Sivun toiminnot

Kahvila

Kuulun äijäporukkaan, joka kokoontuu lauantaiaamuisin "miehistön aamukahville". Viikoittainen tapaaminen sisältää keskustelua hankituista äänilevyistä, sähkökitaroiden ominaisuuksista, tulossa olevista konserttivierailuista ja viime aikoina myös keski-ikäisen miehen terveydenhoidosta.

Kahvilaa pitää Kostas ja joukko kreikkalaissyntyisiä miehiä, joilla on oma jäljittelemätön tyylinsä kommunikoida asiakkaiden kanssa. Huomionarvoista on muun muassa se, että he melko pian oppivat tuntemaan meidät kaikki nimeltä, samoin kuin me heidät. Jos poikkean joskus kahvilaan itsekseni, saan tarpeellista informaatiota muiden liikkeistä: milloin Tapsa on käynyt, milloin Peki ja mihin he olivat sen jälkeen matkalla.

Eräs porukastamme, yksin asuva mies, sairastui, eikä ollut käynyt kahvilassa muutamaan päivään. Kostas huolestui ja soitteli tälle perään ja saikin selville, että mies oli joutunut sairaalaan leikattavaksi aivan yllättäen. Harvinaista aktiivisuutta noin kahvilanpitäjälle.

Huolenpito, lähimmäisyys, yhteisöllisyys. Niistä on kova huuto nykyään. Paasaamme siitä, kuinka koventuva työelämä ja koventuneet arvot synnyttävät yksinäisten ihmisten armeijan, jolle elämä on kamppailulaji. Mutta onko syy todella tässä? Kahvilan miehet painavat pitkää päivää. Silti Kostasilla oli aikaa kaivaa kännykkä taskustaan ja selvittää, onko kanta-asiakkaalla kaikki hyvin.

Jospa kaivattu yhteisöllisyys ei toteudu siksi, että asetamme sille liian kovat odotukset. Uskomme sen tarkoittavan syvää elämän jakamista samat arvot jakavien ihmisten kanssa. Kostasin toiminta, jonka uskon tulevan itsestään selvänä hänen kulttuuristaan, on ihan tietynlaista näkökykyä: sen näkemistä, mikä puuttuu tai on poissa. Jos näemme vain sen, mikä on silmiemme alla, näemme puutteellisesti.

Kyse on asenteesta, johon sisältyy sosiaalista herkkyyttä lähiympäristön hyvinvoinnin havaitsemiseen. Näkyvä merkki tästä asenteesta on tuntea ihmiset nimeltä. Sen vastakohta on sosiaalinen turtuneisuus, joka panee ajatukset askartelemaan vain oman pahoinvoinnin kimpussa. Kostasin asenne ei tee elämää raskaaksi, eikä pakota liian lähelle lähimmäisiä. Ja se toimii myös työn ohessa.

Veli-Pekka Hänninen
käsikirjoittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook