Mitä Vihreän liiton puoluekokous oikein haluaa, kun se äänin 117–84 päätyi kannattamaan kirkon eroa val­tiosta? Päätös yllätti puoluejohdon, joka ei aio lähteä sitä ajamaan. Moni vihreitä äänestänyt kirkon jäsen lie­nee myös päätöksen jälkeen häm­mentynyt.

Periaateohjelmaan kirjatussa kan­nanotossa todetaan, että valtion eri­tyissuhde kahteen uskonnolliseen yhteisöön on lopetettava. Liikkeen nettisivuilla lausumaa perustellaan us­kontojen yhdenvertaisuudella ja sillä, että hyvässä yhteiskunnassa jokainen voi valita oman maailmankatsomuk­sensa. Taustaa päätökselle tuo se, että kansanedustajat Irina Krohn ja Roosa Meriläinen tekivät viime vuonna kir­kon ja valtion suhteen purkamiseen tähdänneen lakialoitepaketin, joka ei saanut oman eduskuntaryhmän tu­kea. Nyt taakse asettui puoluekokous.

Ihmettelen päätöstä monestakin syystä.

Ensinnäkään Suomessa ei ole ollut valtionkirkkoa enää aikoihin. Valtio ei sitoudu tietyn kirkon tai kirkko­jen tunnustukseen. Koulujen uskon­nonopetus perustuu valtiovallan päätöksiin, ei kirkon. Kirkollisvero on käytännöllinen tapa kantaa kirkon jäsenmaksua ja siitä maksetaan val­tiolle. Yhteisöveron perusteena ovat kirkon yhteiskunnalliset tehtävät, ku­ten hautausmaista huolehtiminen ja sosiaalinen työ, joka auttaa yhtä lailla kirkkoon kuulumattomia. Ehtoollis­viinin verovapaus ei liene maata mul­listavin asia. Jos se hiertää, niin sen poistaminen ei kirkon taloutta kaada. Kirkon vihkioikeuden poistaminen ei liene enemmistön tahto.

Kun luterilaiseen kirkkoon kuuluu suurin osa suomalaisista, on näh­ty hyväksi, että kirkolla on joissakin käytännön asioissa erityinen julkisoi­keudellinen asema. Yksityiskohdis­ta voidaan keskustella, mutta mikä tämänhetkisessä suhteessa on varsi­nainen ongelma? Ainakaan se ei ole, etteikö Suomessa jokainen saisi va­paasti valita maailmankatsomustaan. Vapaa-ajattelijatkin saavat uskonnon vastaiseen toimintaansa tukea valtion varoista.

Aina kun tällaista keskustelua käy­dään, on kirkossa kuitenkin syytä kat­soa myös peiliin. Puoluekokouksessa päätöstä kannattivat erityisesti nuo­ret. Näkyykö tässä kirkon leimautumi­nen suvaitsemattomaksi esimerkiksi keskustelussa seksuaalisista vähem­mistöistä?