Ihan äsken
Kun taidemaalari Anne-Marie Keckman oli vähän yli vuoden vanha, hän sai pikkuveljen. Veljen ristiäisiin hänelle hankittiin ensimmäinen juhlamekko ja lakeerikengät. Mekko oli sinistä samettia.
— Muistan kastejuhlan lähinnä valokuvista ja siitä mitä minulle on kerrottu. Minulla on myös sellaisia muistoja, jotka eivät näy kuvissa ja joihin liittyy tuntoaistimuksia, Keckman kertoo.
Aistimuistoista elävin on äidin nappilaatikko, joka annettiin Anne-Marielle tutkittavaksi, jottei hän pitkästyisi.
— Aika vierähtikin omissa puuhissani. Kun loppuvirteen päästiin, olin jo leikkiessäni ehtinyt riisua mekon ja kengät.
Juhlamuistot on kuvattu Keckmanin maalauksessa Sininen samettimekko. Mekon ja lakeerikenkien lisäksi kuvaan on päässyt posliiniastioita.
— Maalauksessa on lempeä tunnelma. Posliiniastiat edustavat romantiikkaa ja kuvaavat sitä, miten aika muuttuu. Omat lapseni elävät ihan eri ajassa.
Omien lasten kasvamisen myötä Keckman on havahtunut pohtimaan elämän saumakohtia.
— Ihan äsken minulla oli se sininen samettimekko. Nyt äitini on jäämässä eläkkeelle, tyttäreni kohta rippikoulussa ja itse olen pian nelikymppinen. Elämä ei olekaan loputtoman pitkä.
Sininen samettimekko ja muita Anne-Marie Keckmanin maalauksia on esillä galleria Pistossa Tikkurilassa toukokuun loppuun saakka. Galleria on avoinna maanantaista torstaihin klo 12–16 sekä perjantaisin ja lauantaisin klo 12–15.

