Makuja ja matkamuistoja
Kuten muillakin festareilla myös hengellisillä kesäjuhlilla myydään syötävää ja monenlaisia tuotteita, tyypillisimmin kirjoja ja levyjä. Etsimme juhlilta tuotteita, jotka kuvaavat juhlaa ja sen osanottajia.
Paita ja pastilleja
Herännäisyydessä korostetaan ihmisen oman uskonvarmuuden sijasta Jumalan työtä ja ihmisen roolia armon kerjäläisenä. Kaipaus ja ikävöinti kuuluvat körttien sanastoon, mutta ikävää ei juhlilla pidetä. Seurapuheet ovat tiiviitä, parhaimmillaan pastillin mittaisia.
— Juhlilla myydään körttipastilleja Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyön hyväksi. Pastilleille on tarjottu myös sellaista konkreettista merkitystä, että hyvä puhe ei saisi kestää kauemmin kuin pastilli sulaa suussa. Jos menee kolme pastillia, puhe kannattaa jo keskeyttää Siionin virrellä, sanoo nuorisosihteeri Jaakko Linko.
Pastilleja on vuosien varrella tuotekehitelty. Suosituin on yhä perinteinen piparmintunmakuinen, mutta myös salmiakkia ja anista ostetaan. Viime vuonna pastillien rinnalle hittituotteeksi nousi T-paita, joiden tekstit ovat Siionin virsistä. Hauskin on "Olen maan päällä muukalainen."
— Teksti sopii hyvin körttiläiseen mielenmaisemaan, alituiseen ikävöintiin ja muukalaisuuden tuntuun. Mutta kyllä siinä on huumoria mukana. Mielessä kävivät alien-teemat ja television x-filesit ja pohdimme tekstin väriksi jopa neonvihreää. Huumori kuuluu körttiläisyyteen, varsinkin itseen kohdistuva, tuumii Linko.
Herättäjäjuhlien teemana on "Hiljennä äänet maailman". Juhlille odotetaan noin 30 000 seuravierasta. T-paidan saa juhlilta 20 eurolla, pastillien hinta on 2 euroa pussi.
Herättäjäjuhlat Ylivieskassa 7.–9.7.
Laulukirja
Koko kansan siikkarijamit? Mitä ihmettä?
Evankelisen herätysliikkeen laulukirjaa Siionin kannelta kutsutaan tuttavallisesti siikkariksi ja se taipuu monenlaiseen käyttöön. The Road -yhtye on tehnyt lauluista rokkiversion nimellä Rockkannel. Joensuun siikkarijameissa lauletaan kuitenkin juhlia varten kootun bändin säestyksellä.
— Siionin kannel on evankelisuuden ytimessä. Jos kirjaa ei ole vielä juhlille tullessa, pienikokoisen nuottiversion voi sieltä ostaa 20 euron hintaan. Jos naapuri huomaa, että vieressä istuu joku ilman, omaa kirjaa tarjotaan kernaasti yhdessä laulettavaksi. Radio Dei lähettää juhlien aikana Siionin kanteleen toivekonsertin, joten niitä voi kuunnella, vaikka ei juhlille pääsisikään, sanoo Evankeliumiyhdistyksen tiedotussihteeri Hannu Rasila.
Vaikka evankeliumijuhlien vuosikokouksessa väännetään tiukasti kättä opillisista asioista, juhlakentällä Siionin kannel yhdistää seuraväen. Laulukirjan laulut ovat duurivoittoisia, niissä soi evankeliumin ilo. "Sinä täytät minut ilolla" on myös tämänvuotisten juhlien tunnus.
Evankelisessa liikkeessä ollaan korostetun luterilaisia ja Martti Lutherin teokset ovat myyntipöydillä vahvasti esillä. Joensuun evankeliumijuhlilla esitetään myös Lutherin ja hänen vaimonsa Katharina von Boran elämästä kertovaa Linna-musikaalia. Juhlille odotetaan yli 10 000 osallistujaa.
Evankeliumijuhlat Joensuussa 30.6.–2.7.
