Mukavassa jutussa Vesa Raiskisesta ja soitinten korjaamisesta (VL 18.5.) kerrottiin kummallisesta soittimesta, kampalyyrasta.

No, soittimen oikea nimi suomeksi on kampiliira. Kammalla sitä ei siis soiteta, vaan kampea kiertämällä. Soittimen sisällä on pyörä, joka hankautuessaan jännitettyjä kieliä vasten synnyttää äänen. Kampiliira luetaankin jousisoitinten ryhmään.

Kampiliira oli levinnyt Euroopassa jo keskiajalla hyvin laajalle ja sitä on kutsuttu monilla nimillä, esimerkiksi organistrum, Drehleier, hurdy-gurdy ja symphony. Se on jo 1100-luvulla palvellut sekä kirkkosoittimena että hoveissa, mutta 1800-luvulle tultaessa se oli pudonnut tuosta asemastaan kiertelevien, usein sokeiden kerjäläisten soittimeksi.

Franz Schubertin tunnetun Winterreise-yksinlaulusarjan viimeinen laulu, Wilhelm Müllerin runoon perustuva Der Leiermann kuvaa säestys- ja laulumelodiaansa myöten surkeaa kampiliiran soittajaa, jonka ympärillä koirat murisevat ja jonka kerjuulautanen pysyy typötyhjänä.

Vesa Raiskisen korjaama kampiliira ei kuulu Pyhän Laurin kuorolle, vaan Corvus Laurencij’lle,
jonka käytössä se jälleen palvelee kirkkosoittimena. Ei palvelisi, ellei Vesa olisi sitä korjannut. Kiitos!