Sivun toiminnot

Kuinka jazz soi kirkossa?

Pyhän Laurin kirkossa käynnistyi to 8.6. klo 12 kesän päivämusiikkisarja. Suomen pisimpään toiminut jazzyhtye Old Time Jazz Band soitti gospelia Orleansin tyyliin. Vuonna 1957 perustetussa yhtyeessä on kolme alkuperäisjäsentä. Solistina oli Vantaalla asuva Marle Mikkola.

Raina Valanne, 69

Miksi tulit?

— Sekä mieheni että minä huomasimme konsertin Vantaan Laurista. Oli itsestään selvää, että tulisimme konserttiin. Olemme asuneet Vantaalla 35 vuotta, ja käymme konserteissa tai joissakin kirkollisissa tapahtumissa Pyhän Laurin kirkossa ainakin muutaman kerran vuodessa. Tänä kesänä käymme vielä ainakin jossain Vantaan Barokin konsertissa tässä kirkossa.

Mitä sait?

— Jazz tempasi mukaansa. Pidän vanhasta jazzista. Soittajat olivat hyviä. En tiennyt konsertin solistista etukäteen mitään, joten hänen laulunsa oli iloinen yllätys. Jos voin sanoa, että minulla oli etukäteen joitain odotuksia, konsertti ylitti ne.

Pisteillä 1–5, miten konsertti onnistui?

— En yleensä anna parasta enkä huonointa pistemäärää, joten annan 4. Tuntuu, että esiintyjät antoivat parastaan. He soittivat tarkasti, taidolla ja tunteella. Tunnelma oli hyvä. Konsertissa ja vielä sen jälkeenkin olo tuntuu hyvältä.

Pavel Sember, 52

Miksi tulit?

— Vaimo huomasi Backas Jazzien ohjelmasta, että tapahtumaan kuuluu yksi ilmaiskonserttikin, siis tämä kirkkokonsertti. Päiväkonsertti sopii minulle hyvin, etenkin nyt, kun olen kesälomalla, mutta ehkä muulloinkin. Loma loppuu ensi viikon lauantaina, palaan silloin palomiehen työhöni.

Mitä sait?

— Tuli hyvä mieli. On rauhoittavaa istua kirkossa omien ajatustensa kanssa. Olen käynyt Pyhän Laurin kirkossa myös joulunajan konserteissa. Musiikissa pidän blues-pohjaisesta jazzista, ja kuuntelen sitä mielelläni. Erilaiset konsertit ovat oiva tapa tarjota ihmisille mahdollisuuksia tulla kirkkoon, jos siellä ei tule muuten käytyä.

Pisteillä 1–5, miten konsertti onnistui?

— Pidin konsertista, ja annan siksi 4 pistettä. Konsertin kokonaisuus ja orkesterin kokoonpano olivat hyviä. Kuuntelen mielelläni varsinkin puhallinsoittimia, ja seuraan aika tarkkaan eri soittimien osuuksia.

Marle Mikkola, 40+

Old Time Jazz Bandin solisti, laulaja Marle Mikkola, miten valmistauduit kirkkokonserttiin?

— Eilen illalla harjoittelin orkesterin kanssa. Lisäksi olen tietenkin keskittynyt ja valmistautunut henkisesti konserttiin, jotta pääsisin oikeaan tunnelmaan. En ole laulanut gospelia kovin pitkään, vaan aloitin vasta viime vuonna orkesterilaisten houkuttelemana. Sitä ennen sanoin aina, että spirituaalit ja gospel ovat mustien naisten musiikkia.

Mitä sait?

— Tunnelma oli hieno. Ajattelen, että yleisö luo tunnelman. Varmaan se vaikutti, että ihmisiä oli niin paljon. Tuntui hyvältä laulaa ihmisille, jotka — toisin kuin monilla klubeilla tai festareilla — keskittyvät kuuntelemaan. Sitä paitsi Pyhän Laurin kirkko on pääkaupunkiseudun hienoimpia kirkkoja.

Pisteillä 1–5, miten konsertti onnistui?

— Sanotaan 4. Orkesteri soitti hyvin, ja yhteistyö pelasi. Soittajat vakuuttivat, että ääneni sopi soittoon.

 

Ulla-Maija Vilmi
kuvat Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook