Kaikki tietävät jo, että siivoaminen ja hampurilaisten paistaminen on "paskaduunia" — makasiinipalon jälkipuinnissa 19-vuotias Eetu Viren sai sanomansa laajasti julkisuuteen.

Lausunto ei ansaitsisi lisää huomiota, ellei se kertoisi muustakin kuin esittäjänsä lapsellisuudesta ja tökeryydestä. Möläytys näet osoittaa, että jokainen sukupolvi tekee oman aatteellisen suursiivouksensa.

Meitä suurten ikäluokkien lapsia vanhemmat aikanaan varoittivat, että jos ei hanki kunnon koulutusta, päätyy siivoojaksi tai ojankaivajaksi — siis likaisiin hommiin. Sodan ja pulan ikäluokka eli itse pihistellen ja kustansi jälkikasvunsa oppi- tai ammattikouluun, ja parhaassa tapauksessa yliopistoon ja herrahissiin.

Mutta mitä teimme me 70-luvun nuoret? Lähdimme opiskelemaan, mutta samaan aikaan kuurasimme tavaratalojen vessoja, kuskasimme alusastioita ja kannoimme lautoja raksalla. Siinä sivussa huiskuttelimme lippuja lakkoilevien tehtaalaisten riveissä ja luimme ihaillen Maja Ekelöfin Siivoojan raporttia, jossa köyhä yksinhuoltajaäiti opiskeli historiaa, luki kirjallisuutta ja kantoi huolta Vietnamin sodasta ja työttömyydestä. Varmaan olisimme seisseet solidaarisina myös hampurilaisduunareiden rintamassa, jos mäkkejä ja hesejä olisi ollut.

Tämä tiedostava ja protestoiva sukupolvemme on siis tuottanut eetunuorison, josta valtaosa haluaa mediaan ja halveksii "paskaduuneja". Siivoojakammossaan se muistuttaa sotasukupolvea, mutta lähtökohdat näillä kahdella ovat tyystin erilaiset. Vanhempiemme asenteet kasvoivat kovista kokemuksista ja niukkuudesta, joka pani toivomaan omille lapsille parempaa. Eetujen ammattirasismi taas kumpuaa vauraasta yhteiskunnasta, jossa lapsille tarjotaan hyvinvointipalveluja vaippaiästä lähtien.

Kovin paljon ruutia eetujen paheksumiseen ei silti kannata tuhlata. Aikuisuuden Siperiassa luova nuorisokin oppii, että ainoa todellinen paskaduuni on kesämökin huussin tyhjentäminen. Meidän mökillämme sen hoitaa tohtorismies.