Mari Heidenstrauch huomasi kevättalvella Vantaankosken seurakunnan ilmoituksen messuavustajien koulutuksesta.

– Olin miettinyt jo pitkään, että haluaisin olla enemmän mukana seurakunnan toiminnassa, nimenomaan tekemässä jotakin, Mari kertoo valoisassa Myyrmäen kirkossa.

Mari asuu Rajatorpassa ja hän oli käynyt silloin tällöin lastensa kanssa Hämeenkylän kirkossa. Myyrmäen kirkko on kuitenkin yhtä lähellä ja kun koulutus alkoi sopivasti, Mari lähti sinne.

— En tiennyt ensin kovinkaan paljon avustajan tehtävistä. Mutta kokoonnuimme kolme kertaa ja kävimme aluksi läpi perusasioita, kuten messun kaavan, kirkkovuoden kulun ja liturgiset värit, Mari kertoo.

Tulevat messuavustajat pääsivät harjoittelemaan myös päivän raamatuntekstin lukemista. Ne, jotka halusivat, harjoittelivat myös ehtoollisessa avustamista.

Messuavustajia tarvitaan esimerkiksi esirukousten valmisteluun, tekstin lukuun, kolehdin keräämiseen tai vaikkapa ehtoollispikareiden pesuun. Taitojaan pääsee kokeilemaan heti koulutuksen jälkeen, ainoastaan ehtoollisessa avustamiseen kirkkoherra myöntää erikseen oikeuden.

Uusia askelia

Messu on vanha sana, joka tarkoittaa ehtoollisjumalanpalvelusta. Se oli käytössä Suomessa 1800-luvulle saakka ja palasi takaisin vuonna 2000.

Mari osallistui ensimmäiseen messuunsa avustajana heti koulutuksen jälkeen.

— Ensin tietysti jännitti, mutta kaikki sujui hyvin. Luin tekstin ja yllätyin itsekin, kuinka ääneni kantoi. Koin tämän myös vahvasti kutsuna, ajattelin, että olen nyt tässä, käytettävissä.

Mari on muutamien viime vuosien aikana huomannut ajattelevansa yhä enemmän uskon asioita ja lukevansa Raamattua.

— Jumalan läsnäolo ja apu ovat tullut minulle tärkeiksi. Siksi haluan nyt myös itse tehdä jotain. Haluan ottaa uusia askelia ja nähdä, kuinka minusta pidetään huolta ja kuinka uskoni riittää, Mari pohtii.

Hyvä olo

Ennen messun alkamista käydään avustajien kanssa läpi jokaisen omat tehtävät. Jumalanpalveluksen kulusta vastaava pappi eli liturgi kertaa kokonaisuuden ja varmistaa, että pienetkin yksityiskohdat ovat paikallaan, kuten esimerkiksi teksti valmiiksi avattuna oikeasta kohdasta.

— Siitä tulee turvallinen olo, ja samalla tekstiäkin voi vilkaista etukäteen, Mari toteaa.

Toisella messukerrallaan Mari pääsi lukemisen lisäksi sytyttämään kynttilät vainajien muistolle. Se oli koskettava tehtävä.

Mari merkitsee nimensä yleensä etukäteen varauskirjaan hänelle sopivan pyhäpäivän kohdalle. Jos avustajia ei ole ilmoittautunut tarpeeksi, liturgi soittaa koulutuksen saaneille ja kysyy, ketkä voisivat tulla mukaan seuraavana sunnuntaina.

Mari kertoo messuavustajana saaneensa vahvistusta uskoonsa.

— Kun luen toisille Raamattua ääneen, olen antavana osapuolena, mutta saan samalla hyvän olon. Olisiko se siunausta? Mari miettii.

Lapset mittarina

Mari on 10- ja 8-vuotiaiden vilkkaiden poikien yksinhuoltaja ja toteaa, että hengellinen kasvu punnitaan arkielämän tilanteissa.

— Kirkossa on helppo olla hetken aikaa hyvä. Mutta lapset ovat paitsi mahdollisuus myös hyvä mittari. He testaavat päivittäin, kuinka pärjään heidän kanssaan jokapäiväisessä elämässä, Mari sanoo.

Itse Mari oli jo lapsena päättäväinen, eikä jakanut aivan kaikkia asioitaan vanhempiensa kanssa. Jo pienenä tyttönä hän marssi kotona mitään kertomatta pyhäkouluun, koska koki sen omakseen. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin, ihan äskettäin hänen äitinsä sai kuulla siitä.

— Siitä ei ollut koskaan aikaisemmin puhetta. Äiti oli luullut tähän saakka, että lähdin sunnuntaiaamuisin ulos pihalle leikkimään. Mutta kirkolle oli silloinkin lyhyt matka ja minä kävinkin pyhäkoulua, Mari nauraa.