskylässä oli ennätysmäärä väkeä, yli 16 000 ihmistä. Viime viikonloppuna pidetyillä Kuopion kirkkomusiikkipäivillä oli yli 8000 laulajaa.
  • Rovastin arvon ovat saaneet Vantaan seurakuntien aikuiskasvatuspastori Lauri Maarala ja Tikkurilan vs. kirkkoherra Pirkko Yrjölä.
  • Lisää uutisia www.vantaanseurakunnat.fi
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook