Sivun toiminnot

Jäähyväiset kerholle

Mustasaaren kappelin eturivissä istuu joukko 6-vuotiaita ja melkein 6-vuotiaita. He ovat Korson seurakunnan päiväkerholaisia. Kappeliin on tultu jättämään jäähyväisiä ja pyytämään siunausta.

Lapset ovat päättämässä kerhotaivaltaan. Heidän elämässään on alkamassa uusi ajanjakso. Tilaisuuden aluksi sytytetään kynttilä, aivan kuten kerhotapaamisissa muutenkin tehdään.

Pappi toteaa, että siunausta voisi leikillisesti kutsua Jumalalta saaduksi onnenpotkuksi. Hiljaiset kerholaiset seisovat siunauksen aikana paikallaan, vilkuilevat välillä kavereitaan ja hymyilevät ujosti. Siunauksen saaminen on odotettu, jännittävä hetki.

Tilaisuutta varten kerholaiset ovat opetelleet Hectorin sanoittaman laulun Kuuden-ikäinen. Laulun mukaan "kuuden ikäinen, elää hetken jokaisen, tietämättään onnellinen olla saa". Jännityksen sekainen innostus näkyy kerholaisten kasvoilla heidän laulaessaan laulua, jota on etukäteen ahkerasti harjoiteltu. Ja yleisö on tietysti liikuttunut kuudenikäisten ja melkein kuudenikäisten esityksestä.

Lämmintä pään päällä

Viisivuotiaalla Akseli Leppäsellä on kerhoretkellä mukanaan äiti Satu Tukiainen-Leppänen, juuri 4-vuotta täyttänyt pikkusisko Oona Leppänen sekä isoäiti Mirja Tukiainen. Isoäiti on tullut retkelle mukaan Lahdesta saakka.

Kappelissa Akselin keskittyminen välillä herpaantuu, mutta silloin äiti kääntää hellästi pojan kasvot takaisin alttarin suuntaan. Ehkä Akselin ajatukset harhailevat vielä leikeissä, joita hän äsken leikki pihalla kerhokavereiden kanssa tai ehkä Akselia vieläkin vaivaa kysymys, jota hän pohti ääneen lauttamatkalla saareen.

— Mistä tämä saari on saanut nimensä?

Tilaisuuden jälkeen Akseli istuu kappelin penkillä, mutustaa viinirypäleitä ja tarinoi sujuvasti päivän touhuista.

— Täällä Mustasaaressa on ollut ihan hienoa. Leikkipaikalla olen ehtinyt leikkiä veturilla, Akseli kertoo.

Siunaaminen tuntui Akselin mukaan lämpimältä pään päällä.

Tärkeintä on leikki

Leikit ja kaverit ovat Akselille tärkeitä asioita. Kuluneen vuoden aikana kerhossa on opittu monenlaisia tärkeitä taitoja. On opeteltu, kuinka kavereita saadaan, kuinka ollaan hyviä kavereita ja kuinka asioita selvitetään puhumalla. Akseli on ainakin oivaltanut, kuinka ollaan hyviä kavereita. Kerholaisten syödessä eväitä Akseli kiertää tarjoamassa omia eväsdonitsejaan kerhokavereille.

— Mä olen käynyt kahdessa kerhossa. Seurakuntakerhossa ja Ihaa-kerhossa, Akseli kertoo.

Parasta kerhossa on Akselin mielestä leikkiminen.

— Hauskin leikki oli se, kun leikittiin, että autot muuttuivat roboteiksi, Akseli innostuu.

Akselin puheessa vilahtelee usein eräs Aleksi.

— Aleksi on mun kerhokaveri, mutta Aleksi on kipeänä eikä siksi päässyt tänne tänään, Akseli kertoo.

Poikien ystävyys on säilynyt, vaikka Akseli on joutunut olemaan kerhosta välillä pois ja Aleksi on muuttanut naapurikaupunkiin. Akseli kertoo, että Aleksin kanssa hän aikoo puuhailla myös kesällä. Lisäksi hän aikoo ehtiä leikkimään sotaleikkejä Viljamin kanssa.

Syntymäpäivän odotusta

Akseli pitää kovasti Batmanista, Spidermanista ja muista supersankareista.

— Mä osaan jo lukea sanan "teräsvoimat". Teräsvoimat tarkoittaa sitä, että supervoimat ovat tulossa, Akseli toteaa.

Kesäkuussa Akselilla on 6-vuotissyntymäpäivät. Lahjaksi hän on toivonut Batman-autoa.

— Me ollaan äidin kanssa käyty katsomassa sellaista kaupassa, Akseli kertoo.

Retkipäivä on kääntymässä kohti kotiinpaluuta, ja Akseli pohtii yhä mistä Helsingissä sijaitseva Mustasaari on saanut nimensä.

— Ehkä tän nimi on saari, koska tää on saari eikä kiinni missään. Mutta mistä se musta tulee? Akseli miettii.

Varmaa vastausta Akseli ei kysymykseensä saa. Se kuitenkin kerrotaan, että Mustasaari on ennen vanhaan ollut laidunsaarena ja ehkäpä saarella on silloin ollut mustia peltoja, joista nimitys Mustasaari on peräisin.


Akseli Leppänen osallistui ti 23.5. päiväkerhon retkelle Mustasaareen.

Soili Pohjalainen
kuva Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...