Sivun toiminnot

Ruusuja isosilta

Rippikoulut ovat taas käynnistymässä ja kesäisinä viikonloppuina vietetään konfirmaatioita ja nuorten rippijuhlia. Hämeenkylän seurakunnan konfirmaatioissa on tapana, että isoset jakavat nuorille ruusut tilaisuuden lopussa. En tiedä, onko käytäntö sama Vantaan muissa seurakunnissa. Tapa on lämmin ja kaunis. Nuoret muistavat kukituksen varmasti myös jälkeen päin.

Minulle valkeni kuitenkin vasta viime kesänä, että isoset itse ostavat nuo ruusut omilla rahoillaan. En ollut tiennyt sitä aikaisemmin, vaikka lapset oli aikanaan kukitettu ja poikanikin oli ollut jo kaksi kesää isosena. Uskallan epäillä, että moni mukaan vanhemmista ei tiedä.

Ruusut isossa puntissa suoraan puutarhasta ostettuina eivät toki ole kesällä kalliita. Silti toivoisin, että edes mainittaisiin, että jaettavat ruusut ovat isosilta nuorille, henkilökohtaisesti.

Toivon kauniin tavan säilyvän, mutta yksi lause ruusujen taustasta konfirmaation lopuksi olisi paikallaan.

 

Isosen äiti
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...