3 kiloa spagettia
Vanhoillislestadiolaisten suviseurat ovat todellinen suurtapahtuma. Sotkamoon odotetaan 70 000 kävijää, joista useimmat ovat paikalla koko juhlien ajan. Juhla-alueelle syntyy asuntovaunuista kaupunki ja myös palvelut ovat sen mukaiset. Juhlakansaa ruokitaan ravintoloista, joissa on 1100–1200 talkoolaista.
— Suomi on jaettu kolmeen alueeseen, joista talkoolaisia vuorovuosina kerätään. Tänä vuonna juhlatalkoissa on väkeä muun muassa Vantaalta, selvittää juhlien huolto-osaston puheenjohtaja Markku Halonen.
Juhlakansaa ruokkivat ravintolat jakavat juhlien aikana 320 000 ruoka-annosta. Ravintoloiden työpainetta helpottavat alueelle rakennettavat kenttämyymälät, joista löytyy tavallisen lähikaupan valikoima erilaisia tuotteita. Myymälöistä voi ostaa myös kolmen kilon lihakeitto- tai spagetti- ja jauhelihapusseja suurperheiden tarpeisiin. Hinta on 14,90 euroa. Pussit valmistetaan Vantaalla HK Ruokatalossa.
— Niitä tilataan juhlille yhteensä 6000 kiloa, kertoo Halonen.
Muista suurista hengellisistä kesäjuhlista poiketen suviseuroilla ei ole omaa ohjelmaa lapsille ja nuorille, vaan yhtä nuorille suunnattua alustusta lukuun ottamatta perheet ovat sanankuulossa yhdessä. Lapsia ja nuoria on suviseuroissa paljon ja tärkeää on tietysti kavereiden tapaaminen.
Lauantai-illan ehtoolliseen osallistuu yli 20 000 seuravierasta. Suviseuroilla on myös oma radioasema, joka on kuultavissa lähes koko maassa. Juhlien tunnus on "Minä olen lunastanut sinut".
Suviseurat Sotkamossa 30.6.–2.7.
Langanpätkä
Kansanlähetyspäivien teemana on "Aika herätä", mutta myynnissä ei kuitenkaan ole herätyskelloja. Liikkeen julistustyöntekijät peräänkuuluttavat hengellistä heräämistä kotimaassa ja siihen kytkeytyvää lähetysnäkyä kaukomaissa. Lähetystyöntekijöitä kansanlähetyksellä on noin sata.
1960-luvun lopussa alkanut herätysliike on alkuajoista kirkollistunut, mutta suhde kansankirkkoon on yhä kriittinen ja etenkin kirkon Raamattu-uskollisuudesta ollaan huolissaan. Alajärvellä pidettävillä juhlilla on mukana Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura, joka siunaa uudet lähetystyöntekijät työhön.
Kansanlähetyspäivillä on myynnissä kirjoja, levyjä ja lähetyskentiltä tuotua tavaraa, mutta lähetysosaston sihteeri Leila Rahkonen nostaa esille erikoisen tuotteen: punaisen langanpätkän.
— Tämänvuotinen lähetysnäyttely on todella iso, 500 neliötä. Näyttelyssä etsitään monin eri tavoin lähetystyön punaista lankaa ja sen läpikäyneille annetaan lopuksi langanpätkä. Kehitämme langanpätkästä myös muutaman euron hintaisen tuotteen, jonka voi ostaa myyntipöydästä ja lahjoittaa vaikka naapureille lähetystyöstä muistuttamaan.
Kansanlähetyspäivien ohjelmassa raamattuopetus on keskeisellä paikalla. Sanaa pidetään esillä niin aikuisten, nuorten kuin lasten ohjelmassa. Päivillä on muun muassa erityinen perhepyhäkoulukanava.
Juhlille odotetaan 7000–9 000 kävijää.
Kansanlähetyspäivät Alajärvellä 7.–9.7.
Jeesus-filmi
Kansan Raamattuseura on viidenteen herätysliikkeeseen kuuluva järjestö, joka on tullut tunnetuksi erityisesti evankelioimistyöstään. Järjestö on ottanut ennakkoluulottomasti käyttöön monia uusia työtapoja. Sanan suvipäivillä pidetään tänä vuonna toista kertaa golf-turnaus.
Viime vuonna suvipäivillä myytiin golf-palloja, joissa oli juhlien tunnus. Tänä vuonna palloja ei ole tehty. Sen sijaan juhlamyymälästä voi ostaa esimerkiksi Jeesuksen jäljillä -dvd-elokuvan 17 eurolla. Se on Luukkaan evankeliumiin pohjautuva, erityisesti lapsille tehty Jeesus-filmi. Suositusikäraja on 7–12 vuotta.
Elokuvasta on myös aikuisten versio. Se on käännetty 932 kielelle ja on maailman levinnein elokuva. Lastenelokuva on tehty 105 kielelle. Filmiä käytetään lähetystyössä ja erilaisissa kutsukampanjoissa.
— Tänä vuonna aikuisten elokuvaa tarjotaan joka kotiin Anjalankoskella, kertoo elokuvan levityksestä vastaava Johanna Manner.
Lapsille tehdyssä versiossa Jeesuksen elämän keskeiset kohdat on liitetty kehyskertomukseen, jossa jerusalemilaislapset seuraavat Jeesusta ja pohtivat, kuka hän oikein on.
Sanan suvipäiville odotetaan 5000 kävijää. Golf-turnauksen lisäksi päiville ominaisia tapahtumia ovat toimittaja Olli Karhin vetämä Sanan hölkkä sekä jo perinteeksi tullut Sanalaiva-risteily. Juhlien teemana on "Kohti valoa" ja pääpaikkana Suomen kolmanneksi suurin puukirkko, jossa on 2200 istumapaikkaa.
Sanan suvipäivä Nurmeksessa 16.–18.6.
Afronukke
Suomen Lähetysseura on kirkon suurin lähetysjärjestö, jolla on 230 työntekijää yli 20 maassa kaikilla mantereilla. Lähetysjuhlien klassikkotuote on tummapintainen vauvanukke.
— Afrikkalaisia vauvanukkeja on myynnissä kahta kokoa, 60- ja 50-senttisiä. Takavuosina nukkeja ostettiin juhlilta useita kymmeniä, mutta nyt niitä menee vähemmän. Tosin nukkea myydään koko ajan niin täällä Basaarissa kuin verkkokaupassamme, selvittää myymälänhoitaja Hanna Hahkala.
Vielä jokunen vuosi sitten nukkea oli saatavissa eri maiden väreissä, mutta nyt värivaihtoehtoja on vain kaksi. Muutos johtuu siitä, että nukkeja ei enää valmisteta Saksassa, vaan ne tuodaan Suomeen Kiinasta.
— Olemme pyrkineet kirjallisesti varmistamaan, että tuotannossa ei käytetä lapsityövoimaa. Reilun kaupan tuote nukke ei kuitenkaan ole. Niitä, esimerkiksi reilua kahvia ja tasausteetä, juhlilla kuitenkin myydään. Paljon ostetaan myös erilaisia koreja, joita lähetit hankkivat suoraan paikallisilta valmistajilta.
Nukkea myytiin aiemmin paljon havaintoesineeksi seurakuntien lähetystyön tilanteisiin. Nyt tätä kysyntää on vähemmän, joten nukke ostetaan yleensä lahjaksi tai matkamuistoksi perheen pienimmille. 60-senttisen nuken hinta on 45 euroa ja 50-senttisen 35 euroa.
Lähetysjuhlille odotetaan yli kymmentätuhatta kävijää. Vieraiden joukossa on väkeä monesta eri maanosasta. Tänä vuonna erityisen näkyvästi on esillä Kiina, jossa kristillinen kirkko kasvaa huimaa vauhtia. Juhlien teemana on "Kuunnellaan taivasta".
Lähetysjuhlat Jyväskylässä 9.–11.6.
Kesän hengellisistä juhlista löytyy tietoa kirkon nettisivuilta evl.fi

