Kello 7.50 Holman kurssikeskuksen pihamaalla on vielä aivan hiljaista. Ilmassa on lämmintä päivää ennakoivaa auteretta, Valkjärvi kajastaa ruokalan nurkalle sinisenä. Kesäkuu ja rippileirisesonki ovat alussa.

Rekolan seurakunnan riparin majoitus- ja opetustilat ovat Impivaarassa, Holman uudemmassa rakennuksessa. Sielläkin on vielä äänetöntä. Vain Anssi Hast, päivän päivystävä isonen istuu aulassa haukotellen ja silmät sikkurassa.

— Saavat kuutisen minuuttia unta, sitten tulee herätys, sanoo Anssi. Hän virittelee cd-levyä suureen mankkaan ja katsoo kelloaan.

Tasan kello 8 alkaa aamusoitto. JVC alkaa pommittaa raskaahkoa rokkia majoitussiipiin. Anssi vaihtaa kappaleita ja toivottaa hyvää huomenta leiriläisille, jotka kasvot vielä unesta supussa hiipivät suihkuun.

Kello 8.30 Anssi puhaltaa kaulassaan riippuvaan päivystäjän pilliin ja jokaisen on oltava valmiina lähtemään aamupalalle. Siitä alkaa 24 rippikoululaisen, viiden isosen ja neljän ohjaajan päivä Holmassa.

Aamupala on leirillä tukeva. "Kaurapuuroa", mainostaa kyltti seisovassa pöydässä, mutta useimmat nuoret ottavat mieluummin sämpylöitä, leikkeleitä, juustoa, mehua ja hedelmiä.

Isoset istuvat yhdessä samaan ikkunapöytään. On lauantai, leirin viimeinen kokonainen päivä, mutta isosjoukolla on edessään tavallinen lista tehtäviä. Aamupala ja muut ruokailut ovat hyvä tilaisuus suunnitella päivän tehtäviä saman pöydän ääressä.

— Meillä on koko viikon ajan ollut henki korkealla. Kun leiriläisiin on tutustunut, jokaisesta löytää hienoja juttuja, Anssi sanoo.

Mikko Saksanen, Laura Niemi, Noora Harkio ja Nadja Nissinen ovat samaa mieltä. Isosillakin näyttää olevan keskenään hyvä porukka. Se on tärkeää, kun työskennellään tiiminä aamusta auringonlaskuun.

Tankkauksen jälkeen päivän ohjelma alkaa hartaudella luokkahuoneessa. Isoset jakavat kaikille Nuoren seurakunnan veisukirjat ja leirin kanttori soittaa kitaraa. "Taas on uusi aamu koittanut…" leiriläiset laulavat hissukseen.

Rippikoululaiset menevät hakemaan vihkojaan ja muistiinpanotarvikkeitaan, joita tarvitaan oppitunnilla. Isoset kantavat sillä välin pöydät ja tuolit seinänvierustoilta luokka-asetelmaan.

Kun tunti alkaa, isoset istuutuvat aulan nojatuoleihin lukemaan myöhemmin pidettävien raamattupiirien tekstin ja käymään yhdessä läpi siihen liittyvät tehtävät. Joka isosella on oma ryhmä, jonka "raamiksista" he vastaavat.

Tunnelma on aamupäiväisen kiireetön. Leirikanttori laittaa pasianssia. Miikka Väyrynen, yksi vetäjistä, auttaa isosten valmistautumisessa. Kysymyksistä käydään leppoisaa keskustelua.

— Isoskoulutuksessa taidettiin käsitellä raamiksen pitämistä yhtenä iltana, kertoo Laura.

— Mutta meillä on tällaiset valmiit materiaalit Markuksen evankeliumista, joita me käytetään yhdessä leiriläisten kanssa. Meillä oli nämä samat jo omalla riparilla.

Onko isoskoulutuksesta ollut hyötyä leirillä? Kyllä, kyllä, kaikki nyökyttelevät: isoskoulutus toi esiin sen, mitä osasi jo entuudestaan ja antoi paljon lisää tietoa ryhmän vetämisestä ja muusta. Kurssitusta järjestettiin talven ajan kerran kahdessa viikossa erilaisista aiheista.

Aamupäivän aurinko paistaa sisään aulan suurista ikkunoista. Tunnin rupeaman jälkeen raamattutunnin alustus on valmiina. Seuraavaksi pitää siirtyä alustamaan iltaohjelmaa.

Raamisten lisäksi iltaohjelma on rippileireillä kokonaan isosten vastuulla. Siinä siirretään oman seurakunnan nuorisotyön ja rippikoululeirien perinnettä seuraavalle sukupolvelle, kun niitä sketsejä ja leikkejä, jotka parhaiten ovat naurattaneet, vedetään omille leiriläisille.

— Otetaan kitaristi, joo, pillinkuljetus ja mato.

— Vaateviestille ei ole tilaa luokassa.

— Entä jos vedettäis puolet ohjelmasta ulkona ja puolet sisällä?

— Ameeba on jees.

— Hei, miks tässä puhutaan laatikkovillestä, meillä se oli aina laatikkoukko?

Ennen kuin suunnittelutyö alkaa leipäännyttää, isoset toteuttavat toistuvan sketsin. Kitaraa päänsä päällä heiluttava leirikanttori Olli Liljeström juoksee karjuen Anssin perässä, joka juoksee karjuen karkuun, luokkahuoneen ikkunoiden alta.

Takaisin palatessa rinta kohoilee huohotuksesta.

— Ja pulssi on kakstuhatta taas! Anssi nauraa.

— No niin — takaisin iltaohjelman pariin.

Vitsi huvittaa ainakin isosia itseään.

— Ettekö te tiedä, että leirin tarkoitus on, että isoset ovat nolaamassa itsensä, Mikko tokaisee.

Ideointi hoituu loppuun jutustellen ja leirin omaa vakiintunutta huumoria viljellen. Isoset pääsevät yhteisymmärrykseen illan leikeistä ja sketseistä, sekä siitä, että sadasta pasianssista menee läpi korkeintaan kymmenen.

Muut jäävät aulaan istuskelemaan, mutta Anssi lähtee vielä leiriläisryhmänsä kanssa valmistelemaan iltapäivän jumalanpalveluksen saarnaa ja esirukousta.

Kello 12 lounas katkaisee aamupäivän aherruksen sopivasti. Ruokalarakennukselle on Impivaarasta melko tarkkaan kolmesataa askelta. Sinne kuljetaan neljä kertaa päivässä syömään ja ylimääräiset kerrat limsa-automaatille, jos jano yllättää.

Isoset leviävät leiriläisten joukkoon ja joukko kulkee yhdessä syömään. Ylipäätään, aina kun on vapaata, isoset löytää istuskelemasta kuka missäkin joukossa, potkimassa palloa, juttelemassa tai kuuntelemassa.

Anssi luettelee monta syytä, miksi lähti isoseksi.

— Minä viihdyn toisten kanssa. Yksin on paljon tylsempää. Isosen homma käy myös yhdenlaisesta kesätyöstä, vaikka palkasta ei paljon kannata puhua. Tästä maksetaan joku viitisenkymppiä, muistaakseni. Mutta saahan tästä todistuksen osallistumisesta koulutukseen ja leirille. Jos hakisi sosiaalialan oppilaitokseen, siitä saisi jonkun lisäpisteen.

Painavin merkitys on kuitenkin sillä, että omasta viime kesän leiristä Kuntokalliossa jäi positiiviset tunnelmat.

— Meidän leirillä isosetkin näyttivät viihtyvän niin hyvin, että ajattelin tämän olevan mukavaa hommaa. Kyllä tämä on sellaista ollutkin, vaikka vähän tuli yllätyksenä se, miten paljon tekemistä on koko ajan. Muistan meidän omalta leiriltä, että kun tultiin tunnilta, nähtiin vain isoset pelaamassa korttia. Aika paljon tässä on työtä, naurahtaa Anssi.

Isosten rooli ei ole vetäjille epäselvä. Leirin ohjaaja Kirsi Vuorikivi toteaa, ettei ilman isosia voitaisi ollenkaan järjestää nykymuotoisia rippikoululeirejä.

— Isoset ovat leirin tärkeimmässä asemassa. Sen lisäksi, että he hoitavat muut tehtävänsä, he ovat yhteishengen luojia ja vapaa-ajan täyttäjiä. Isoset ovat lähellä ryhmää, välittävät meille leiriläisten tunnelmat ja seuraavat, ettei kukaan jää yksin.

