Sivun toiminnot

Kampaajan käsissä

Veera Mattanen ja Isa Valkeinen vaistoavat asiakkaan mielialat.

Martinlaaksossa asuvat 18-vuotiaat ystävykset Veera Mattanen ja Isa Valkeinen hiovat vielä vajaat kaksi viikkoa parturi-kampaajan taitoja Vantaan ammattiopisto Variassa. Molemmat nuoret naiset tietävät melkoisella varmuudella saavansa hyvät todistukset kolmen vuoden uurastuksesta. Ammattiin valmistumistaan he aikovat juhlistaa omilla tahoillaan sukulaistensa ja ystäviensä seurassa.

Opintojen päätökseen saaminen merkitsee Veeralle ja Isalle uuden elämänvaiheen alkua. Toisaalta edessä oleva avoin tulevaisuus mietityttää heitä.

— Olo on mahtava, vähän haikea ja helpottunut. Oikeaan työelämään lähteminen jännittää, Isa tiivistää kaksikon mietteet.

Veera ja Isa pitävät tulevaisuuttaan valoisana. Alan töiden lisäksi heitä kiinnostavat kauneudenhoitoalan jatko-opinnot.

Isalla ei vielä ole tiedossa työpaikkaa, mutta viimeistään syksyllä hän aikoo muuttaa Joensuuhun työtä etsimään. Veera puolestaan on onnistunut saamaan kesätöitä omalta alaltaan. Jossain vaiheessa hän aikoo muuttaa joko Tampereelle tai Hämeenlinnaan.

— Muutan pois Vantaalta, jos saan opiskelupaikan muualta, hän kaavailee.

Haave toteutuu

Toisensa Veera ja Isa ovat tunteneet peruskoulun neljänneltä luokalta lähtien.

— Kampaajan työstä haaveilin jo pikkutyttönä. Toistemme hiuksia aloimme leikata ja kammata yläasteella, Veera kertoo.

Kampaajan ammatissa heitä viehättää työn luovuus ja ihmisläheisyys. Opintojensa aikana he ovat tavanneet asiakkaita työharjoittelupaikoissa ja Varian opetuskampaamossa.

— Asiakkaan ja kampaajan suhde perustuu luottamukselle. Hyvät ihmissuhdetaidot ovat välttämättömyys tässä ammatissa, Veera toteaa.

He ovat havainneet, että rauhallinen ja täsmällinen työskentely saa asiakkaan luottamaan kampaajaansa helpommin. Kampaajan on osattava vaistota asiakkaansa mieliala.

— Ihmisen olemuksesta näkee heti, kaipaako hän juttuseuraa vai haluaako hän olla hiljaa, Isa kertoo.

Harmaita hiuksia

Veera ja Isa tietävät, että hiukset ovat tärkeä osa ihmisen minäkuvaa. He toteavat, että hiusten käsittely vaatii kampaajalta toista ihmistä kunnioittavaa asennetta.

— Asiakkaan hiusongelmista ei ole soveliasta vitsailla. Havaitsemistani arkaluonteisista hiusten tai päänahan sairauksista kerron hänelle hiljaisella ja kohteliaalla äänellä, Veera mainitsee.

He ovat huomanneet, että vanhenevat ihmiset suhtautuvat yleensä hiusten harmaantumiseen tyynesti. He ovat silti panneet merkille, että usein yli 50-vuotias nainen haluaa piilottaa värin alle hopeaiset suortuvansa. Samanikäinen mies uskoo harmaiden hiusten lisäävän arvokkuuttaan.

— Harmaat hiukset myös komistavat miestä, Veera toteaa.

Keskustelut tiivistyvät

Tarpeen mukaan kampaaja on asiakkaansa hiustyyliopas.

— Kampaajalla on oltava hyvä tyylitaju. Joskus minun on kerrottava asiakkaalle kohteliaan jämäkästi, että hänen toivomansa väri tai leikkaus ei sovi hänelle. Samalla ehdotan tilalle jotain paremmin sopivaa käsittelyä, Isa toteaa.

Veeran ja Isan mukaan kampaajan ja asiakkaan välinen luottamus syvenee toistuvien tapaamisten myötä. Joskus asiakkaat haluavat uskoutua kampaajalleen.

— Ensimmäisillä käyntikerroilla ihmiset ovat vaitonaisempia. Mitä useammin tapaan saman asiakkaan, sitä henkilökohtaisemmiksi puheet usein muuttuvat, Veera kertoo.

Hän on huomannut, että naisasiakkaat ovat usein miehiä puheliaampia. Vaikka eivät kaikki herratkaan istu parturissa tuppisuina.

— Hiuksiinsa liittyvien tarkkojen toiveiden ohessa miehet voivat kertoa kampaajalle perheestään. Lisäksi talon rakentaminen on miesten suosima keskustelunaihe, Isa kertoo.

Kampaaja tietää onnistuneensa, jos asiakas haluaa tulla uudelleen hänen luokseen. Tyttöjen mielestä asiakkaan tyytyväinen ilme ja hyvä mieli ovat paras kiitos työstä.

Veera Mattanen ja Isa Valkeinen valmistuvat pe 2.6. parturi-kampaajiksi.

Eija Harju
kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...