Ehdokkaita etsimään
Jonkun pitäisi tehdä jotakin. Ole joku. Eli älä siirrä vastuuta kenellekään toiselle, vaan lähde itse mukaan. Siinä syksyn seurakuntavaalien motto, jonka avulla herätellään seurakuntalaisia ehdokkaaksi vaaleihin, joissa valitaan seurakuntien päättävät elimet.
Vaalit pidetään vasta marraskuussa, mutta niiden onnistumisen kannalta ratkaisevat hetket ovat jo käsillä. Ehdokkaiden etsintä on syytä käynnistää viimeistään nyt, jotta äänestäjillä on syksyllä, mistä valita. Mitä enemmän listoille saadaan eri ikäisiä, monenlaista asiantuntemusta edustavia, seurakunnan — eli neljän viidesosan vantaalaisista — asioista kiinnostuneita miehiä ja naisia, sitä suuremmaksi nousee äänestysprosentti.
Tuttujen nimien löytyminen ehdokaslistalta on kaikkein tärkein viestintäkeino äänestäjien aktivoimiseksi vaaliuurnille. Paljon tärkeämpi kuin hyvätkään iskulauseet. Äänestysprosenttia puolestaan pitäisi saada nostettua, sillä nykyisillä prosenteilla ei kirkollisella demokratialla voi kovin suureen ääneen kerskua. Vuoden 2002 vaaleissa äänestysprosentti oli koko maassa 14 ja Vantaalla 6,3 prosenttia. Yhteiseen kirkkovaltuustoon pääsi alle 30 äänellä ja vaalien vantaalainen ääniharava rovasti Juhani Kopposela keräsi 138 ääntä.
Uutta sykettä vaaleihin tuo kirkon uudistusmielisiä yhdistävä Tulkaa kaikki -liike, joka pyrkii saamaan ehdokkaitaan eri listoille myös Vantaalla. Toinen mahdollisuus on kokonaan omien listojen perustaminen. Aikaisempien vaalien tapaan myös kirkon nuoria aikuisia aktivoiva Navi-verkosto on liikkeellä. Sillä ei Tulkaa kaikki -liikkeen tapaan ole ideologisia tai kirkkopoliittisia päämääriä, vaan ajatuksena on saada luottamuselimiin mahdollisimman paljon nuoria.
Perinteisistä ryhmistä suurimmat ovat Vantaalla sitoutumattoman seurakuntaväen avoin ryhmä sekä puolueista Kokoomus ja Sosiaalidemokraatit. Viime vaaleissa myös Vihreät olivat mukana, mutta jäivät ilman mainittavaa menestystä. Herätysliikkeistä lestadiolaisilla on yleensä ollut omat listat, niin lienee tälläkin kertaa.
Toivoa sopii, että myös Vantaan ruotsinkielisessä seurakunnassa pidetään syksyllä oikeat vaalit. Viimeksi siellä valittiin luottamushenkilöt ehdokkaiden puutteessa sopuvaaleilla.