— Nykyajan isoset ovat fiksuja, näkee että koulutukseen on satsattu kovasti. Meillä on täällä käytössä myös isosten oppimispäiväkirjat, joita täytetään päivittäin. Niitä lukemalla huomaa, että nämä nuoret ottavat tehtävänsä vakavasti ja oppivat koko ajan.

Kello 12.30 ryhmät kokoontuvat raamiksia varten omiin oloihinsa. Anssin Kannikat-ryhmä on levittäytynyt jumalanpalvelusluokkaan. Miki Fallström, Markus Eklund, Erika Lehtonen ja Henna Salonen lukevat jae kerrallaan ääneen Markuksen evankeliumin luvut 14–16.

Puolen tunnin päästä teksti on lopussa ja siitä pitäisi yrittää keskustella. Sitkeästi asiaa peräten joka kysymyksestä saadaan aikaan pieni keskustelu.

— Mikä nykyajassa voisi tuntua yhtä vaikealta uskoa kuin ylösnousemus?

— Suomen pääseminen jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin…

Pojat asettuvat lojumaan lattialle ja heittelevät toisilleen jalkapalloa, kunnes Anssi takavarikoi sen. Työskentely etenee jäsentyneempänä.

Anssia haukotuttaa.

— Jos haluan omaa rauhaa, menen vähän kävelemään ulos. Mutta ei tässä vielä ole ehtinyt väsyä.

Kello 13.50 pidetään helluntain jumalanpalvelus. Kuusi kynttilää palaa alttaripöydällä, punainen liina on kirkkovuoden ajan mukainen. Leiriläisiä saarnan toteutuksen vähäeleinen komiikka huvittaa niin, että osalla vesi valuu silmistä, mutta kyllä siinä on asiaakin.

Kello 16, päiväkahvin ja lyhyen vapaan jälkeen, leiriläisillä on vuorossa loppu- tai diplomitöidensä tekeminen. Isoset vetäytyvät yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen viimeistelemään iltaohjelman juonta ja järjestelemään rekvisiittaa.

Mikko, Laura ja Noora kaivelevat vaatekassista sketseihin vanhoja tätivaatteita ja kolme kokoa liian pieniä paitoja. Kartongista askarrellaan juontolehtiöitä ja kirjoitetaan juontoihin tekstit.

Tässä vaiheessa päivää joukko pitää vauhtia yllä heittelemällä toisilleen vitsejä liukuhihnalta. Jos ei tsemppaisi, alkaisi ehkä ryydyttää, vaikka koko ilta on vielä hoidettavana.

Varttia vaille kahdeksan palautetaan leiriläisten diplomityöt. Normaali iltavapaa on palanut kaikilta. Siihen saakka töitä on viimeistelty, tarkastettu ja korjailtu ja isoset ovat antaneet sivustatukea omille ryhmäläisilleen.

Kun kaikki rippioppilaat lopulta julistetaan hyväksytyiksi konfirmaatioon, tunnelma on uupunut. Kello on sentään käynyt aamusta ympäri reilun kierroksen verran.

Kello 20.45 iltapalajonossa näkyy kuitenkin jo nousevaa tunnelmaa ja väsymyksensekaista vauhtia, ja kun iltaohjelma alkaa puolta tuntia myöhemmin Mikko-isosen kömpimisellä sisään keltaiseksi palloksi naamioituneena, vitsi puree hervottomasti jokaiseen.

Nadja ja Anssi astuvat juontamaan, konfirmaatiolaulu Tilkkutäkki vedetään läpi up-beat-tyyliin ja matojen maailmasta saadaan lisää höyryä. Rekolan isosten revyy Holmassa on täydessä vauhdissa.

Sitten mennään evoluutioon ja koko leiri hortoilee pian nauraen keskilattialla esittäen ameeboja, kaneja, gorilloja ja pelaten kivi-sakset-paperia.

Ennen kello 24:ää on vielä jäljellä viimeisen illan ylimääräinen iltaulkoilu, vesper ja iltalaulut. Sitten alkaa hiljaisuus.

Kuudentoista tunnin aherruksen jälkeen päivä on pulkassa isosiltakin, noilta maamme rippileirien moniottelijoilta.

Rippikoulun isoskoulutukseen osallistui vuonna 2005  27 000 nuorta eli yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuonna 2004. Vuonna 2005 rippikoulun kävi yhteensä 59 000 nuorta eli 87,9 prosenttia 15-vuotiaiden ikäluokasta.

Lähde: Kirkon toimintatilastot 2005