Vantaan taidemuseoon tulija kohtaa näyttelytilaan astuessaan ensimmäisenä pienet ihmiset. Taidegraafikko Tizzi Fibin teoksessa heitä on satoja, jokainen rajattuna omaan pieneen tilaansa.

Teoksen nimi on Margini essentiale, Olennaiset rajat.

Ihmisyyden rajat ovat tuttuja 52-vuotiaalle taiteilijalle. Nuoruus rautaesiripun rajaamassa Itä-Euroopassa, pakolaisuus ja aikuisikä vieraan kulttuurin parissa ovat opettaneet niistä jotakin.

Fib pohti työssään Välitiloja-näyttelyn teemaa eksistentiaalisesta näkökulmasta.

— Olen miettinyt olemassaolon kysymyksiä koko elämäni, hän kertoo.

— Oikeastaan koko elämä syntymän ja kuoleman välissä on minulle kuin välitila ja kuolema yksi väistämättömistä rajoista, graafikko pohdiskelee työnsä äärellä.

Surutyötä isän kuolemasta

Elämän ja ihmisruumiin väliaikaisuus on koskettanut taiteilijaa työn tekemisen aikana voimakkaasti.

— Oman ja läheisten vanhenemisen myötä kuoleman ajatukseen yrittää tottua, mutta surua siitä en halua torjua.

— Isäni sairasti Alzheimerin tautia ja kuoli pari vuotta sitten, Tizzi Fib kertoo.

Ihmisen hidasta katoamista on karua katsella. Vaikka sairaus oli tehnyt isässä työtään pitkään, kuolema tuli tyttärelle silti yllätyksenä.

— Uskon, että kuoleman rajan takana on taivas, taitelija sanoo hiljaisella äänellä.

Samanaikaisesti kun rajallisuus tuntuu nyt läheiseltä, Fib arvostaa elämän lahjaa kaikkineen.

Ihmishahmot katsovat työstä lämpiminä, ihon ja veren maanläheisissä väreissä.

— Luonnostelen ihmisiä pieneen vihkooni kaupungilla tai vaikka junassa, Fib kertoo.

Näin ovat saaneet alkunsa hänen työtilassaan tallessa olevat 19 000 pientä kuparilaattaa, joita Fib käyttää töissään. Jokaisessa on yksi ihminen, suurimmillaankin vaaksan mittainen.

Vantaan taidemuseon matalan seinän ja pylvään peittävässä teoksessa on satoja ihmisruumiita, jokainen omassa pienessä ruudussaan. Vähän vinksahtaneet, rujot ja vammaiset hahmot elävät elämäänsä ja katsovat kulkijaa arvonsa tuntien.

— Ihmisruumis on rujoudessaankin niin kaunis ja inspiroiva, että voisin piirtää sitä lopun elämääni, Tizzi Fib sanoo.

Poliittiset ja kielen rajat

Epätäydellinen maailma ruumiillistui Ceausescun Romaniassa, jossa monenlaiset rajat tulivat Tizzi Fibiä ja hänen taiteilijamiestään vastaan. Toisinajattelijat uskalsivat ylittää ne henkiset muurit, joita tiukka hallinto yritti ylläpitää.

— En pystynyt uskomaan siihen järjestelmään. Olimme YK:n suojeluksessa vuosia, ennen kuin meidät lähetettiin Suomeen vuonna 1990, Fib muistelee vähäeleisesti.

Pariskunta ja tytär päätyivät Vantaalle. Samassa asunnossa he asuvat edelleen.

— Kaikki oli uutta. Ihan kuin olisi joutunut syntymään uudelleen, Fib kuvaa.

Uuteen kulttuuriin muuttaneet saivat tottua uusiin rajoihin, tällä kertaa ne ilmentyivät kielessä ja tapakulttuurissa.

— Halusin opetella suomea, vaikka pärjäisinkin englannilla, jotta kielimuuria minun ja suomalaisten välillä ei olisi. Koen tällä hetkellä olevani yksi suomalaisista, vaikken puhukaan täydellisesti suomea, taiteilija selittää tyytyväisenä.

Omakuva kuparilaatalla

Tizzi Fib opiskeli Suomeen tultuaan maisteriksi Taideteollisessa korkeakoulussa, sillä romanialaisella taidekoulututkinnolla ei Suomessa ollut opettajan töitä hakiessa käyttöä.

— Turhautti aluksi opiskella uudestaan grafiikan alaa, jolta olin valmistunut jo 1970-luvulla. Mutta näen hyödyn nyt, kun olen opiskelujeni avulla tutustunut ihmisiin, yhteiskuntaan ja tietotekniikkaankin.

Fib on osallistunut useisiin kansainvälisiin näyttelyihin ja kilpailuihin, joista viimeisimmässä, Egyptian International Print Triennalessa, hänet palkittiin tänä keväänä. Kilpailuun osallistui yli 700 graafikkoa 74 maasta.

Tällä hetkellä Fib opettaa Taideteollisessa korkeakoulussa ja erilaisilla kursseilla miehensä Allanin kanssa. Siitä koostuu pariskunnan elanto. Tytär Marryam on jo aikuinen, graafikko hänkin.

Omakuvakin Fibillä on kuparilaatalla, mutta sitä hän ei tullut kaivaneeksi työhönsä tuhansien laattojen joukosta.

— En sattunut löytämään sitä, enkä ylipäätään välitä itsensä paisuttelusta. Siksi ihmishahmonikin ovat niin pieniä, hän hymähtää.

Välitiloja-näyttely 23.9. saakka Vantaan taidemuseossa, Myyrmäkitalossa